Rannat, veneristeilyt, muu ajanviete ja yöelämä Alanyassa

Kleopatra-ranta
Alanyan tunnetuin ranta on Kleopatra, johon liittyy saumattomasti Damlataş-ranta. Nämä ovat kaupungin parhaita paikkoja ottaa aurinkoa, uida ja nauttia rantaelämästä. Kuva: Patryk Kosmider

Alanya on ennen kaikkea lomakohde, jonne lähdetään rentoutumaan ja ruskettumaan. Rannalla oleskelu on yksi olennaisimmista tavoista viettää täällä aikaa, eikä pelkkä makoilu suinkaan ole ainoa vaihtoehto. Rannoilla riittää muutakin puuhaa, ja etenkin satamien tuntumassa harrastuksia on laidasta laitaan.

Satamien vierestä pääsee lisäksi mitä erilaisimmille meriretkille, katso vaikka GetYourGuidesta. Myös kuivalla maalla riittää tekemistä. Voit pelata tennistä tai käydä turkkilaisessa saunassa, sillä vesilajit ovat vain osa siitä, mitä täällä voi kokea.

Juhlimisestaan Alanya tunnetaan erityisesti, ja tänne saavutaan monesta Euroopan kolkasta nimenomaan bilettämään. Silti kaupunki sopii hyvin monenlaisille perheille, ja kaikenlaiseen harrastamiseen on hyvät mahdollisuudet.

Alanyan keskustan rannat

Alanyassa on useita rantoja, ja niitä riittää linnakukkulan molemmin puolin. Parhaiten rantaelämästä, uinnista ja auringonotosta nautit kukkulan länsipuolella, missä pitkät hiekkarannat ovat ulkomaalaisten suosiossa. Tunnetuin niistä on Kleopatra, joka venyy pitkälle ja jonka kauimmaiset osat jäävät useiden kilometrien päähän keskustasta. Aivan linnakukkulan tuntumassa siihen liittyy saumattomasti Damlataş-ranta, joka on näistä kahdesta lähempänä keskustaa.

Molemmilta rannoilta on huikaisevat näkymät linnalle ja muualle Alanyaan. Hiekka on enimmäkseen hienoa ja vaaleankultaista, mutta paikoin sekaan osuu karkeampaa hiekkaa tai pieniä kiviä, joten uimakengistä voi olla joillakin osuuksilla hyötyä. Baareista saa cocktaileja ja kojuista ruokaa, ja aurinkotuolit ovat kohtuuhintaisia. Lapsille riittää jonkin verran tekemistä, ja lähistöllä on tenniskenttiä ja muutakin harrastettavaa. Pitkän kesän ajan Kleopatra ja Damlataş ovat koko Alanyan elämän keskipisteitä.

Damlataşille on tuonut uutta potkua köysirata (kaapelihissi), joka vie ylös linnalle. Aivan lähistöllä ovat Damlataş-luola, arkeologinen museo ja vesipuisto. Damlataş on myös keskustan esteettömin ranta. Veteen pääsee helposti ramppia pitkin, käytössä on pyörätuoliystävällisiä aurinkotuoleja sekä esteettömät suihkut ja wc-tilat. Ilmaisia osuuksia on paljon, mutta osan rannasta hallitsevat hotellit ja muut toimijat.

Snorklaukseen keskustan parhaat paikat ovat Damlataşin ja linnan niemen kalliorannoilla. Kleopatra sopii paremmin uintiin ja auringonottoon, kun taas Damlataşin lähellä vesi on kirkkaampaa. Satamasta lähtee myös sukellus- ja snorklausretkiä, joihin voit tutustua tarkemmin vaikka GetYourGuidessa.

Kleopatralle ja Damlataşille pääset kätevästi kävellen vanhastakaupungista. Matkaa sataman suunnalta kertyy tyypillisesti kymmenisen minuuttia, ja alueella kulkee myös paikallinen dolmuş-minibussi Atatürk Caddesia pitkin. Rantojen halki vie rantapromenadi, jonka varrella on kahviloita, suihkuja ja yleisiä wc-tiloja. Kävelyreitti sitoo yhteen rantapätkät ja sataman, ja se sopii mainiosti iltapäivän tai illan kävelylle.

Linnakukkulan toisella puolella, huvipursisataman vierestä, alkavat toiset pitkät rannat, jotka jatkuvat kilometrikaupalla. Yksi niistä on Keykubat. Täällä näkyy paikallisia ja turkkilaisia turisteja, ja kesälläkin on yleensä rauhallisempaa kuin Kleopatran puolella. Rantojen edustalla on hotelleja, joiden asiakkaat näitä rantoja etenkin suosivat. Ajanvietettä riittää, ja vaikka keskustan vilkkaimmille paikoille kertyy matkaa, se pysyy kohtuullisena. Huvipursisataman viereiseltä rannalta on lyhyt kävely hyvälle ravintolakadulle. Alue jää sivuun vilkkaimmasta, mikä sopii rauhaa kaipaavalle.

Parhaimmillaan rannat ovat huhtikuun alkupuolelta lokakuun lopulle. Keskustan rannoilla pelastajat ja rantapalvelut ovat paikalla lähinnä varsinaisen uimakauden aikana, tyypillisesti toukokuun puolestavälistä syyskuun loppuun.

merirosvolaiva
Perheitä kiinnostavat merirosvolaivat, mutta joillain on niin raju meininki, että pikkuväki ei niillä viihdy. Kuva: Peter Forsberg

Venekierrokset, risteilyt ja jeeppiretket lähistölle

Veneilyretket ovat yleisiä pitkin Turkin rannikkoa, ja Alanyassa alukset lähtevät satamasta aivan Punaisen tornin läheltä. Vaihtoehtoja on valtavasti. Valittavana on monenlaisia aluksia perinteisistä merirosvolaivoista katamaraaneihin, pitkiin puisiin guletteihin ja yksityisiin jahteihin. Merelle pääsee myös sukeltamaan tai lasipohjaveneen kyydissä.

Useimpiin yhteisiin päiväretkiin kuuluu hotellikuljetus, buffet- tai grillilounas, snorklausvarusteet ja pelastusliivit sekä perusvakuutus. Tarkista silti aina, mitä juuri sinun varauksesi kattaa. Puolen päivän risteilyjä järjestää esimerkiksi Alanya Boat Tours, mutta laajemmin risteily- ja veneretkiä ja lippuja voit katsella myös GetYourGuidesta.

Merirosvolaivat kiinnostavat erityisesti perheitä, mutta kaikki alukset eivät sovi lapsille. Joillakin niistä meno on rajua, eivätkä ainakaan alle 5-vuotiaat viihdy kyydissä. Jos merirosvolaiva silti houkuttaa, mene satamaan katsomaan vaihtoehtoja paikan päällä. Muiden matkalaisten kokemuksia eri aluksista voit lukea etukäteen TripAdvisorista.

Retkiä voi varata myös kaupungin matkatoimistoista. Niitä on Damlataş-kadulla ja muualla pääkadun varrella, ja ne järjestävät mitä erilaisimpia kierroksia. Alanya Tours on yksi tällaisista. Retkiä myös mainostetaan pitkin kaupunkia.

Veneretkien lisäksi Alanyan ympäristössä riittää tekemistä maalla. Suositelluin retki on jeeppisafari, jolle pääset helposti mukaan, mutta valittavana on muitakin retkiä. Lisää vinkkejä saat turisti-infosta ja jeeppisafarien valikoimaa ja lippuja niille voit katsella myös GetYourGuidesta.

Venekierrokset kulkevat pääosin matkailukauden aikana keväästä syksyyn. Lähtöjä on eniten kesäkuun ja elokuun välillä, ja hiljaisinta on keväällä ja myöhäissyksyllä. Ennen varausta vertaile hintoja ja katso, mitä kuhunkin retkeen kuuluu, kuten kuljetus, ateriat ja varusteet. Huippukaudeksi paikka kannattaa varata etukäteen, mutta edullisia lähtöjä löydät usein myös paikan päältä. Monissa varauskanavissa voit varata heti ja maksaa vasta myöhemmin, ja peruutusehdot vaihtelevat.

Turvallisuudesta kysy rohkeasti ennen lähtöä. Järjestäjät ilmoittavat yleensä pelastusliivit, ensiapuvälineet ja rajatun matkustajamäärän. Varmista myös, miten huono sää, peruutukset ja hätätilanteet hoidetaan. Esteettömyys vaihtelee paljon järjestäjän mukaan. Osa retkistä kertoo sopivansa pyörätuolille, mutta monilla aluksilla on portaita, jotka hankaloittavat kulkua. Liikuntarajoitteisen kannattaa siksi varmistaa etukäteen kulku sekä ramppien ja wc-tilojen saatavuus.

Damlatas-ranta
Rauhallisempi ja leudompi kevätkesä sekä loppukesä ovat parhaita aikoja vierailla Alanyassa koko perheen voimin. Kuva: Peter Forsberg

Vesipuistot

Alanyan vesipuistoissa yhdistyvät rauhalliset perhealueet ja hurjemmat liukumäet, joten ne sopivat sekä lapsiperheille että vauhtia kaipaaville. Laitteissa on usein ikä- ja pituusrajoituksia, ja pienten kanssa matkustaville on erillisiä lastenaltaita ja rauhallisempia alueita.

Useimmat puistot toimivat vain kesäkaudella ja sään mukaan. Kausi kestää myöhäisestä keväästä alkusyksyyn, ja aivan sen alussa ja lopussa osa ulkoalueista ja palveluista voi olla suljettuna tai vain rajoitetusti auki.

Alanya Aqua Park on kooltaan pieni mutta monipuolinen. Siellä on ruoka- ja juomapisteitä sekä hammam, jossa voit rentoutua liukumäkien lomassa.

Osa vesipuistoista sijaitsee keskustan ulkopuolella. Niihin kannattaa lähteä lähinnä silloin, kun majapaikkasi on lähellä, sillä muuten pelkkä matkanteko syö ison osan päivästä. Monet alueen vesipuistot myydään retkipaketteina, joita paikalliset matkanjärjestäjät tarjoavat GetYourGuidessa. Paketteihin kuuluu yleensä hotellikuljetus, jossa nouto on yleensä noin kello yhdeksältä ja paluu iltapäivällä. Lisäksi pakettiin voi kuulua sisäänpääsy, buffet-lounas ja rajoitetusti juomia.

Joissain puistoissa maksulliset laitteet ja tivolimaiset pelit toimivat poletti- tai krediittijärjestelmällä esimerkiksi elektronisen rannekkeen avulla. Poletit ja krediitit ostat puiston omasta pisteestä, ja ruoka- ja pelihinnastot löytyvät puistojen sivuilta.

Köysiratajuna
Alanyan linnake on hyvä vierailupaikka perheille, ja entistä suositumman siitä on perheiden keskuudessa tehnyt köysijunarata, joka vie sinne hetkessä. Kuva: Peter Forsberg

Perheen kanssa Alanyassa

Alanyan linnake on perheille mainio paikka, ja ylös vievä köysirata (kaapelihissi) on tehnyt siitä perheiden keskuudessa entistä suositumman. Ylös pääsee hetkessä, ja matkalla näkymät ovat hienot. Kannattavinta ja samalla suosituinta on nousta linnaan alkuillasta, tuntia ennen auringonlaskua. Aamupäivällä lähtijöitä on vähiten, kun taas jonoja alkaa kertyä jo iltapäivällä kello kolmen ja neljän aikaan.

Arkeologinen museo sopii puolen päivän retkeksi lasten kanssa. Siellä on lapsille oma toimintahuone ja selkeä reitti, joten museon kiertää nopeasti. Viileät sisätilat ovat hyvä valinta myös päivän kuumimpina tunteina.

Iltaisin kannattaa suunnata Lunaparkiin, kaupungin huvipuistoon, jossa on laitteita pienimmille. Sisäänpääsy on tavallisesti ilmainen, ja maksat vain niistä ajeluista, joihin lapset haluavat.

Damlataş-luola on aivan omanlaisensa käyntikohde. Siellä vallitsee erityinen mikroilmasto, jossa lämpötila pysyy tasaisena, ilmankosteus on korkea ja kaasukoostumus poikkeuksellinen. Nämä olosuhteet on jo pitkään liitetty hengitysteiden oireiden helpottumiseen, ja astmaa sairastaville luolassa järjestetään speleoterapeuttisia käyntejä.

Monissa rannikon perhehotelleissa on valvottu lastenkerho, oma allas lapsille ja minidisco. Näin aikuiset saavat helposti oman vapaapäivän, kun lapset viihtyvät hotellin ohjelmassa.

Paras aika saapua koko perheen voimin on huhtikuusta juhannukseen sekä syyskuun alusta lokakuun loppupuolelle. Keskikesällä Alanya on hyvin vilkas ja matkat ovat kalleimmillaan, joten lasten kanssa liikkuvan kannattaa suosia kevättä ja alkusyksyä.

Hyvä on myös tietää, että Alanyassa toimii useita yksityisiä ja julkisia sairaaloita, kuten Alanya Eğitim ve Araştırma Hastanesi. Keskustan alueella on lisäksi ympäri vuorokauden päivystäviä apteekkeja, joten pienten lasten äkillisiin lääke- ja hoitotarpeisiin saa kyllä apua.

Hamam eli turkkilainen kylpylä

Hamam eli turkkilainen kylpylä on paikka, jossa kaikki keskittyy lämpöön ja pesuun. Täällä pääset puhdistautumaan perusteellisesti, ja ylläsi on vain lanteille kiedottu vaate (peştemal).

Hamameissa on erilaisia kuumia huoneita, ja monessa niistä on tyypilliseksi turkkilaiseksi saunaksi mielletty höyrysauna ja suuri, marmorilla päällystetty ja altapäin lämmitetty huone (sıcaklık tai hararet), jossa on kuiva tai vain kevyesti kostea ja lämmin ilma. Naisilla ja miehillä on perinteisesti ollut omat osastonsa, mutta nykyään varsinkin Alanyan kaltaisissa turistikohteissa monet hamamit ovat unisex-tyyppisiä.

Lämmön ja pesun lisäksi voit ottaa hierontaa tai muita hoitoja, joista maksat erikseen.

Alanyassa kylpylät on suunnattu turisteille, eikä tunnelma ole aivan autenttinen. Hamameja löytyy etenkin hotelleista, ja hinnat alkavat noin 25 eurosta. Jos haluat edullisemman ja paikallisemman kokemuksen, moskeijoiden vieressä sijaitsevat paikallisten suosimat hamamit ovat perinteisesti olleet halvempia. Alanyan kaltaisissa turistikohteissa, nämäkin tosin ovat olleet vähenemään päin.

Valmiit matkailijoille räätälöidyt hamam-paketit, joita löytyy helposti GetYourGuidesta, kestävät yleensä puolestatoista kolmeen tuntiin sen mukaan, kuinka paljon lisähoitoja otat. Vilkkain sesonki osuu kesäkuun ja elokuun väliin, jolloin hamamit ja retkipaketit täyttyvät nopeasti. Varaa aika hyvissä ajoin, jos sinulle on tärkeää tietty kellonaika tai kuljetus hotellilta.

Maksutavoissa on eroja. Turistien ja hotellien hamameissa käyvät yleensä kortti ja verkkovaraukset, mutta pienemmissä naapuruston paikoissa suositaan usein käteistä, joten pidä sitä mukana jonkin verran. Tippaaminen kuuluu tapoihin, ja tavallisesti jätetään noin 10-20 prosenttia hinnasta tai 50-150 liiraa sen mukaan, kuinka laaja hoito on ja kuinka tyytyväinen olet.

Pesu- ja hoitotiloissa kuvaaminen on yksityisyyden vuoksi yleensä kielletty tai rajoitettu. Kysy aina lupa ja noudata talon sääntöjä. Jos olet raskaana tai kärsit sydämen tai verenkierron vaivoista, keskustele lääkärin kanssa ennen hamamiin menoa. Monet paikat myös kysyvät terveydentilastasi ja voivat rajoittaa hoitoja.

Muita harrastusmahdollisuuksia Alanyassa

Alanyassa vesi houkuttelee muuhunkin kuin uimiseen. SUP eli Stand Up Paddle tai Paddleboarding on tuttu näky myös Suomen vesillä, ja täällä laudan päällä voit paitsi meloa myös surffata ja jopa joogata. Rauhallisina päivinä pääset laudalla tai kajakilla tutustumaan meriluoliin, joista tunnetuimpia ovat Pirates, Phosphorus ja Lovers. Suppailuretket, joita GetYourGuidessakin tarjotaan, lähtevät useimmiten Kleopatran rannalta tai sataman läheltä, ja kierrokset kestävät yleensä parisen tuntia.

Kalastuksesta kiinnostuneille järjestetään puolen tai koko päivän kalastusretkiä sekä rannikon kalastuschartereita. Retkellä voit kokeilla merikalastusta tai ostaa tuoreen saaliin, joka paistetaan sinulle veneessä tai satamassa.

Ilmasta käsin maisemat näyttävät aivan toisenlaisilta. Tandem-varjoliito eli Paragliding on suosittua, ja moni yritys järjestää 10-25 minuutin lentoja kaupungin ja Kleopatran rannan yllä. Hintaan kuuluu usein hotellikuljetus ja valokuvapaketti.

Maalla voit lähteä ratsastamaan rannikolle tai maaseudulle. Lyhyet lenkit etenevät rauhallista kävelyvauhtia, mutta halutessasi pääset pidemmille safari- ja maastoreiteille Alanyan lähistöllä.

Tennistä pääset pelaamaan kerholla, joka on rantakadun varrella köysiradan aseman lähellä. Siellä on erilaisia kenttiä, ja saat myös valmennusta.

Kuumana päivänä kannattaa suunnata Dim-joen (Dim Çayı) varrelle. Siellä on suosittuja ravintoloita ja piknikpaikkoja, joissa istut laudoitetun pöydän ääressä suoraan viileän jokiveden päällä. Päivän kuumimpaan aikaan voit pulahtaa raikkaaseen veteen viilentymään.

Toinen tapa paeta rannan helteeltä on retki Sapadere-kanjonille (Sapadere Kanyonu) noin 35-45 kilometrin päässä Alanyasta. Kuljetus järjestetään paikan päälle ja loppuosan kävelyreitti vie vilvoittavien vesiputousten ja kylmien luonnonaltaiden äärelle. Kanjoni sopii hyvin päiväretkeksi, kun haluat levätä rannan tuulelta ja kuumuudelta.

Damlatas-katu
Yleinen happy hour -tarjous on kaksi cocktailia yhden hinnalla. Kuva: Peter Forsberg

Yöelämä

Keskikesällä Alanya on varsinainen bailukeskus. Keskustan ja rannan baarit ja yökerhot pitävät tällöin meteliä, ja järjestyshäiriöitäkin sattuu. Jos et ole saapunut kaupunkiin nimenomaan juhlimaan, et välttämättä viihdy keskustan ja rannan menopaikoissa.

Kiivainta menoa on sataman edustalla, jonka baareista osa on auki aamuun saakka. Toinen paikka viettää iltaa on Damlataş-katu, joka kulkee rantojen edustalta aina sataman viereen. Illan mittaan se kuitenkin hiljenee selvästi, kun taas huvipursisataman edustalla kulkevalla Iskele Caddesillä menoa riittää pidempään. Eniten baareja on rannalla ja rantakadulla sekä Damlataş-kadulla, pääkadulla ja Iskele Caddesillä. Menopaikkoja on myös rantakadun ja Atatürk Caddesin välisillä kaduilla sekä basaarin ympäristössä. İzzet Azakoğlun varrella on niin ikään baareja, diskoja ja muita illanviettopaikkoja, ja baareja riittää muutenkin satamien tuntumassa.

Isot klubit ja konserttipaikat, kuten Illusion ja Summer Garden, saattavat periä pääsymaksun tai vaihtaa lipulliseen sisäänpääsyyn konsertti- ja erikoisiltoina. Arkisin ja tavallisina iltoina sisään pääsee useimmiten ilmaiseksi. Diskoista ja yökerhoista löytää tietoa Alanya Eventsistä. Rauhallisemman illan viettää monissa sataman ja keskustan ravintoloissa ja meyhaneissa, joissa soi live-musiikki. Turkkilaiset bändit ja laulajat sekä perinteinen meyhane-ohjelma ovat suosittu vaihtoehto yökerhoille.

Juomien hinnoissa on eroja. Viini on sekä kaupoissa että baareissa edullisempaa kuin väkevät, kun taas väkevä raki maksaa niin kaupassa kuin baarissakin melkoisesti. Turisteille suunnatuissa paikoissa listalla saattaa olla vain kalliita ulkomaisia viinejä. Silloin tällöin vastaan voi tulla tarjouksia, joissa kaksi juomaa saa yhden hinnalla.

Yökerhoissa ja isommissa tapahtumissa pukeudutaan usein siististi mutta rennosti, kun taas rantabaareihin ja pieniin pubeihin kelpaa vapaampikin asu. Alkoholin ikäraja on 18 vuotta, eikä sitä nuoremmille tarjoilla. Varaudu todistamaan ikäsi henkilöllisyystodistuksella. Sisätiloissa ja baarien sisäosissa tupakointi on kielletty, joten savukkeet poltetaan ulkoterasseilla ja avoimilla paikoilla.

Juomarahaa on tapana jättää. Baarissa lasku pyöristetään tai annetaan viidestä kymmeneen prosenttia, hienommissa ravintoloissa yleensä noin kymmenen prosenttia.

Turistialueilla, kuten Bar Streetillä ja satamassa, on raportoitu korttien skimmausta ja laskujen paisuttelua. Pyydä siksi hinnasto etukäteen, tarkista kuitti ja maksa pienet summat mieluummin käteisellä. Hätänumero Turkissa on 112. Alanyassa on näkyvää poliisivalvontaa ja turistipoliiseja, joiden puoleen kannattaa kääntyä, jos kohtaat häiriöitä tai joudut petoksen uhriksi.

Dolmuşit ja minibussit kulkevat myöhään yöllä harvakseltaan, joten yömyöhällä paluuta varten kannattaa tilata taksi. Turistialueilla luotetaan yleensä paikallisiin takseihin tai BiTaksi-sovellukseen.