Thaimaa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta

Selviytymisopas


Matkat ja matkustaminen Bangkokiin

Bangkokin lentokenttä Bangkokiin voi matkustaa omatoimisesti, ja Thaimaan pääkaupunki onkin luonnollinen aloitus- ja lopetuspaikka Kaakkois-Aasiaan suuntautuvalle matkalle. Bangkok on jonkin verran rasittava ja nykyään myös muita alueen paikkakuntia hintavampi paikka pitkälle, useiden viikkojen kestoiselle lomalle, ja sieltä kannattaa ainakin käydä päiväretkellä muualla. Bangkokiin voi myös tehdä järjestetyn pakettimatkan, jonkalaisia sinne tehdään paljon. >> Matkat ja matkustaminen Bangkokiin

Sää, ilmasto ja parhaat matkustusajat

Sopiva matkustussää Bangkokissa on trooppinen ilmasto, jossa käytännössä on kolme erilaista säätyyppiä. Paras aika vierailla Bangkokissa on marraskuun loppupuolelta huhtikuun loppupuolelle. Tästä jaksosta joulukuun alkupuolelta helmikuun alkupuolelle on kaikkein viileintä. Marraskuun alkupuoliskolta aina jouluun asti Bangkokissa on melko vähän länsimaisia turisteja, mutta heidän määränsä kasvaa moninkertaiseksi joululoman aikana ja määrä pysyy korkeana aina tammikuun puoliväliin asti. >> Sää, ilmasto ja parhaat matkustusajat

Saapuminen Bangkokiin ja siirtyminen asemilta muualle kaupunkiin

Suvarnabhumin lentoasema Jos lentää Suomesta Thaimaahan, on lentoasemilta hyvät yhteydet muualle Bangkokiin ja myös muualle Thaimaahan. Jos Bangkokiin saapuu lähimaista tai muualta Thaimaasta linja-autolla, voi se pysähtyä monessa eri paikassa. Rautateitse Bangkokiin saapuva voi jäädä pois monella eri asemalla, mutta vain päärautatieasemalta on erinomainen yhteys julkisilla liikennevälineillä muualle kaupunkiin. Kaikkein helpointa monelta asemalta on siirtyä mihin tahansa on taksilla. >> Saapuminen Bangkokiin ja siirtyminen asemilta muualle kaupunkiin

Liikkuminen

Bussi Bangkokissa voi kävellä tietyillä alueilla, ja siellä voi niin halutessaan kävellä paljonkin. Liikkuminen alueelta toiselle on kuitenkin hankalaa ja usein aikaa vievää. Kaikkein parhaita tapoja liikkua pidempiä matkoja ovat metro, maan yläpuolella liikkuvat junat, alukset niin joella kuin kanavillakin ja taksi, joka tosin joissain paikoissa ja joinain aikoina voi helposti juuttua pitkiksikin ajoiksi ruuhkiin. >> Liikkuminen

Turvallisuus ja hygienia

Kieltomerkki Monet ensimmäistä kertaa Thaimaahan matkustavat ovat huolissaan monista eri asioista, ja monet huolet liittyvät hygieniaan ja turvallisuuteen. Ruokamyrkytykset, erilaiset kuumetaudit kuten malaria ja onnettomuudet pelottavat. Suurimmat vaarat Bangkokissa ovat kostea kuumuus, liikenne, saasteet, kesän monsuunikauden mahdolliset tulvat, joidenkin alueiden kuten Khao San Roadin rauhattomuus ja tietynlaiset huijaukset, joihin kuuluvat edulliset jalokivet ja muut arvoesineet. Oman vaaransa muodostavat myös kanava- ja jokilaivoihin nouseminen ja niistä poistuminen, ja Bangkokissa on paras liikkua hyvin jalkinein eikä esimerkiksi varvastossut jalassa. >> Turvallisuus ja hygienia

Perheen kanssa Bangkokissa

Perhe Bangkokissa Bangkok ei ole hyvä kaupunkilomakohde perheille, eikä sinne kannata jäädä odottelemaan jatkoyhteyttä päiväksi pariksi. Jos Bangkokiin haluaa tutustua, kannattaa siellä viettää vähintään viisi vuorokautta, sillä kaupunki on laaja eikä siellä yhdessä päivässä näe paljon mitään. Ympäri vuoden lyhyet päivät, kostea kuumuus ja katujen järjetön vilkkaus yhdistettynä valtaviin väkimassoihin hidastavat kaupunkiin tutustumista ja tekevät siitä ajoittain hyvinkin stressaavaa. Niinpä Bangkokiin suuntaavan perheen kannattaa ottaa selville perheille hyviä vierailupaikkoja, ja muutenkin tutustua liikkumiseen ja turvallisuuteen >> Perheen kanssa Bangkokissa

Thaimaa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti