Ravintola-alueet, ruokapaikat ja ruoat Alanyassa

Ravintola Linnakukkulalla
Linnakukkula on Alanyan parhaita paikkoja nauttia illallisesta, mikäli haluaa samalla ihailla komeita näköaloja. Kuva: Korosi Antonio

Alanyassa syöt hyvin ja kohtuulliseen hintaan, kunhan otat etukäteen vähän selvää, millaisia ravintoloita kaupungissa on. Eniten ruokapaikkoja on keskustan pääkaduilla, rantakadun tuntumassa, Damlataşin alueella sekä Iskele-kadulla ja sataman ympäristössä. Myös linnakukkulalta, basaarin lähistöltä ja keskustan ulkopuolisista kaupunginosista löytyy vaihtoehtoja.

Turkkilaisten lokantojen, kebabpaikkojen, meze-ravintoloiden ja kalaravintoloiden rinnalla on runsaasti kansainvälistä ruokaa. Listoilta löytyy esimerkiksi pitsaa ja pastaa, grillattuja mereneläviä, pihvejä, hampurilaisia ja erilaisia pubiruokia.

Hintatasossa on suuria eroja alueen ja ravintolatyypin mukaan. Edullisimmin syöt yleensä paikallisten suosimissa lokantoissa, dönerpaikoissa ja hieman syrjemmällä turistialueilta. Rantakadulla, satamassa ja näköalaravintoloissa hinnat ovat tavallisesti korkeammat. Maksamiseen kannattaa varata myös Turkin liiroja, vaikka eurot ja maksukortit käyvätkin monissa matkailijoille suunnatuissa ravintoloissa.

Alanyan parhaat ravintolaseudut

Alanyassa löydät ravintolan vaivatta lähes mistä tahansa, mutta eniten niitä on kaupungin pääkaduilla ja suosituimmilla matkailualueilla. Ravintolatarjonta keskittyy rantakadulle, keskustan halkovalle pääkadulle sekä linnan alapuolella ja venesataman tuntumassa kulkeville pienemmille kaduille. Ruokalistat muistuttavat monin paikoin toisiaan, joten samantyylisiä annoksia tulee vastaan ympäri kaupunkia, mutta alueiden tunnelmissa ja ravintoloiden painotuksissa on eroja.

Iltaisin vilkkainta on Damlataş Caddesilla ja sen sivukaduilla, missä terassit jatkuvat katujen varsilla, ruokalistat ovat kansainvälisiä ja paikat pysyvät auki myöhään. Silloin tällöin luvassa on myös elävää musiikkia ja muuta viihdettä. Merenherkkujen ystäviä puolestaan houkuttelee Iskele eli satama, jonka ravintoloissa päivän saalis on usein esillä jäillä ja kalan saa valita painon mukaan. Syömään pääsee terassille aivan veden ääreen.

Kale eli linna tunnetaan erityisesti terassiravintoloistaan ja kauniista auringonlaskuistaan. Sinne johtava tie on jyrkkä, joten useimmat saapuvat taksilla tai omalla autolla. Hinnat ovat näköalan vuoksi keskitasoa korkeammat. Rennompiin päivähetkiin ja perheille sopii puolestaan Kleopatran rannan Güzelyalın rantakatu, missä hotellien ja rantakahviloiden terasseilla istutaan päiväsaikaan, lapsille on omia annoksia ja rannalle pääsee suoraan.

Rauhallisempaa illallista etsivälle vaihtoehtoja löytyy idempää Oban ja Tosmurin kaupunginosista. Siellä on useita hotellien à la carte -ravintoloita, ja illat venyvät verkkaisemmin kuin keskustan vilkkailla kaduilla.

Vuodenaika vaikuttaa ravintolaelämään etenkin matkailijoiden suosimilla alueilla. Kesäsesongin ulkopuolella, myöhäissyksystä kevääseen, monet Damlataşin, Iskelen ja rantakadun ravintolat hiljenevät tai lyhentävät aukioloaikojaan. Keskustan paikalliset lokantat pysyvät sen sijaan useimmiten auki ympäri vuoden.

Kahvilakioski rannalla
Rannan tuntumassa yksi vaihtoehto ovat kioskit, joista saa monenlaisia juomia ja ruokiakin. Kuva: Arthur Romanov

Rannat, rantakatu ja sen poikkikadut

Alanyan kaksi varsinaista rantaa, Kleopatra [kartalla] ja sen toinen pää Damlataş [kartalla], sijaitsevat linnakukkulan länsipuolella. Alanyassa syö yleisesti hyvin, mutta aivan rannalla varteenotettavia ruokapaikkoja on melko vähän. Jos et halua poistua rannan tuntumasta, yksi vaihtoehto ovat kioskit, joista saa monenlaisia ruokia ja juomia sekä kokonaisia aterioita. Niitä on varsinkin rannan päässä, mutta muuallakin rantojen varsilla.

Rantojen tuntumassa kulkee Güzelyalı Caddesi [kartalla], jonka varrella on matkailijoille suunnattua tarjontaa. Sille päätyy loman aikana helposti useamman kerran päivässä. Kadun varrelta saa vaivatta virvokkeita ja jäätelöä, ja siellä on myös muutama länsimaistyylinen kahvila. Runsaan ravintolavalikoiman vuoksi tänne ei kuitenkaan kannata erikseen lähteä, sillä ruokapaikkoja on melko vähän, vaikkakin niissä harvoissa, joita on, voi syödä hyvin.

Rantakadulta keskustan pääkadulle johtavien poikkikatujen, kuten İsmet Hilmi Balcı Caddesi [kartalla], varrella on myös ravintoloita ja terasseja. Ravintoloissa saa usein turkkilaisia meze-lautasia ja muita jaettavia alkupaloja. Pikkulautasten ympärille rakentuva ateria sopii hyvin seurueille ja rentoon illanviettoon terassilla. Monessa lähiseudun ravintolassa on ruokalista myös suomeksi, ja tarjolla on mezejen lisäksi monenlaista muutakin syötävää.

Kahvilakioski rannalla
Atatürk Boulevard -kadun varrella on runsaasti erilaisia ruokapaikkoja. Kuva: Peter Forsberg

Atatürk Boulevard -katu

Atatürk Boulevard [kartalla] on yksi Alanyan pääkaduista, ja sen varrella on runsaasti erilaisia ruokapaikkoja. Perinteistä turkkilaista ruokaa on tarjolla hieman harvemmin kuin muualla kaupungissa, mutta vaihtoehtoja löytyy kansainvälisistä keittiöistä pikaruokaravintoloihin. Tilaaminen sujuu yleensä vaivattomasti. Useimmissa ravintoloissa on monikieliset ruokalistat, ja henkilökunta puhuu usein englantia sekä muita eurooppalaisia kieliä. Saksan ja venäjän lisäksi joissakin paikoissa palvelua voi saada myös pohjoismaisilla kielillä.

Lähes ravintolassa kuin ravintolassa on ulkoterassi ja maksuton Wi-Fi. Pöydät sekä tuolit levittäytyvät usein myös jalkakäytäville, mikä toisaalta tekee kadulla liikkumista vilkkaina iltoina ahdasta, mikä kannattaa huomioida erityisesti pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa liikuttaessa. Turistialueen ravintoloissa maksaminen onnistuu yleensä Visa- ja Mastercard-korteilla, mutta huono idea ei ole pitää mukana aina myös myös käteistä Turkin liiroina esimerkiksi pienempiä paikallisia lokantoja ja kioskeja varten.

Katua pitkin kulkee useita bussilinjoja, joilla pääsee kätevästi suuntaan tai toiseen aamusta myöhään iltaan.

Damlataş Caddesi -katu

Damlataş Caddesi [kartalla] alkaa aivan Damlataş-rannan tuntumasta ja jatkuu lähelle basaarialuetta. Vilkas ja turistinen tunnelma ei miellytä kaikkia, mutta elämää, valinnanvaraa ja erilaisia tarjouksia täältä ei puutu. Alueen vahvuuksia ovat kansainvälinen ilmapiiri, tyylikkäät ravintolat ja suuret terassit, jotka houkuttelevat väkeä etenkin illalliselle. Tarjolla on niin moderneja fine dining -ravintoloita ja rentoja bistroja kuin aasialaisia makuja ja paikallisia erikoisuuksiakin.

Illalliselle ei kannata suunnata liian aikaisin. Vielä viiden tai kuuden aikaan monet ravintolat ovat melko rauhallisia, ja katu herää kunnolla eloon vasta myöhemmin illalla. Alkuillan drinkille Damlataş Caddesi on kuitenkin hyvä valinta jo varhaisemminkin. Kadulla toimii myös useita nargile- eli vesipiippukahviloita sekä pienempiä baareja. Ne sopivat hyvin myöhäisillan juomille ja kiireettömään istuskeluun.

Suosituimpiin paikkoihin pöytä kannattaa varata etukäteen etenkin vilkkaina viikonloppuiltoina. Myös ruokalistoihin, hintatasoon ja asiakasarvioihin on hyvä tutustua verkossa ennen ravintolan valintaa.

Damlataş-katua lähin vilkas toinen ravintolakatu on Iskele Caddesi sataman puolella Linnakukkulaa.

Iskele Caddesi ja muut linnakkeen alapuolella olevat ravintola-alueet

Ravintoloita on useassa kolkassa linnakukkulan alapuolella, rantakadulla ja sen ympäristössä, mutta vilkkain tienoo on Iskele Caddesi -katu [kartalla]. Se on seudun tärkein katu iltaisin ja monien mielestä koko kaupungin paras ravintolakatu.

Kala on täällä tärkeässä asemassa, ja Iskelen ja linnakkeen alapuolisissa kalaravintoloissa se valmistetaan yleensä neljällä tavalla. Izgara tarkoittaa grillattua, tava paistettua, buğulama haudutettua ja tuzda suolakuoressa paistettua. Henkilökunta suosittelee usein tiettyä valmistustapaa valitsemallesi lajille. Listoilta löytyy laajasti paikallisia kaloja, kuten meribassia (levrek), kultaotsasparusta (çipura), sinikalaa (lüfer) ja mulloa (barbun). Näyttävin annos on tuzda balık eli suolakuoressa paistettu kala.

Ravintola Kalelle vievän tien varrella
Kale-linnakkeelle johtavalla tiellä on ravintoloita, joilla on hyvillä näkymillä varustetut terassit. Kuva: Peter Forsberg

Linnakukkulan näköalaravintolat

Linnakukkula on Alanyan parhaita paikkoja nauttia illallisesta, mikäli haluaa samalla ihailla komeita näköaloja. Ravintolat sijaitsevat linnakkeelle johtavan tien varrella, ja niiden terasseilta on upeat näkymät. Monet paikoista ovat toimineet jo vuosikymmeniä, ja ajoittain ne järjestävät usean ruokalajin illallisia ja muita erikoisiltoja. Linnakukkula on hyvin mäkinen, ja se kannattaa muistaa illallista suunnitellessa. Jos hotellisi on kukkulan toisella puolella, syö mieluummin samalla puolella kuin lähde mäkien yli vastakkaiselle laidalle.

Koko kaupungin pidetyimpiin ravintoloihin kuuluu Linnakukkulalla risteilevällä tiellä sijaitseva Hisar [kartalla], jossa maisemien lisäksi myös ruoka on hyvää, joskaan ei aivan edullisimmasta päästä. Ravintolan vehreässä ja huolellisesti hoidetussa puutarhassa kasvaa kaktuksia ja oliivipuita. Erityisesti auringonlaskun aikaan ravintola on erittäin suosittu, joten pöydän varaaminen etukäteen on käytännössä välttämätöntä. Ruokalistalla on useita kiitosta saavia annoksia, kuten paistettua meribassia ja grillattuja köftejä. Toinen suositeltava paikka on Kale Panorama [kartalla], jonka vahvuuksia niinikään huikeiden maisemien lisäksi ovat grillattu liha ja kala, joista erityisesti mustekala saa runsaasti kehuja. Myös tänne pöytä kannattaa varata etukäteen, mutta useimmiten riittä, että on varauksen kanssa liikkeellä edellisenä päivänä.

Osa ravintoloista järjestää varauksen yhteydessä maksuttoman noutokuljetuksen hotellilta tai satamasta, ja esimerkiksi Kale Panorama mainostaa tällaista ilmaista palvelua. Muista silti, että monien terassiravintoloiden esteettömyys on rajallinen, sillä matkalla on portaita ja epätasaista maastoa. Kale Panoramallekin noustaan kyytipaikalta vielä useita portaita.

