Lapsiperhe rannalla Railayssa
Kaikkein vilkkaimmat ajat ovat loma-ajat. Jos mukana on alle kouluikäisiä lapsia, parhaat matkustusajat ovat marraskuun puolivälistä jouluun ja tammikuun puolivälistä helmikuun puoliväliin ja maaliskuu.

Perheen kanssa Krabilla

Krabi on yksi Thaimaan parhaita kohteita perheille, ja se soveltuu sekä lapsiperheille että niille, joilla on teini-ikäistä jälkikasvua. Krabilla etenkin Ao Nang on suosittu paikka viettää loma, mutta siellä on muitakin hyviä alueita, kuten Noppharat Thara ja Railay.

Krabin kaupunki on ehdoton paikka tehdä ostoksia, mennä syömään ja tutustua sen rantapromenadiin, jolta myös pääsee pitkähäntäveneellä tutustumaan mitä erilaisimpiin paikkoihin. Krabille kannattaa matkustaa talvella, ja sinne on hyvä lähteä vähintään kahdeksi viikoksi, sillä pitkä lento ja aikaero vaativat veronsa.

Parhaat matkustusajat

Krabille kannattaa matkustaa marraskuun jälkimmäiseltä puoliskolta maaliskuun loppuun tai huhtikuun alkuun.

Jos mukana on alle kouluikäisiä lapsia, parhaat matkustusajat ovat marraskuun puolivälistä jouluun ja tammikuun puolivälistä helmikuun puoliväliin ja maaliskuu.

Kaikkein vilkkaimmat ajat ovat loma-ajat, joita ovat joululoma ja helmikuun talvilomaviikot. Maaliskuun loppupuolella alkavat sateet, ja maaliskuun puolivälin jälkeen sää ei enää ole yhtä hyvä kuin keskitalvella. Marraskuulta tammikuun loppuun on hivenen viileämpää ja vähemmän kosteaa kuin muulloin, mutta Krabilla on aina kuumaa ja kosteaa. Huhtikuun puolivälistä lokakuun loppuun sataa melkoisesti, ja eniten sateita on kesäkuulta lokakuulle.

Tietoa säästä, ilmastosta ja parhaista matkustusajoista

Lasten kanssa syömässä kauppahallissa Krabilla
Thaimaassa on eräät maailman parhaat ruoat, ja siellä kannattaa syödä paikallisia ruokia.

Ruokailu

Thaimaassa on eräät maailman parhaat ruoat, ja siellä kannattaa syödä paikallisia ruokia. Parhaita ovat merenelävillä höystetyt annokset, joista aivan yksinkertaiset riisi- ja nuudeliannokset ovat edullisia ja erinomaisia. Esimerkiksi Pad Thai on loistava ateria, josta harva ei pidä.

Intialaiset ruoat ovat yleisiä, ja myös ne ovat hyviä ruokia ja niiden joukossa on parhaiten annoksia myös kasvissyöjille. Japanilaiset ja korealaiset ruoat ovat korkeatasoisia ja kalliita, ja vierailu tällaisessa ravintolassa on ainakin kerran suositeltavaa.

Länsimaiset ruoat, meksikolaiset ruoat ja muualta tulevat ruoat eivät ole yhtä hyviä, ja ne ovat aina ylihintaisia. Pitsat, pastat, pihvit ja muut ruoat ovat hyvin tarjolla, mutta ne ovat hintavia eivätkä tasoltaan kovin hyviä. Jos haluaa italialaista ruokaa, kannattaa yrittää löytää ravintola, joka selkeästi on italialaisessa omistuksessa. Niihin eivät kuulu ketjuravintolat ja ravintolat, joiden nimessä on englantia ja joiden kyltit ovat englanniksi.

Parhaat ravintolat ovat Krabin kaupungissa, ja Noppharat Tharassa on paljon edullisia, paikallisten suosiossa olevia ravintoloita. Ao Nangissa ravintoloiden kirjo on melkoinen, ja homma on täysin turistivoittoista. Railay on monin tavoin hintava paikka syödä, mutta siellä on myös edullisia ravintoloita. Thaimaassa ja Krabilla ateria on edullinen, jos se maksaa korkeintaan 80–120 bahtia, ja kallis jos se maksaa yli 200 bahtia.

Lisää asiaa ruoista ja ravintoloita

Ostokset

Parhaat ostospaikat ovat Krabin kaupungissa, jonne kannattaa loman aikana suunnata paitsi ostoksille myös syömään. Siellä erilaiset ostospaikat kauppakeskuksista toreihin ja pikkuputiikkeihin sijaitsevat melko pienellä alueella. Ostospaikkojen perusteelliseen tutustumiseen kuitenkin kuluu aikaa, ja ne, jotka haluavat tehdä ostoksia Krabilla, käyvät Krabin kaupungissa loman aikana useita kertoja.

Ao Nangissa on paljon erilaisia liikkeitä, joista saa kaikkein suosituimpia tuotteita. Sieltä voi hyvin hankkia kaikenlaista, mutta vaate- ja tuliaisostoksille kannattaa lähteä Krabin kaupunkiin.

