Frankfurt on ruokiensa puolesta monipuolinen ja tasokas kaupunki, jossa voi syödä laajalla hintahaitarilla. Ravintoloita on melkoinen määrä ytimessä ostospaikkojen ja vanhankaupungin ympäristössä, ja niitä on myös erinomainen valikoima rautatieaseman lähistöllä, etenkin Münchener Strasse
Frankfurtissa on melko tyypillisiä Keski-Euroopan säitä. Kesät ovat kotimaata kuumempia ja pidempiä, talvet ovat ajoittain kylmiä mutta suhteellisen leutoja ja lyhyitä. Ympäri vuoden on pääosin pilvistä, lukuun ottamatta kesäkuukausia, jolloin aurinko paistaa vähän normaalia enemmän. Parh
Frankfurt on suuri liikenteen solmukohta ja sinne on Suomestakin suhteellisen helppo päästä. Suoria lentoja on sen verran, että välilaskullisia lentoja ei ole välttämätöntä katsella. Lennot lähtevät paitsi Helsinki-Vantaalta myös muualta Suomesta kuten Tampereelta ja Turusta. Jo
Frankfurtissa on yli 30 museota, joista monet ovat sen verran korkeatasoisia, että niihin tutustumiseen kannattaa varata ainakin muutama tunti aikaa. Parhaat alueet museoille ovat joenrannalla oleva rantakatu ja ydinkeskusta, missä on erityisen paljon museoita vanhankaupungin lähellä. Va
Frankfurtissa ja lähiseuduilla voi harrastaa erikoisia asioita ja oppia uutta. Frankfurtissa voi lähteä uimaan tai harrastamaan muunlaista urheilua, siellä ja lähistöllä voi rentoutua kylpylässä mutta siellä voi myös nautiskella tienoon ominta juomaa, omenaviiniä.
Frankfurtissa voi päästä luonnollisiinkin tunnelmiin, sillä keskustan läpi virtaa leveä joki ja kaupungin puistot tarjoavat tilaisuuden päästä hetkeksi pois kivikaupungin kaduilta. Luonnon helmaan Frankfurtissa haluavien kannattaa matkata jonkin verran keskustan ulkopuolelle, missä sijaitsee S
Frankfurtista voi halutessaan tehdä nopeasti ja vaivattomasti päiväretken muualle Hessenin osavaltioon ja myös viereisiin osavaltioihin. Hyviä vierailupaikkoja on laidasta laitaan, ja niihin kuuluvat sellaiset viehättävät paikkakunnat kuin Bad Homburg ja Wiesbaden ja Heidelbergin ja Mainzin ka
Keskiajalta eteenpäin Frankfurt oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan tärkeimpiä kaupunkeja, ja tältä ajalta kaupungissa on edelleen paljon nähtävää jäljellä. Frankfurtin myöhemmät ajat ovat nekin tuoneet kaikenlaista kaupunkikuvaan, mutta toisen maailmansodan pommitusten takia valtaos
Frankfurt on monella tapaa hyvä vierailukohde lapsiperheille, sillä sen keskusta on melko pieni ja siellä riittää hyvin nähtävää niin lapsille kuin aikuisillekin. Frankfurtin kadut ovat hyvässä kunnossa kaikkialla keskustan alueella, ja siellä voi hyvin liikkua lastenrattaiden kanssa. Tietenki