Basaarialueen lähistö

Basaarin [kartalla] lähistöllä syöt parhaiten katuruokaa, pieniä herkkuja ja aamiaista, sillä alueen luonne on vuosien varrella muuttunut. Vielä 2000-luvulla ympäristössä oli runsaasti aitoja turkkilaisia ravintoloita, ja tänne oli mukava suunnata aterialle. Nykyään monissa pikaruokapaikoissa ja ravintoloissa ruoka on lähinnä kurjaa, joten basaarille ei kannata lähteä kovin nälkäisenä kunnon ateriaa odottaen.

Katuruoan peruspilareita ovat gözleme eli täytetty paistettu ohukainen, simit eli seesaminsiemenillä kuorrutettu rengasleipä ja midye dolma eli täytetyt simpukat. Näitä myydään edullisesti useilla kojuilla ja pikkupaikoissa. Basaarin taka- ja sivukaduilta löytyy myös useita pide- ja leipäpaikkoja, joissa puu-uunissa paistettu pide on paikallisten tyypillinen ja edullinen lounas. Pide muistuttaa kotoisan karjalanpiirakan ja pizzan yhdistelmää, se on uunissa paistettu veneenmuotoinen leipä, jonka päälle levitetään erilaisia täytteitä.

Aamu sujuu täällä mukavasti. Lähistön leipomoissa ja pienissä paikoissa saa perinteistä turkkilaista aamiaista eli kahvaltıa, johon kuuluu tuoretta leipää, juustoja, oliiveja ja menemeniä. Kahvi- tai teetauolle sopivat basaarin pienet teekahvilat eli çay bahçesit ja çaycıt. Niissä juot paikallista vahvaa teetä eli çayta, seuraat kaupungin elämää ja napostelet kevyitä välipaloja pienellä rahalla.

Makeaa ja tuliaisia etsivälle basaarin kojut ja makeiskaupat ovat oikea paikka. Niissä myydään mausteita, baklavaa ja lokumia, ja myyjät antavat usein maistiaisia sekä pakkaavat ostokset tuliaisiksi mukaasi.

Tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja valmiita pikkusyötäviä saat Alanyan viikkobasaareista. Näistä tunnetuin on suosittu perjantaitori minibussiaseman lähellä. Torit heräävät eloon aikaisin aamulla ja hiljenevät ennen iltapäivää. Itse aseman kulmilla ravintolaruoka on sen sijaan lähinnä kurjaa, joten sinnekään ei kannata suunnata kovin nälkäisenä.

Pihviä, kalaa, vai turkkilaista ruokaa?

Alanyassa on useita hyviä pihviravintoloita, ja niiden joukosta erottuu Chefmetin Moonlight Restaurant & Steakhouse [kartalla]. Se nousee usein TripAdvisorin kärkilistoille ja sopii hyvin juhlaillalliseksi, jos liha-annokset kiinnostavat. Pihvejä saa myös Le Chevystä [kartalla], joka sijaitsee Damlataş Caddesin varrella lähellä Kleopatran rantaa. Ravintola on suosittu ja sen ruokalista kansainvälinen, joten sesonkiaikaan pöytä kannattaa varata etukäteen. Sataman lähellä on arvostettu Alanya Olivia Gourmet Restaurant & Cafe Bar [kartalla], jonka dry aged -pihvit ja kansainvälinen menu mainitaan usein suosituksissa.

Myös kalaruoista kiinnostuneille löytyy hyviä paikkoja. Hacetin alueella, hieman kauempana aivan pääpaikolta, toimii Kaptan Balık Evi [kartalla], perinteinen perheravintola, joka on erikoistunut tuoreeseen kalaan. Sinne kannattaa suunnata, jos etsit rennompaa ja paikallista tunnelmaa keskustan ulkopuolelta. Cadde Balık & Et Restaurant [kartalla] taas sijaitsee sataman Iskele-alueella, ja se yhdistää kala- ja grilliruoat.

Perinteistä turkkilaista ruokaa haluavan kannattaa suunnata keskustaan. Siellä Ravza [kartalla] on toiminut jo vuodesta 1955, ja se tunnetaan hyvin valmistetuista annoksista ja pidestä. Hinnat ovat kohtuulliset ja paikka sopii koko perheelle. Illanviettoon sopii puolestaan Lost in Alanya [kartalla], gastropub ja viinibaari Tevfikiye-kadulla. Sen viinilista on laaja, illat täyttyvät livemusiikista ja myös kasvissyöjät löytävät vaihtoehtoja. Etenkin iltaisin sinne kannattaa varata pöytä.

Adana-kebab
Parhaimmat turkkilaiset grillattavat liharuoat kuten Adana antaa odottaa itseään puolisen tuntia. Kuva: Peter Forsberg

Ravintoloiden tyypilliset ruoat

Turkkilaista ruokaa on Alanyassa nykyään tarjolla enemmän kuin aiemmin, ja paikallisia makuja pääsee kokeilemaan monella tavalla. Arkisimmillaan ruoka valitaan suoraan vitriinistä, jossa voi olla tarjolla esimerkiksi köftejä eli lihapullia tai -pyöryköitä, kanaa ja papuruokia, joiden lisukkeeksi otetaan riisiä, perunaa tai salaattia. Annoksen saa eteensä nopeasti, ja hinta on yleensä noin 5–10 euroa ilman ruokajuomaa. Valikoima on parhaimmillaan lounasaikaan ja pienenee usein iltapäivää kohti.

Myös kebabit kuuluvat olennaisesti kaupungin ruokatarjontaan. Dönerin ja İskender-kebabin saa monessa paikassa nopeasti, kun taas Adana- ja Urfa-kebabit valmistetaan tilauksesta ja vaativat siksi hieman enemmän odottelua. Perinteisiltä ruokalistoilta löytyy usein myös keittoja, tavallisimmin linssikeittoa eli mercimek çorbasıa sekä jogurttipohjaista yayla çorbasıa. Pide puolestaan on veneenmuotoinen uunileipä, jonka täytteenä voi olla esimerkiksi jauhelihaa eli kıymalıa, juustoa eli kaşarlıa tai kuutioitua lihaa eli kuşbaşılıa.

Kiireettömään illalliseen sopivat meyhane- ja meze-ravintolat, joissa ateria rakentuu useista pienistä jaettavista annoksista. Seurue voi tilata pöytään esimerkiksi viidestä kymmeneen mezeä ja maistella niitä rauhassa illan mittaan. Ne ovat pieniä maistipaloja, juustoja, kalaa ja muita pieniä lämpimiä ruokia ja kastikkeita, kuten paksu jogurttidippi haydari, mausteinen tomaattisekoitus ezme ja jogurtista sekä kurkusta valmistettu cacık. Kalaruokia perinteisten turkkilaisten ravintoloiden listoilla on usein vähemmän, mutta sataman ja rannan tuntumassa tarjonta monipuolistuu. Fish & chipsin lisäksi tasokkaammissa ravintoloissa tarjoillaan grillattua kalaa ja muita mereneläviä.

Aterian päätteeksi kannattaa maistaa künefeä, lämmintä ja juustoista jälkiruokaa, joka valmistetaan ohuesta tel kadayıf -taikinasta ja makeasta siirapista. Sitä tarjoillaan sekä ravintoloissa että kahviloissa. Ruokajuomaksi turkkilaiset valitsevat usein ayranin, suolaisen jogurttijuoman, ja aterian jälkeen tai jälkiruoan kanssa nautitaan vahvaa mustaa teetä eli çayta pienistä tulppaaninmuotoisista laseista.

Paikallisen ruoan rinnalla Alanyassa on edelleen runsaasti länsimaista tarjontaa. Pizza, pasta, pihvit, fish & chips ja erilaiset pubiruoat löytyvät monien katujen varsilta, ja hampurilaisia sekä muita trendikkäämpiä annoksia on helposti saatavilla etenkin kaupungin pääkatujen tuntumassa. Länsimaiset ruoat ovat yleensä paikallisia annoksia kalliimpia. Alkoholin suhteen käytännöt vaihtelevat. Kaikki turkkilaiset ravintolat eivät tarjoile alkoholijuomia, vaikka täysin alkoholittomia paikkoja on nykyään aiempaa vähemmän.

Kasvisruoat ja vegaaneille soveltuvat ruoat

Alanya ei ole kasvissyöjän paratiisi, mutta sopivaa syötävää löytyy kyllä, kun tietää, mitä etsiä. Kaupungissa on vain vähän varsinaisia kasvisravintoloita, ja niitä voi etsiä esimerkiksi Happy Cow -sivustolta. Tavallisissa turkkilaisissa ravintoloissa tarjolla on lähes aina salaattia, ja monesta paikasta saa myös yksinkertaisia papu- ja riisiannoksia. Keitot ovat usein hyvä vaihtoehto, sillä esimerkiksi linssikeitto mercimek çorbası ja ezogelin çorbası ovat yleensä lihattomia. Jogurttipohjainen yayla çorbası sopii lakto-ovo-vegetaristille, mutta ei sellaisenaan vegaanille.

Kasvissyöjän kannattaa tutustua erityisesti zeytinyağlılar-ruokiin eli oliiviöljyssä valmistettuihin kasvisruokiin. Ne ovat yleensä lihattomia ja usein myös vegaanisia. Tyypillisiä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi tomaattisessa kastikkeessa haudutetut pavut eli barbunya pilaki, täytetty munakoiso imam bayıldı ja oliiviöljyssä valmistettu artisokka-annos zeytinyağlı enginar. Myös meze-pöydästä löytyy tavallisesti runsaasti kasvissyöjille sopivia vaihtoehtoja.

Täysin vegaanista ruokaa etsivän kannattaa kuitenkin tarkistaa annosten sisältö ennen tilaamista. Vaikka monet meze- ja zeytinyağlı-annokset ovat lähtökohtaisesti lihattomia, etenkin pienissä ja edullisissa paikoissa ruoan valmistuksessa saatetaan käyttää esimerkiksi lihalientä. Sana ”etsiz” tarkoittaa lihatonta, mutta vegaanin on usein varminta selittää tarkemmin, ettei syö mitään eläinperäistä.

Liikkeellä ollessa yksi helpoimmista vegaanisista välipaloista on simit, seesaminsiemenillä kuorrutettu rengasleipä, jota myydään yleisesti kaduilla ja leipomoissa. Myös gözleme eli täytetty ohut leipä voi sopia kasvissyöjälle. Täytteenä voi olla esimerkiksi pinaattia tai perunaa. Monissa versioissa käytetään kuitenkin myös juustoa tai kananmunaa, joten vegaanin kannattaa varmistaa sisältö ennen tilaamista.

Kebab-kioski
Jos ravintolan hinnat on ilmoitettu euroissa, ateriasta joutuu yleensä maksamaan euron tai pari enemmän kuin liiroissa hinnoittelevassa ravintolassa. Kuva: Peter Forsberg

Hintataso

Ruokailu Alanyassa ei ole enää aivan pilkkahintaista, mutta kohtuuhintaisia vaihtoehtoja löytyy edelleen runsaasti. Edullisimmin syö yleensä paikallisissa turkkilaisissa ravintoloissa, lokantoissa, dönerpaikoissa ja katukeittiöissä. Tarjolla on kebabien lisäksi erilaisia valmiita paikallisruokia, jotka valitaan usein suoraan tiskin vitriinistä.

Sijainti vaikuttaa hintatasoon selvästi. Rantakadun, sataman ja Iskelen ravintoloissa hinnat ovat yleensä korkeampia kuin keskustan sivukaduilla ja hieman syrjemmässä sijaitsevissa paikallisissa ravintoloissa. Turistialueella samantyyppisestä ruoasta ja palvelusta voi maksaa tuntuvasti enemmän, kun taas matalamman profiilin paikoissa hinnat pysyvät usein maltillisempina.

Kalaravintoloissa hinnoitteluun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Sataman ja Iskelen alueella kala voidaan hinnoitella joko annoksen tai painon mukaan. Ennen tilaamista kannattaa siksi varmistaa kalan paino, hinnoittelutapa ja arvioitu loppusumma.

Hintataso vaihtelee myös sesongin mukaan. Kesän vilkkaimpina kuukausina rantapaikat ja beach clubit nostavat usein hintojaan, kun taas keväällä ja alkusyksystä ruokailu voi olla edullisempaa. Myös kaupungin omissa teehuoneissa ja kahviloissa hinnat pysyvät tavallisesti turistialueita matalampina.

Osassa turistiravintoloista laskuun voidaan lisätä kuver- eli kattausmaksu tai erillinen palvelumaksu. Se voi olla esimerkiksi noin 5–12 prosenttia laskun loppusummasta tai kiinteä maksu henkilöä kohden. Mahdollisten lisämaksujen pitäisi näkyä etukäteen, ja epäselvässä tilanteessa kannattaa pyytää eritelty lasku.

Maksaminen ja juomaraha

Perinteisissä lokantoissa ja pikaruokapaikoissa kävellään lähes aina kassalle maksamaan, kun taas turistiravintoloissa, meyhaneissa ja fine dining -paikoissa lasku hoidetaan pöydässä.

Ravintolassa on tapana jättää noin 10 prosenttia juomarahaa, jos palvelu on ollut hyvää. Korttimaksamisen yhteydessä maksupääte saattaa tarjota mahdollisuutta lisätä laskuun vapaaehtoinen juomaraha eli gönüllü bahşiş. Tällöin valittavana on tavallisesti muutama valmis prosenttivaihtoehto. Kortilla annettu juomaraha kulkee ravintolan järjestelmän kautta, joten jos haluat tipin menevän nimenomaan omalle tarjoilijallesi, käteinen on usein varmempi vaihtoehto. Sen voi jättää pöytään, antaa suoraan tarjoilijalle tai laittaa kassalla olevaan tippilaatikkoon.

Ennen juomarahan jättämistä kannattaa tarkistaa lasku. Jos siinä näkyy esimerkiksi merkintä service, servis tai kuver, laskuun saattaa jo sisältyä palvelu- tai kattausmaksu. Tarvittaessa voi kysymä, sisältyykö juomaraha hintaan. Erillistä tippiä ei silloin yleensä tarvitse jättää, ellei palvelusta halua erityisesti kiittää.

Pienissä noutokojuissa ja rantakioskeissa juomarahaa ei yleensä odoteta, mutta summan pyöristäminen ylöspäin seuraavaan liiraan tai seteliin, tai pieni käteinen lisä on kohtelias ele.

Ruokailuajat

Alanyassa ruokaa saa lähes mihin aikaan päivästä tahansa, mutta eri aterioille on silti omat luontevat ajankohtansa. Aamu alkaa varhain, sillä paikalliset leipomot ja simit-kojut avaavat usein jo kuuden aikaan. Tuoretta leipää, simitiä ja muuta pientä aamupalaa saa siis aikaisin, ja monissa kahviloissa sekä ravintoloissa tarjoillaan aamiaista pitkälle päivään. Englantilainen aamiainen kuuluu etenkin turistialueiden tavalliseen tarjontaan.

Lounaalle kannattaa suunnata puolenpäivän ja iltapäivän alkupuolen välillä. Paikallisten ruokapaikkojen valikoima on usein parhaimmillaan juuri lounasaikaan, ennen kuin päivän aikana valmistetut ruoat alkavat vähentyä. Kevyempään nälkään sopivat kahvilat, leipomot ja pienet suolaiset välipalat. Kebabravintolat ovat puolestaan varma vaihtoehto lähes koko päivän ajan, ja monissa niistä ruokaa tarjoillaan aamusta myöhäiseen iltaan.

Illalliselle lähdetään yleensä vasta alkuillasta. Monet suositut ravintolat alkavat täyttyä seitsemän jälkeen, ja tunnelma vilkastuu illan edetessä. Suosituimpiin paikkoihin pöytä kannattaa varata etukäteen etenkin viikonloppuisin ja vilkkaimpina lomakausina. Aivan liian aikaisin illalliselle ei välttämättä kannata kiirehtiä, jos kaipaat ravintolalta myös elävää tunnelmaa.

Myöhäisille syöjille riittää vaihtoehtoja etenkin rannan, sataman ja vilkkaimpien katujen tuntumassa. Kebabia, pikaruokaa ja muuta mutkatonta syötävää saa monin paikoin vielä myöhään illalla ja osassa paikoista yön pikkutunneille asti.