Krabilla hyviä ostoksia ovat kaikenlaiset herkut, elintarvikkeet ja välipalat, ja mausteita ja muita tuotteita voi myös tuoda kotiin. Vaatteet ovat erityisen hyviä, ja myös erilaiset korut ja koristeet ovat hyvissä hinnoissa. Elektroniikkatuotteet ovat huokeissa hinnoissa, ja paikalliset käsityöt ovat hyviä tuliaisia.

Lisää asiaa Krabin ostoksista

Liikkuminen paikasta toiseen

Perheen on hyvä liikkua paikasta toiseen taksilla tai avolavalla, jonka ottaa kokonaan oman porukan käyttöön. Kolmen tai sitä useamman hengen ei ole mukava nousta avolavabussiin, sillä ne voivat olla tupaten täynnä. Jos mukana on matkalaukkuja, kannattaa ehdottomasti ottaa koko avolava käyttöön.

Avolavojen lisäksi Krabilla on takseja, ja joka paikassa on erilaisia taksipalveluita. Taksilla voi siirtyä lähinnä vähän pidempiä matkoja, kuten Ao Nangista Krabin kaupunkiin tai kierrellä Krabia enemmänkin. Avolavassa 30–40 minuutin matka sujuu hyvin, mutta sitä pidemmät matkat ovat raskaita.

Skoottereita ja muita menopelejä vuokrataan kaikkialla, ja vaikka niillä liikkuminen vaikuttaa helpolta, on hyvä pitää mielessä, että 80 % onnettomuuksista, joita turisteille Thaimaassa tapahtuu, on mukana skootteri.

Lisää asiaa liikkumisesta Krabilla

Railay
Päiväretkikohteista hyvin lähellä Ao Nangia oleva Railay on paratiisimainen rantalomapaikka, ja siellä kannattaa viettää aikaa.

Parhaat alueet perheille

Krabilla on useita hyviä alueita, jotka soveltuvat mitä erilaisimmille perheille, niin päiväretkikohteeksi kuin pääasialliseksi tienooksi majapaikalle.

Ao Nang on parhaiten varusteltu rantapaikka, joka on perheiden suosikkipaikka hotellille. Päiväretkikohteista hyvin lähellä Ao Nangia oleva Railay on paratiisimainen rantalomapaikka, ja siellä kannattaa viettää aikaa.

Pitkähäntäveneitä
Krabin kaupungista voi myös käydä veneretkellä.

Noppharat Thara on vähän hankala paikka, sillä rantakatu on pitkä ja puuduttava, mutta sen päässä olevan niemimaan ranta on näkemisen arvoinen.

Krabin kaupunki on loistava paikka käydä ostoksilla, syömässä ja muuten viihtymässä, ja siellä on hyvä tutustua rantapromenadiin ja mahdollisesti pääkadun lähellä olevaan buddhalaiseen temppelialueeseen. Krabin kaupungista voi myös käydä veneretkellä, ja sieltä on helppo siirtyä joihinkin paikkoihin, joihin ei Ao Nangin suunnalta ole niin helppo mennä.

Ao Luek, joka on vähän alle tunnin matkan päässä Krabin kaupungista ja Ao Nangista, on alue, jolla on seikkailupuisto, ja myös se on päiväretken arvoinen vierailupaikka. Se on kuitenkin kaukana, sinne on paras lähteä päiväretkelle aamulla ja kaikkein paras sinne on mennä matkatoimiston järjestämälle retkelle tai sitten omatoimisesti taksilla tai muulla yksityiskyydillä.

Lisää tietoa Krabin eri alueista

Perheille soveltuvat majapaikat

Krabilla perheet majoittuvat usein lomakeskuksiin, joissa on ilmastointi, uima-allas ja hyvät palvelut. Lomakeskuksen on hyvä sijaita lähellä ravintoloita ja muita tärkeitä paikkoja, eikä all inclusive -paketteja kannata katsella. Ao Nang on paras paikka hotellille, ja sen vieressä olevat Noppharat Tharan osat ovat nekin varteenotettavia paikkoja hotellille. Railay on joidenkin mieleen, mutta kaikki eivät suinkaan halua viettää siellä koko lomaa. Sekä Railay että Krabin kaupunki sopivat majapaikaksi perheille, jotka mielellään kiertelevät Krabilla ja voivat viettää yönsä useassa eri paikassa. Jos näin on, ovat juuri Ao Nang, Railay ja Krabin kaupunki paikkoja, joissa voi harkita yöpyvänsä.

Monen varausjärjestelmän sivuilla perheille suositeltavat hotellit ovat hintavia kansainvälisessä omistuksessa olevia lomakeskuksia. Hintahaitari on valtava, ja jos haluaa hyvin varusteltuun lomakeskukseen, ei ole pakko maksaa huoneista satoja euroja yöltä vaan Krabilla saa hienostakin lomakeskuksesta huoneen alle 50 eurolla. Jos matkaan lähtee joulu- tai hiihtoloman aikana, varaukset kannattaa tehdä useita kuukausia etukäteen, kenties jo loppukesästä tai viimeistään lokakuun alussa.

Lisää asiaa Krabin hotelleista

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/04

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti