Ruotsi – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Ilmoitus
Auringonpaistetta Parkkanalen-kanavalla
Kesä-elokuussa ollaan yli 20 asteen keskipäivälämpötiloissa, ja syyskuu on monena vuotena vielä ainakin puoliksi kesäinen kuukausi.

Malmön sää ja ilmasto

Sää Malmössä nyt

Sääennuste

Ruotsin meteorologisen laitoksen tarjoama Malmön sääennuste kertoo, minkälaista säätä alueelle on odotettavissa lähipäivinä.

Ilmasto ja parhaat matkustusajat

Malmön säät poikkeavat jonkin verran Etelä-Suomen säistä etenkin siinä mielessä, että talvet ovat vähän leudompia ja jonkin verran lyhyempiä kuin kotimaassa ja kesäkausi on pidempi ja kenties takuuvarmemmin lämmin kuin muualla Pohjolassa.

Kesäkausi lähtee liikkeelle yleensä toukokuussa, joskin huhtikuukin saattaa olla melko lämmin kuukausi, jolloin terassit joka tapauksessa ilmaantuvat katukuvaan. Kesä-elokuussa ollaan yli 20 asteen keskipäivälämpötiloissa, ja syyskuu on monena vuotena vielä ainakin puoliksi kesäinen kuukausi, sillä päivälämpötilat kohoavat herkästi 20 asteen tuntumaan ainakin kuun puoleenväliin asti. Lokakuu on sekin mahdollisesti varsin lämmin kuukausi, jolloin on hivenen lämpimämpää kuin huhtikuussa ja jolloin yöt ovat vielä kevättä lämpimämpiä.

Talvikausi alkaa marraskuussa pimein kelein, ja keskikesän vuorokauden 17 valoisasta tunnista mennään kohti 7:ää tuntia, joten joulunaikaan Malmössä on yhtä pimeää kuin Suomessakin. Lunta ja yöpakkasia on luvassa ainakin ajoittain joulukuussa, vähän useammin tammikuussa, mutta helmikuun loppupuolella talvi on yleensä taittunut. Maaliskuussa päivälämpötilat kohoavat yli 5 asteen. Lunta voi sataa joulukuusta maaliskuun alkupuolelle, mutta samat lumet harvoin pysyvät maassa muutamaa päivää pidempään. Talvisin on pitkiäkin leutoja jaksoja, ja onpa Malmössä joskus täysin lumettomiakin talvia nähty.

Malmössä sataa usein mutta ei hirveän paljon kerrallaan. Sateisin aika on marraskuusta tammikuuhun, mutta muinakin vuodenaikoina sadetta tulee 12–15 päivänä kuukaudessa. Pakkasta talvisin on yleensä maksimissaan 10 astetta, joskin tyypillinen päivälämpötila joulu-helmikuussa on pari kolme astetta lämpöä, öisin muutama aste pakkasta.

Parhaat matkustusajat

Malmö on erinomainen kesäkaupunki, jossa kannattaa ehdottomasti yrittää vierailla ajalla huhti-lokakuu, joista parhaat kuukaudet ovat kesä-elokuu. Niin syys- kuin toukokuukin ovat monena vuotena lämpimiä, niin että niinä kuukausina voi myös nauttia keskustan puistoista ja syödä ainakin lounaan ulkosalla.

Malmöhön ei ole mitään erityisen kiireisiä matkustusaikoja, mutta heinä- ja elokuu tuovat eniten vierailijoita kaupunkiin, etenkin heinäkuun alusta elokuun puoliväliin. Talvikausi on rauhallinen aika vierailla kaupungissa, jolloin siellä on hyvä shoppailla, käydä lätkämatsissa ja seurata kulttuurielämää, ja kesäkaudella taas nautitaan Malmön merellisestä sijainnista, puistoista ja kesäisistä tapahtumista.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2012/10

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti