Tällä sivulla esitellään Istanbulin kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Istanbulissa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Istanbul on äärimmäisen kookas kaupunki, ja sen varsinainen alue on reilut 1500 neliökilometriä. Vaikka Istanbulissa on erilaisia osia pilvin pimein, jakaantuu se vain muutamaan suureen kaupunginosaan, jotka sitten taas jakautuvat eri osiin. Turistin näkökulmasta oikeastaan ainoat k
Istanbulin nähtävyydet ovat maailmankuuluja, ja nähtävyyksien kiertely kuuluu olennaisena osana kaupungissa vierailevan ohjelmistoon. Eniten nähtävyyksiä on vanhassa Istanbulissa, ja Sultanahmetissa voi hyvin viettää päivän tai pari suurimpiin nähtävyyksiin tutustuen. Kultaisen sarv
Istanbulissa on lukuisia alueita, joilla käveleminen on miellyttävää. Jos tarvitsee siirtyä vaikkapa Taksim-aukion tuntumasta Sultanahmetiin, jossa suuret nähtävyydet sijaitsevat, voi siirtyä sekä metrolla että raitiovaunulla. Kaksi funikulaaria helpottaa siirtymistä mäkiä alas ja yl
Istanbulissa on vanha ja perinteitä kunnioittava ravintolakulttuuri, johon tutustuminen on yksi loman kohokohtia. Turkissa ravintoloissa toimitaan edelleen niin kuin on kymmeniä ellei satoja vuosia toimittu, ja pöytiintarjoilu on monessa paikassa tavallista. Istanbulissa on myös edul
Istanbuliin ei lennä kovin moni lentoyhtiö, mutta sinne voi päästä Suomesta kohtuuhinnalla. Istanbuliin on helppo siirtyä muualta Turkista, ja myös joistain lähimaista ja etenkin Bulgariasta pääsee sinne parhaiten linja-autolla. Istanbuliin järjestetään lomamatkoja, mutta niitä on yllättä
Istanbul ei kenties ole aivan pienten lasten kanssa hyvä matkakohde, mutta nuorten ja etenkin yli 15-vuotiaiden kanssa se on maailmanluokan lomakaupunki. Istanbulissa ei sinänsä tarvitse etsiä erikseen tekemistä, mutta siellä on paljon perheille erityisen hyvin soveltuvia vierailupaikkoja
Istanbul ei ole kaupunki, jonne lähdettäisiin museoiden takia, mutta jos Istanbulissa on talvikaudella tai kesähelteillä, siellä voi kuka tahansa mennä suhteellisen mielenkiintoiseen museoon. Arkeologinen museo, joka on Topkapin palatsin puistossa, on yksi parhaista ja suosituimmista museoista
Istanbul on mielenkiintoinen mutta suuri, kiireinen ja kesäisin kuuma lomakohde lapsiperheille. Turkkilaiset ovat erittäin lapsirakkaita, ja lapset otetaan joka paikassa huumorilla huomioon. Paljon matkustaneet, suurissa metropoleissa viihtyvät perheet pärjäävät Istanbulissa