Thaimaa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta
Hotelleja – Bangkok
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Perhe Bangkokissa
Suurten nähtävyyksien hallitsema, melko laaja alue (Ko Ratanakosin) ja sen lähellä oleva Banglamphu ovat päiväsaikaan hyviä tienoita perheille liikkua kävellen.

Perheen kanssa Bangkokissa

Bangkok ei ole hyvä kaupunkilomakohde perheille, eikä sinne kannata jäädä odottelemaan jatkoyhteyttä päiväksi pariksi. Jos Bangkokiin haluaa tutustua, kannattaa siellä viettää vähintään viisi vuorokautta, sillä kaupunki on laaja eikä siellä yhdessä päivässä näe paljon mitään.

Ympäri vuoden lyhyet päivät, kostea kuumuus ja katujen järjetön vilkkaus yhdistettynä valtaviin väkimassoihin hidastavat kaupunkiin tutustumista ja tekevät siitä ajoittain hyvinkin stressaavaa. Niinpä Bangkokiin suuntaavan perheen kannattaa ottaa selville perheille hyviä vierailupaikkoja, ja muutenkin tutustua liikkumiseen ja turvallisuuteen.

Parhaat matkustusajat

Bangkokiin kannattaa matkustaa niin sanotun kuivan ja viileän kauden aikana, joka alkaa marraskuun loppupuolella ja päättyy huhtikuussa. Tosin koskaan Bangkokissa ei ole viileää, vaan alle 20 asteen lämpötilat ovat siellä äärimmäisen harvinaisia. Viileimpäänkin aikaan on päivisin 28–35 astetta ja öisin 24–28 astetta. Kosteusprosentti on korkea, ja näin illat voivat tuntua päiviä kuumemmilta.

Kaikkein parhaat ajat matkustaa alle kouluikäisten lasten kanssa Bangkokiin ovat marraskuun puolivälin tienoilta jouluun ja tammikuun puolivälistä aina maaliskuun alkuun. Bangkok on suuri kaupunki, joten loma-ajat eivät siellä välttämättä ole kovin paljon vilkkaampia kuin muut ajat. Se on myös kansainvälinen kaupunki, johon matkustaa paljon esimerkiksi korealaisia ja kiinalaisia, joilla on aivan omia loma-aikojaan.

Parhaat ajat matkustaa kouluikäisten lasten tai nuorten kanssa Bangkokiin ovat joulu- ja talviloma, joskin joulun ja loppiaisen välisenä aikana majapaikka kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen. Jos lähtee pakettimatkalle, ovat nimenomaan joululoman ympärillä olevat viikot, joulukuun puolivälin tienoilta tammikuun puolivälin tienoille, kaikkein hintavimpia. Omatoimimatkailijakin joutuu maksamaan tähän aikaan matkalipustaan normaalia enemmän, mutta kolme neljä kuukautta lippunsa etukäteen ostavat voivat saada ne normaaliin hintaan.

Maaliskuun ensimmäisen viikon jälkeen ja viimeistään maaliskuun lopussa päivälämpötilat nousevat aina yli 35 asteen ja huhtikuussa kaupunki on kuumimmillaan. Toukokuun aikana odotettu sadekausi alkaa, ja vaikka sateita ei välttämättä ole joka päivä, on jakso toukokuulta marraskuun puoliväliin kostea aika, jolloin voi ajoittain sataa hyvinkin rankasti.

Jos Bangkokiin haluaa matkustaa kesällä, on kesäkuu vähäsateisin kuukausi ja heinäkuu toiseksi kuivin. Toukokuu, syyskuu ja lokakuu on erittäin sateisia kuukausia, jolloin Bangkokia kannattaa vältellä.

Bangkok ei ole hyvä vierailupaikka perheille, joilla on astmaa tai muita hengityselinten vaivoja. Viime vuosina siellä on joulu-, tammi- ja helmikuussa, kuten myös muina kuivina kuukausina, ollut vaarallisen saasteista. Jos Bangkokissa on silloin kun varoitellaan saasteista, ovat ostoskeskukset hyviä oleskelupaikkoja ja metro ja BTS parhaat kulkuvälineet.

Ruokailu

Bangkokissa on tarjolla kaikenlaisia ruokia. Edullisimpia ja kenties parhaita ruokia ovat thaimaalaiset ruoat, joiden joukossa on paljon lasten ja nuorten mieleen olevia ruokia. Pad Thai, nuudelit merenelävillä (fried noodles with seafood) ja riisi merenelävillä (rice tai fried rice with seafood) ovat aina hyviä ja turvallisia. Liharuoat ovat riskaabeleja, sillä niitä on voitu säilytellä huonosti. Länsimaiset ruoat ovat kalliita eivätkä yhtä hyviä kuin Euroopassa, eikä kansainvälisissä pikaruokapaikoissa vierailussa ole täälläpäin mieltä. Ostoskeskusten food courtit voivat olla hyviä, mutta ne ovat ainakin lounasaikaan hyvin vilkkaita. Intialaiset ravintolat ovat hyviä perheillekin, ja niitä on erityisen paljon lähellä Sam Yot -metroasemaa, ns. Pikku-Intiassa [kartalla].

