

Tälle sivulle on koottu maakunnan uusimmat vinkit. Lisää paikkakuntakohtaisia vinkkejä ja tarkempia tietoja näet napsauttamalla paikkakunnan nimeä.
Hotelli Kaustinen sijaitsee Kaustisen keskustassa perhonjoen varrella. Hotellissa on tarjolla hyvää ruokaa ja juomaa hintaan kuuluu hyvä hotelliaamiainen. Hotellilta löytyy monipuolinen kuntosali ja vastikään uusittu sauna.
varilassa on sähkökpylväs jossa on hirvensarvet. minulle isä kertoi v1954 ,olin polkupyörän tarakalla ja kun kysyin miksi ne ovat siinä isä kertoi että hirvi hyppäsi niin korkealla ja jäi kiinni sarvista ne ovat edelleenkin samassa paikassa t, hannu v
Upea, rauhallinen, yksi Pohjoismaiden pisimmistä, ja monien mielestä myös yksi Suomen parhaista hiekkarannoista löytyy Vattajanniemeltä Lohtajalla. Alue kuuluu nykyään hallinnollisesti Kokkolaan, ja matkaa sieltä tänne on noin 40 kilometriä, mutta se kannattaa tehdä.
Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi 2023 äänestetyn The Vanin konsepti on luotu ajatuksella, että on aika nostaa katuruoka uudelle tasolle.
Täällä voi majoittua joko mökissä, asuntovaunussa, teltassa, huvilassa tai korsukylässä. Mökkejä on 11 ja niistä on matkaa rantaan korkeintaan pari sataa metriä. Kaikissa mökeissä on jääkaappi, kahvinkeitin ja kerrosvuoteet.
Hirvikosken maaseutuhotelli sijaitsee Lestijoen rannalla, luonnonkauniilla ja rauhallisella paikalla noin 15 kilometriä Lestijärven kirkonkylältä. Kun täällä avaa huoneensa ikkunan, niin sisään kantautuu vain linnunlaulua. Tunnelma on kiireetön ja konstailematon.
Vetelissä kannattaa mennä Karjalankoskelle ( Heikkilästä johtaa tie), Taidekartano ja Ingmannin sohva ovat lähekkäin. Puusaarenkallio, Sulkaharjun luontopolku. Vetelin kirkkomaa on kaunis, sankarihaudat, Vapaussodan muistomerkki ja koko kirkkopiha on Suomen historiaa.