Monet ensimmäistä kertaa Thaimaahan matkustavat ovat huolissaan monista eri asioista, ja monet huolet liittyvät hygieniaan ja turvallisuuteen. Ruokamyrkytykset, erilaiset kuumetaudit kuten malaria ja onnettomuudet pelottavat. Suurimmat vaarat Bangkokissa ovat kostea kuumuus, liike
Bangkokista ei juuri kannata lähteä päiväretkelle, sillä sieltä on hankala siirtyä muualle. Ainoa varsinainen päiväretkikohde on Koh Kret, ja toinen paikka, jossa voi vierailla yhden päivän aikana, on englanniksi nimellä Ancient City tunnettu teemapuisto. Muista lähellä olevista vierail
Bangkok ei ole hyvä kaupunkilomakohde perheille, eikä sinne kannata jäädä odottelemaan jatkoyhteyttä päiväksi pariksi. Jos Bangkokiin haluaa tutustua, kannattaa siellä viettää vähintään viisi vuorokautta, sillä kaupunki on laaja eikä siellä yhdessä päivässä näe paljon mitään. Ympäri vuoden ly
Bangkokiin voi matkustaa omatoimisesti, ja Thaimaan pääkaupunki onkin luonnollinen aloitus- ja lopetuspaikka Kaakkois-Aasiaan suuntautuvalle matkalle. Bangkok on jonkin verran rasittava ja nykyään myös muita alueen paikkakuntia hintavampi paikka pitkälle, useiden viikkojen kestoiselle l
Bangkok on saasteinen, vilkas kivikaupunki, jossa puitakin on vähän ja jonka ilmasto kohtelee vesistöjä ja puistoja kaltoin. Siellä kuitenkin on aina kannattavaa tutustua jokeen (Chao Phraya), mikä on helppoa, ja siellä myös kannattaa paeta liikenteen saasteita ja yleistä vilkkautta mu
Turistin kannalta Bangkokin merkittävimmät osat ovat melko helposti hahmoteltavia. Ko / Koh Ratanakosin on Bangkokin "vanhakaupunki", jossa on useita merkittäviä nähtävyyksiä. Sen vieressä oleva Banglamphu on alue, jolla moni länsimainen turisti viettää valtaosan ajastaan.
Bangkok on todellinen ostosparatiisi, jossa ostoksia voi tehdä lähes missä tahansa ja jonne kannattaa lähteä matkalaukku suurin piirtein tyhjänä. Vaikka moni asia on Thaimaassa viime vuosikymmenen aikana kallistunut, on siellä edelleen mahdollista tehdä täysin pilkkahintaisia ostoksia.
Yksi parhaita paikkoja perheille kuumassa Bangkokissa on Lumphini-puisto, jossa voi soudella ja jossa pääsee hetkeksi eroon kaupungin vilkkaudesta. KidZania on toisenlainen puisto, ja museoista Museum of Siam on yksi perheille soveltuvimpia vierailupaikkoja. Toinenkin perheille sopiva museo k
Bangkokissa on trooppinen ilmasto, jossa käytännössä on kolme erilaista säätyyppiä. Paras aika vierailla Bangkokissa on marraskuun loppupuolelta huhtikuun loppupuolelle. Tästä jaksosta joulukuun alkupuolelta helmikuun alkupuolelle on kaikkein viileintä. Marraskuun alkupuoliskolta