Harva lähtee Alanyaan vain ostokset mielessään, mutta loman aikana siellä tulee osteltua yhtä sun toista. Alanyassa on tarjolla hyviä pähkinöitä, paikallisia makeisia ja kaikenlaista muuta makeaa ja suolaista. Alanyassa on myös hyviä elintarvikkeita, mausteita ja monia muita keittiöön sopivia
Alanya ei ole mikään pieni kaupunki, sillä se on laajalle levittäytynyt ja siellä on entistä enemmän uusia asuinalueita. Varsinainen Alanyan keskusta ei sekään ole mikään aivan pieni, mutta turistin näkökulmasta kaupungissa on vain muutama tienoo, johon kannattaa tutustua. Ne ovat linnakukkul
Alanya sijaitsee Turkin etelärannikolla, ja se on talvikaudella yksi Turkin lämpimimmistä kaupungeista. Vaikka Alanyaa on aina markkinoitu ympärivuotisena matkakohteena, ei siellä keskitalvella ole mikään kovin lämmin. Parhaat kuukaudet matkustaa Alanyaan säiden puolesta ovat huhti- ja
Rannalla oleskelu on olennaisimpia loman ajanvietteitä, ja rannoilla on mahdollista tehdä muutakin kuin maata. Etenkin satamien vieressä olevilla rannoilla voi harrastaa kaikenlaista, ja niiden vierestä voi lähteä mitä erilaisimmille meriretkille. Alanyassa voi myös pelata tennist
Alanyassa suosittua on vierailla kukkulan päällä olevalla linnoituksella, ja monet ainakin käväisevät Punaisen tornin vieressä ja tutustuvat samalla myös satama-alueisiin. Alanyassa on hyvä arkeologinen museo, jossa voi sadepäivänä käydä, ja siellä on rannan vieressä luola, jolle voi mennä it
Alanyan lentoasemalta kulkee useimpien lentojen jälkeen busseja Alanyaan, ja sieltä on myös mahdollista siirtyä yksityiskyydillä eteenpäin. Alanyassa liikkuminen ei ole niin helppoa kuin voisi luulla, ja moni turvautuu siellä taksiin. Linnakkeelle vie nykyään köysirata. Jos halua
Alanyaan voi matkustaa omatoimisesti, jolloin lennot ja majapaikka varataan itse. Varausten tekeminen on nykyään yksinkertaista, ja se onnistuu täysin tai lähes täysin suomen kielellä. Alanyan lähellä on nykyään lentoasema, eikä oikeastaan kannata enää lentää Antalyaan. Matkatoim