Lisää asiaa parhaista ruokailualueista ja ruoista Bangkokissa.

Ostokset

Bangkok on ostosparatiisi, ja sinne kannattaa lähteä matkalaukku lähes tyhjänä. Hinnat ovat hyviä ja tarjonnan määrä huikea, mutta ostosten tekemiseen menee aikaa eivätkä maksukortit käy läheskään joka paikassa. Näin ostoksille lähtevällä on hyvä olla paljon aikaa ja paikallista käteistä mukanaan.

Bangkokista voi ostaa mitä tahansa, ja sieltä löytyy niin eksoottisia kaakkoisaasialaisia ja kiinalaisia kuin länsimaisiakin tuotteita.

Eksoottisia tuotteita on mukava katsella Chinatownissa eli kiinalaisessa kaupunginosassa, joka tosin on melko vilkas paikka. Siellä on ihmeellisiä tuotteita ja elintarvikkeita, ja ne ovat näkemisen arvoisia.

Ostoskeskukset ovat perheille kaikkein parhaita ostospaikkoja, ja niistä saa sekä paikallisia tuotteita että kansainvälisiä tuotteita. Hyvä määrä ostoskeskuksia on Pratunam-risteyksessä, jossa Platinum Fashion Plaza on paikka, jossa on paljon nuoria kiinnostavia kojuja ja liikkeitä. Sen vieressä oleva Pantip Plaza on paikka, jossa on pelkästään elektroniikkatuotteita peleistä tietokoneisiin ja oheistuotteisiin.

Toinen alue, jolla on paljon ostoskeskuksia, on tästä melko lyhyen matkan päässä oleva Siam Square. Sen ostoskeskukset ovat luksusluokan paikkoja, ja niihin kuuluvat Siam Discovery, Siam Paragon ja CentralWorld, jonne on kävelymatka Platinum Plazasta. Siam Squarelle pääsee BTS-junalla (asema: Siam).

Myös Sam Yot -metroaseman lähellä on paljon ostoskeskuksia, ja niistä lapsia ja nuoria kiinnostaa erityisesti Mega Plaza, jossa on pelejä, tietokoneita, kameroita ja muuta vastaavaa.

Khao San Roadin ympäristö on päiväsaikaan melko rauhallinen, ja sen ympäristössä on paljon kauppakatuja, joilta saa tyypillisiä tuliaisia ja kaikenlaista krääsää. Sama pätee joenrantaan, jossa ns. amuletti–torin lähellä on paljon houkuttelevia tuotteita myyviä liikkeitä, mutta osa niistä myy heikkotasoista tavaraa.

Lisää asiaa ostospaikoista ja ostoksista.

BTS Skytrain
Parhaita liikennevälineitä ovat metro ja BTS, eli ilmajuna, josta näkee mielenkiintoisia maisemia.

Liikkuminen paikasta toiseen

Liikkuminen on hankalampaa Bangkokissa kuin Euroopan suurissa metropoleissa. Siellä on kohtalaisen edullista liikkua taksilla, mutta ruuhkat ovat valtavia ja automatkoihin saattaa kulua aikaa. Tuk-tuk-kyydit ovat ylihintaisia ja turisteille suunnattuja, ja tuk-tukissa joutuu kärsimään liikennesaasteista. Kaikkein parhaita liikennevälineitä ovat jatkuvasti laajeneva metro ja BTS, eli ilmajuna, josta näkee mielenkiintoisia maisemia. Myös Airport Rail Link on joiltain osin hyvä tapa liikkua paikasta toiseen, ja niille, joiden majapaikka on sen reitin varrella, se onkin erittäin kätevä kyyti.

Metro on ilmastoitu mutta yleensä hyvin vilkas, Arvoesineistä kannattaa pitää tarkkaa huolta, ja asemilta poistuessa on tärkeää katsoa oikea ulosmenoreitti, sillä väärän reitin valitseva joutuu palaamaan takaisin. Matkoja varten ostetaan poletti, joka pidetään hallussa matkan ajan ja jonka ulosmenoportti imaisee. Eri matkoilla on erilaiset hinnat, ja on tärkeää ostaa lippu, joka menee tarpeeksi pitkälle, sillä muuten ei pääse portista ulos.

BTS Skytrain on mukava tapa siirtyä joitain reittejä, ja siihen on samanlainen polettisysteemi. Alennuksia saavat alle 120 senttiä pitkät, ja alle 90 senttiä pitkät matkustavat ilmaiseksi. Tämän kokoisten lasten kanssa pitää kuitenkin ennen matkaa asioida lippukassalla.

Taksi on perheille hyvä liikenneväline, mutta kannattaa varautua ruuhkiin. Niitä on lähes jatkuvasti, mutta eniten aamulla ja alkuillasta aina noin klo 21 asti. Taksia, joka ei suostu mittaria laittamaan päälle, ei kannata ottaa. Kaupungissa, etenkin hotellien yhteydessä, on taksipalveluita (taxi service), mutta niissä matkan hinta sovitaan etukäteen ja ne ovat ylihintaisia, joskin suomalaisiin takseihin verrattuna pilkkahintaisia.

Kanavaveneisiin ei perheiden kannata nousta, lukuun ottamatta niitä, joilla on urheilullisia teinejä mukanaan. Kanavaveneistä nousu ja niihin meneminen ovat arveluttavaa puuhaa, jalkineiden on oltava hyvät ja kannattaa istua niin, että vesi ei missään nimessä pääse roiskumaan suuhun.

Joella liikkuvat laivat ja veneet ovat varteenotettavia kyytejä, mutta nekin ovat parhaita teinien kanssa. Niissä on aina tuhoton määrä matkustajia, ja istuinpaikan löytäminen on hankalaa.

Kannattavaa on lukea lisää asiaa Bangkokissa liikkumisesta Pienestä matkaoppaasta.

Suuri keinu
Sam Yot -metroaseman vieressä olevan alueen ja Banglamphun välimaastossa oleva suuri keinu on hyvä nähdä.

Parhaat alueet perheille

Suurten nähtävyyksien hallitsema, melko laaja alue (Ko Ratanakosin) ja sen lähellä oleva Banglamphu ovat päiväsaikaan hyviä tienoita perheille liikkua kävellen. Välimatkat ovat kuitenkin pitkiä ja etenkin keskipäivän aurinko puuduttaa nopeasti. Banglamphussa voi päiväsaikaan kierrellä ainakin Khao San Roadia ja sen vieressä olevaa Soi Rambuttria, kuten myös lähikatuja, mutta noin klo 17 jälkeen ne muuttuvat rajuiksi K-18-tienoiksi, joilla myös noin klo 20 alkaen on valtava määrä ihmisiä ja meteliä.

Kiinalainen kaupunginosa on vilkas mutta mielenkiintoinen paikka. Sinne ei kannata mennä maanantaisin, jolloin paljon paikkoja on kiinni, ja sinne on paras suunnata aamupäivisin.

Sen vieressä oleva alue, jolla on ostoskeskuksia ja Pikku-Intia, on myös melko hyvää maastoa perheille. Tämä Sam Yot -metroaseman vieressä oleva alue on myös tunnettu puistoistaan, ja sen ja Banglamphun välimaastossa oleva suuri keinu [kartalla] on hyvä nähdä.

Siam Squaren ja Pratunamin kulmauksen välissä oleva suorakaiteen muotoinen alue on kenties paras paikka perheille. Ilmastoiduissa ostoskeskuksissa voi paitsi katsella ostoksia myös syödä ja istahtaa juomalle tai jäätelölle. Niissä on kaikenlaista lapsia ja nuoriakin kiinnostavaa, ja pelkästään CentralWorldiin voi tutustua puoli päivää.

Lue lisää Bangkokin alueista

Hotelli Pratunamissa
Pratunamin valintaa majapaikan sijainniksi puoltaa se, että se on Airport Rail Linkin matkan varrella.

Perheille soveltuvat majapaikat

Bangkokissa majapaikan sijainti kannattaa valita sen mukaan kuinka kauan siellä viihtyy.

Jos on Bangkokissa vain pari kolme päivää, kannattaa yöpyä Airport Rail Linkin matkan varrella ja korkeintaan parin sadan metrin päässä yhdestä sen asemista.

Jos haluaa vierailla paljon ostoskeskuksissa, Pratunam, joka on Airport Rail Linkin matkan varrella, on kenties hyvä alue. Sieltä ei kuitenkaan kannnata varata majapaikkaa varsinaisen Pratunamin markkinoilta, joiden uumenissa on hotelleja, sillä siellä on usein painajaismaisen vilkasta.

Khao San Roadin tienoo on pahimmillaan painajaismainen paikka viettää yönsä, mutta jos valitsee hotellin tai majatalon, joka on Khao San Roadista vähintään puolen kilometrin päässä, voi majapaikka olla aivan hyvällä alueella.

Sukhumvit on tunnettu siitä, että siellä on paljon suuria ja hienoja hotelleja. Jos haluaa rentoutua eikä niin pyöriä Bangkokissa, voi uima-altaalla ja muilla herkuilla varustettu hotelli olla paras ratkaisu. Niitä on muuallakin kaupungissa, mutta Sukhumvitista on hyvät yhteydet muualle, etenkin jos majoittuu BTS-aseman tai metroaseman tuntumaan.

Lue lisää Bangkokin majapaikoista

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2020/01

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti