Aiheeseen liittyvää: Lisää valokuvia
Turkki – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta
Hotelleja – Istanbul
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Sultanahmetin kaupunginosa
Jos Istanbuliin saapuu lyhyemmälle kuin neljän kokonaisen vuorokauden lomalle, kannattaa keskittyä Euroopan puolella oleviin kaupunginosiin.

Istanbulin kaupunginosia ja alueita

Istanbul on Euroopan toiseksi suurin kaupunki, ja sen koko alueella asuu noin 15 miljoonaa ihmistä, eli pari miljoonaa vähemmän kuin Moskovassa. Istanbulin väkiluku on kasvanut voimakkaasti aina 1500-luvulta lähtien, mutta satoja vuosia sen väkiluku oli alle miljoona. 1960-luvulta lähtien kaupungin väkiluku on suorastaan räjähtänyt käsiin, sillä vuonna 1960 siellä oli 1,5 miljoonaa asukasta, vuonna 1985 asukkaita oli 5,5 miljoonaa ja 2000-luvulla väkiluku nousi yli 10 miljoonan. Vuosina 1980–1990 Istanbulin väkiluku kasvoi lähes neljällä miljoonalla asukkaalla, ja vuodesta 1990 vuoteen 2010 Istanbulin väliluku tuplaantui 6,6 miljoonasta asukkaasta yli 12 miljoonaan. Näin ollen valtaosa Istanbulista on uutta aluetta, ja vaikka uusia alueita on kaikkialla kaupungissa, on Aasianpuoleisten osien väkiluku kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti, ja Aasian puoli on nuorekas ja dynaaminen paikka, joka nykyään on hyvin yhteydessä muuhun kaupunkiin.

Istanbul on äärimmäisen kookas kaupunki, ja sen varsinainen alue on reilut 1500 neliökilometriä ja koko metropolialue yli 5000 neliökilometriä. Matkaa Istanbulin äärimmäisistä osista kaupungin toiselle puolelle on noin 160 kilometriä.

Vaikka Istanbulissa on erilaisia osia pilvin pimein, jakaantuu se vain muutamaan suureen kaupunginosaan, jotka sitten taas jakautuvat eri osiin. Turistin näkökulmasta oikeastaan ainoat kaupunginosat, jotka ovat ajankohtaisia, ovat Euroopan puolella olevat Fatih, jonka alueella on perinteisesti Sultanahmetiksi nimitetty kaupunginosa, ja Beyoğlu. Niiden lisäksi Aasian puolella sijaitsevat Üsküdar ja Kadıköy ovat entistä ajankohtaisempia kaupunginosia, joihin on nykyään huomattavasti helpompi siirtyä kuin vielä muutama vuosi sitten.

Euroopan puoleiseen Sultanahmetiin kuuluvat pienemmät kaupunginosat Eminönü, Topkapı ja Edirnekapı. Tässä oppaassa käytetään kaupunginosasta matkaoppaista tuttua Sultanahmet-nimeä eikä kaupunginosan virallista nimeä (Fatih).

Niinikään Euroopan puoleinen Beyoğlu on toinen keskustan suuri kaupunginosa, ja sen alueella sijaitsevat Beşiktaş Kabataş,Tophane ja Karaköy, jotka kaikki ovat Bosporinsalmen rannalla, mutta Karaköy, joka sijaitsee Galata-sillan vieressä, on osin myös Kultaisen sarven rannalla.

Istanbulin lyhyt historia

Istanbul, joka pitkään tunnettiin nimillä “Kaupunki”, Tsarigrad, ja Konstantinopoli, oli olemassa jo 8000 vuotta sitten, mutta sen varsinainen tarina alkoi vasta vuonna 660 ennen ajanlaskun alkua. 300-luvulla ennen ajanlaskua siitä tuli osa Bysantin valtakuntaa, joka kuitenkin tuli osaksi Rooman valtakuntaa vuonna 73 ennen ajanlaskun alkua. Kun Konstantinus Suuresta tuli koko Rooman valtakunnan keisari vuonna 324, alkoi Istanbulin aika kristittynä kaupunkina, ja se tunnettiinkin yli tuhannen vuoden ajan “jumalan kaupunkina” ja “kristikunnan pääkaupunkina”.

Jo ennen Rooman valtakunnan luhistumista, vuonna 395, Konstantinopolista tuli Itä-Rooman eli Bysantin pääkaupunki, ja sen tarina jatkui yli vuosituhannen ajan. Ristiretket, erilaisten eurooppalais- ja aasialaisperäisten ryhmien hyökkäykset, useat piiritykset, ruttoepidemiat, luonnonkatastrofit ja Bysantin jatkuvasti pienenevä maa-ala heikensivät kaupunkia koko sen aikakauden Bysantin pääkaupunkina. Ottomaanit, jotka saapuivat Mongolian tasangoilta Kaspianmeren rannoille 800-luvulla, alkoivat 1000-luvulla pikkuhiljaa valloittaa Bysantin eri osia ja napsia itselleen sellaisia kaupunkeja kuin Bursa ja Edirne.

31.5.1453 ottomaanit onnistuivat 13. piirityksensä seurauksena, satojen vuosien yrityksen jälkeen, päästä sisään kaupungin porteista. Tätä edesauttoi unkarilainen ruudinkeksijä Urban, jonka rakennuttamat valtavat kanuunat mursivat kaupungin kautta maailman tunnetut muurit. Tällöin kaupungissa oli enää 40 000 asukasta, ja sen uusi nousu alkoi seuraavan vuosisadan aikana. Konstantinopolin nimi muuttui Istanbuliksi vähä vähältä, ja vasta vuonna 1923, kun Turkin tasavalta perustettiin, tuli kaupungin viralliseksi nimeksi Istanbul. Ottomaanien imperiumi hävisi ensimmäisen maailmansodan, ja suuret muutokset muuttivat koko maan ja kansan. Pääkaupunki siirrettiin Istanbulista Ankaraan, ja maasta tuli tasavalta.

Kaupunki ja maa ovat kehittyneet valtavasti viime vuosikymmeninä, ja niin hyvässä kuin pahassakin monista muutoksista on ollut vastuussa alun perin Istanbulin pormestariksi vuonna 1994 valittu, entinen jalkapalloilija Recep Tayyip Erdoğan. Hän kuitenkin joutui luopumaan pormestarin virastaan vuonna 1998 lausuttuaan julkisuudessa uskonnollisen runon ja vietti vankilassa neljä kuukautta. Vuonna 2001 hän perusti AKP-puolueen, hänestä tuli pääministeri vuonna 2003 ja AKP on ollut vallassa 2000-luvun alusta lähtien.

Hagia Sofia
Euroopan puolella, Sultanahmetin kaupunginosassa ovat monet kaupungin suosituimmat nähtävyydet, kuten Hagia Sofia.

Euroopan-puoleinen Istanbul

Lähes kaikki oleellinen on Euroopan puolella, ja monille kaupungissa vieraileville Aasianpuoleiset osat jäävät vain kaukaiseksi kuriositeetiksi. Jos Istanbuliin saapuu lyhyemmälle kuin neljän kokonaisen vuorokauden lomalle, kannattaakin keskittyä Euroopan puolella olevaan kahteen suureen kaupunginosaan, joissa riittää tekemistä ja nähtävää. Nähtävyydet ja vanhat ostospaikat eli basaarit ovat Sultanahmetissa, ja kaikki moderni ostospaikoista nähtävyyksiin on Galata-sillan toisella puolella olevassa Beyoğlussa.

Yeni Cami
Sultanahmetin nähtävyydet ovat hyvin suosittuja etenkin kesäiseen aikaan, ja suurimmat kannattaa käydä katsastamassa ennen puoltapäivää.

Sultanahmet

Sultanahmetin kaupunginosa [kartalla] on turistin vinkkelistä kaikkein merkittävin alue, sillä sieltä löytyvät monet kaupungin suosituimmat nähtävyydet, sen ostospaikat ovat matkamuistoja etsiville huippuluokkaa ja siellä on tarpeeksi ravintoloita, teehuoneita, kahviloita ja yöelämää pitämään kenet tahansa tyytyväisenä.

Istanbuliin matkaavan hotelli ei välttämättä ole Sultanahmetissa, mutta sinne on helppo päästä metrolla, raitiovaunulla ja lautalla miltei mistä tahansa osasta kaupunkia. Siellä sijaitsee myös Sirkeci-rautatieasema [kartalla], jonne Euroopan-junat saattavat 2020-luvulla uudelleen saapua. Nykyään Sirkeci on myös metroasema, jonka kautta kulkee Bosporinsalmen alta menevä Marmaray-metrolinja.

Sultanahmetissa sijaitsevat kaupungin suosituimmat nähtävyydet, kuten Sininen moskeija [kartalla], Hagia Sofia [kartalla], Topkapın palatsialue [kartalla] ja Gülhanen puisto museoineen.

Ostoksia varten kaupunginosa tarjoaa paljon, sillä siellä on legendaarinen Büyük Çarşı eli Suuri basaari [kartalla] miltei yhtä ja mielenkiintoinen Mısır Çarşısi eli Maustebasaari [kartalla]. Myös Sinisen moskeijan vieressä sijaitseva Arasta-katu [kartalla] ympäristöineen on erinomainen paikka hankkia perinteisiä turkkilaisia matkamuistoja.

Ravintoloita ja teehuoneita on varsin suuri valikoima lähellä Yeni Cami -moskeijaa [kartalla] ja Maustebasaaria. Etenkin Maustebasaarin ja Suuren basaarin välimaasto on hyvää tienoota edulliselle ja autenttiselle turkkilaiselle aterialle, lukuun ottamatta pääkatua, jolla raitiovaunut kulkevat.

Sultanahmetin nähtävyydet ovat hyvin suosittuja etenkin kesäiseen aikaan, ja sen suurimpien nähtävyyksien ympäristössä on vähän ennen puoltapäivää alkaen valtava tungos. Suuret nähtävyydet kannattaa käydä katsastamassa ennen tätä. Myös turistien suosiossa olevat ostospaikat kuten Suuren basaarin tuliaiskaupat ja Maustebasaari menevät tukkoon etenkin viikonloppuiltapäivisin.

Galata-silta katsottuna Eminönusta
Galata-sillan Sultanahmetin puoleinen osa eli Eminönü on hyvä paitsi ostoksille ja nähtävyyksien katselulle myös arkisen istanbulilaisen elämän tarkkailulle.

Varsin uusi aluevaltaus kaupungissa vieraileville on Suuren basaarin vieressä oleva yliopistoalue, joka on Vezneciler-metroaseman vieressä [kartalla]. Taksim-aukiolta, Tünel-aseman vierestä ja Eminönün laitaosista pääsee alueelle nopeasti ja vaivattomasti, ja tämä on muualta aamulla tänne saapuville paras tapa siirtyä kohti Suurta basaaria ja Sultanahmetin muita nähtävyyksiä. Yliopistoalue on vilkas ja nuorekas paikka, jolla nykyisin harhailee paljon turisteja, ja sillä on kaikenlaisia terasseja, joista monet ovat paikallisten suosiossa. Alueella on myös kaikenlaisia kauppoja, ja täälläpäin monet käyvät kuvauttamassa itsensä yliopiston portinYliopiston portti [kartalla] luona. Sen kautta kulkeva siirtyykin suorinta tietä metroasemalta Suurelle basaarille.

Eminönü

Galata-sillan Sultanahmetin puoleinen osa eli Eminönü [kartalla] on varsin eläväinen päiväsaikaan, ja siellä pyörii tuhatpäin niin paikallisia kuin turistejakin. Tämä tienoo on hyvä paitsi ostoksille ja nähtävyyksien katselulle myös arkisen istanbulilaisen elämän tarkkailulle. Tällä alueella sijaitsee Maustebasaari, ja sen vieressä on suuri Yeni Cami eli uusi moskeija.

Tämä vilkas alue on sekä paikallisten että turistien suosiossa, ja suosittuja osia on paitsi näiden kahden rakennuksen tuntumassa, myös Galata-sillan molemmin puolin. Täällä on lauttalaitureita, joilta voi edetä moneen eri paikkaan niin reittilautoilla kuin yksityisillä kyydeilläkin. Tämä on myös suosittu paikka haukata jotakin tyypillistä paikallista välipalaa, mutta tämä on erittäin suosittu paikka etenkin myöhäisestä iltapäivästä illan hämärtymiseen. Erityisen tukossa ovat tunnelittunneleita, joita kulkee suurten katujen ali ja kohti Galata-siltaa.

Topkapı ja Edirnekapı

Topkapın kaupunginosaa [kartalla] ei kannata sekoittaa Topkapın palatsiin, joka sijaitsee aivan toisella suunnalla. Topkapın nähtävyydet ovat ainutlaatuisia, kuten Bysantin aikaiset muurirauniot, joita seuraamalla Topkapın metroasemalta pääsee Edirnekapıssa sijaitsevalle Chora-kirkolle [kartalla] ja museolle ja Tekfur Sarayı -palatsille [kartalla]. Alueella ei liiku paljon turisteja, ja siellä on mahdollisuus viettää aikaansa autenttisessa turkkilaisessa ympäristössä, syödä edullisia mutta maistuvia ruokia, juoda teetä, maistella baklavaa ja katsella moskeijoiden edustojen elämänmenoa ja muutenkin irrottautua keskustan hektisestä tunnelmasta. Alueella sijaitsee myös Edirnekapın valtava hautausmaa [kartalla], joka kannattaa käydä katsastamassa, sillä se poikkeaa melkoisesti kotimaan hautuumaista.

Tällä suunnalla sijaitsevat vanha Atatürk-lentoasema mutta myös uudempi lentoasema, joka ei ole kovin kaukana, ja alue voi tulla joillekin automaattisesti tutuksi. Samalla suunnalla on myös kaupungin valtava päälinja-autoasemaBüyük Otogar (Büyük Otogar) [kartalla], jossa on yli 170 laituria. Nykyisin metro kulkee suoraan linja-autoasemalle, ja tämä punainen metrolinja (Atatürk Airport Metro) on nykyään kätevä suoraan tänne tuleville. Metrolla pääsee myös Topkapıin, ja siihen voi nousta Yenikapısta tai Aksarayn raitivaunupysäkiltä [kartalla]. Yenikapıin voi kulkea suoraan metrolla Suuren basaarin vierestä, Istiklal Caddesilta tai Taksim-aukiolta.

Taksim-aukio, Beyoglu
Moni Beyoğluun saapuva tulee sinne Taksim-aukion kautta.

Beyoğlu

Beyoğlu [kartalla] on toinen turistin kannalta merkittävä kaupunginosa, sillä siellä ovat Istanbulin parhaat ostospaikat, ravintolat, yöelämä ja katunäkymät. Alue on erinomainen majapaikalle, sillä metron ansiosta siirtyminen muualle on nopeaa ja vaivatonta.

Pähkinäkoju Taksim-aukiolla
Taksim-aukio on muuttunut viime vuosina melkoisesti, ja sillä on nykyään enemmän tilaa kuin ennen.

Taksim Meydanı

Moni Beyoğluun saapuva tulee sinne Taksim-aukion [kartalla] kautta, sillä tämä liikenteen solmukohta on paikka, jonne lentokentältä kaupunkiin kulkevat bussit saapuvat ja tänne pääsee nykyään metrolla suoraan päälentoasemalta. Aukio on kuitenkin muuttunut viime vuosina melkoisesti, sen tuntumassa on jatkuvia suuria remontteja eikä se enää ole yhtä miellyttävä paikka kuin joskus aikoinaan.

Monet muutokset ovat tehneet kuitenkin Taksimista vähän helpommin lähestyttävän, ja sillä tuntuu olevan nykyään enemmän tilaa kuin ennen. Liikenne on lähes täysin siirretty pois kiertämästä aukion laitamalla olevaa kehää, taksit eivät enää kierrä täällä etsimässä asiakkaita ja linja-autot ja muu liikenne on siirretty alas tunneliin. Maan alla sijaitsevat myös asemat, eli funikulaariasema ja metroasema.

Taksim-aukiolle on helpointa tulla metrolla tai funikulaarilla, ja sieltä on helppo siirtyä eri puolille kaupunkia joko käyttämällä funikulaaria, metroa tai sitten vanhanaikaista raitiovaunua, joka melko hitaasti kulkee İstiklal Caddesia Tünel-asemalle, jolla myös on funikulaariasema.

Vaikka Taksim-aukion tulevaisuus on toistaiseksi hämärän peitossa, sen kukkuloilla oleva Gezi-puisto [kartalla] on vielä hyvä paikka irrottautua kaupungin pölystä. Muilta osin aukio on huomattavasti tylsempi paikka kuin aikoinaan, ja puistokin on viime vuosina ollut kuin varjo entisestään.

Kocatepe Mahallesi

Taksim-aukion vieressä sijaitseva Tarlabaşı [kartalla] on kaupunginosa, joka vielä muutama vuosikymmen sitten oli yhteydessä muihin osiin. Suuri valtatie kuitenkin mullisti aikoinaan koko alueen elämän, ja se jakaa hyvin selkeästi alueen ytimeen ja sen ulkopuolisiin osiin. Turistin kannalta Taksim-aukion pääpaikkojen vieressä oleva Kocatepe Mahallesi [kartalla] on houkutteleva paikka viettää yönsä, sillä sen kävelykaduilla on kymmeniä hotelleja, joilta on lyhyt matka sekä alueen parhaille paikoille että metrolla ja funikulaarilla muille tärkeille tienoille. Se on kuitenkin täysin turistivoittoinen alue, jolla englanti on pääkieli ja jolla hintataso on toisenlainen kuin monessa muussa kaupunginosassa. Siellä on helposti lähestyttäviä ravintoloita ja kahviloita, ja se on helppo paikka sellaiselle, joka ei ikinä ole käynyt Istanbulissa. Alueelta on suora yhteys Beyoğlun huvitteluun keskittyviin kortteleihin ja sen ravintoloihin, ja myös Istiklal Caddesin on hyvin lähellä.

Istiklal Caddesi
İstiklal Caddesi on parin kolmen kilometrin pituinen kävelykatu, jolla on valtava määrä kauppoja ja erilaisia kaupustelijoita.

İstiklal Caddesi

İstiklal Caddesi [kartalla] on Euroopan suuria kävelykatuja, jolle lisäeksotiikkaa tuovat Taksimin ja Tünel-metroaseman väliä kulkevat vanhanaikaiset raitiovaunut. Tällä parin kolmen kilometrin pituisella kadulla on valtava määrä kauppoja ja erilaisia kaupustelijoita, ja monet sen sivukujat ovat nekin täynnä mitä erilaisimpia tavaroita myyviä kojuja ja putiikkeja.

Teehuone Istiklal Caddesilla
Ravintoloita, kahviloita ja teehuoneita Istiklal Caddesin varrella on luultavasti tuhansia.

Ravintoloita, kahviloita ja teehuoneita İstiklal Caddesin varrella on luultavasti tuhansia, ja mikäli mielii jotakin muuta kuin turkkilaista ruokaa tai juomaa, on tämä katu, jonka varrelta Istanbulissa tällaista eksotiikkaa voi etsiä. Hinnat kadun varrella ovat vähintäänkin kohtuullisia, sillä vaikka se on turistien suosiossa, ovat paikalliset siellä aina enemmistönä.

Itse kadun lisäksi sen lähikorttelit ovat tutustumisen arvoisia ja myös lyhyellä lomalla kannattaa kiinnostavalta tuntuvia kujia vähän tutkia. Erityisen hyvä alue on Pera [kartalla], jolla on paljon ravintoloita ja illanviettopaikkoja mutta jolla on yleensä enemmän paikallisia kuin turisteja.

Galatasaray-aukio

İstiklal Caddesin lisäksi Beyoğlussa kannattaa kävellä alamäkeen etenkin Galatasaray-aukion [kartalla] tienoilta, sillä täällä on kaikenlaista vanhaa ja kiinnostavaa kylpylöistä (hamam) [kartalla] baari- ja ravintolakatuihin, nähtävyyksiin ja moneen muuhun mielenkiintoiseen. Galatasaray-aukion takana, varsinkin Çukur Cuma -alueella [kartalla] on antiikkiliikkeitä ja kaikenlaista käytettyä myyviä putiikkeja erityisen paljon.

Kabataş ja Tophane

Taksim-aukiolta ja İstiklal Caddesilta katsottuna alhaalla Bosporinsalmen rannalla sijaitsee mielenkiintoista nähtävää. Jos esimerkiksi haluaa tutustua Dolmabahçen palatsiin [kartalla], kannattaa joko kävellä suoraan alamäkeen Taksim-aukiolta tai sitten tulla funikulaarilla Taksim-asemalta Kabataş-asemalle, joka sijaitsee Bosporinsalmen lauttalaiturien ja palatsin vieressä.

Kabataşin lauttalaiturilta [kartalla] on hyvä suunnata vesiteitse Aasian-puoleisiin kaupunginosiin, Prinssisaarille ja Bursaan. Lähellä laituria on myös mukava merenrantapuisto [kartalla], jossa on hyvä ottaa teetä ja katsella salmen yli Aasiaan. Rannalla on myös upeita moskeijoita ja jonkin matkan päässä Tophanessa Istanbul Modern -taidemuseo [kartalla]. Alue, joka on Kabataşin raitiovaunupysäkin ja Galata-sillan välissä, on kuitenkin jo vuosia ollut valtavien rakennusprojektien ja remonttien kourissa, eikä se enää ole yhtä miellyttävä alue kuin ennen. Bosporinsalmen rannoille on monesta paikasta vaikea päästäkään, eikä täällä kannatta ainakaan remonttien jatkuessa yrittää kävellä kohti Tophanea. Tänne kannattaa lähteä palatsialuetta katsomaan ja mahdollisesti lauttamatka mielessään, mutta tämä alue on 2020-luvulle asti remontissa ja sen jälkeen arvoitus.

Jyrkkä mäki Galata-tornille
Karaköystä ja Galata-sillalta pääsee jyrkkää mäkeä pitkin ylös Galata-tornille.

Karaköy (Galata)

Vaikka Karaköy [kartalla], joka genovalaisten perustajiensa mukaisesti tunnettiin Galata-nimellä, kuuluukin virallisesti Beyoğlun kaupunginosaan, on se siitä sen verran erillään, että turistin kannattaa mieltää se aivan omaksi alueekseen. Tämä Kultaisen sarven ja Bosporinsalmen rannalla oleva alue on suurelta osilta enemmänkin paikallisten kuin turistien suosiossa, mutta turistit saapuvat sankoin joukoin paikalle etenkin lauttalaitureille, joilta pääsee erityisen hyvin Aasian-puoleisille rannoille.

Ravintoloita Karaköyn rantabulevardilla
Galata-sillan ja Karaköyn rantabulevardien ravintolat ovat hyviä kalaruoille, ja täällä voi ottaa jotakin pientä kala-ateriaa tai sitten oikein juhla-aterian.

Turistin näkökulmasta Galata-silta [kartalla], joka ylittää Kultaisen sarven Eminönün ja Karaköyn välillä, on merkittävä, sillä drinkki tai illallinen näillä tienoilla illan hämärryttyä tihkuu romantiikkaa ja metropolin syttyvät valot luovat unohtumatonta tunnelmaa. Erityisen hyviä niin sillan kuin Karaköyn rantabulevardienkin ravintolat ovatkin kalaruoille, ja täällä voi ottaa jotakin pientä kala-ateriaa tai sitten oikein juhla-aterian.

Karaköyn laiturin vieressä olevat kalamarkkinatkalamarkkinat ovat valtavine kaloineen mielenkiintoista nähtävää, ja lisää eksotiikkaa löytyy matkalla mäkeä ylös kohti Galata-tornia [kartalla] ja Beyoğlun pääosia. Mikäli kävelee Karaköystä ylös kohti Galata-tornia, kannattaa silmät pitää auki Camondo-portaikonCamondo-portaikko [kartalla] varalta. Kamondot olivat äveriäs juutalaissuku, joiden talo on vain yksi suvun rakennuttamista merkittävistä taloista, joita on myös muualla Istanbulissa ja Pariisissa.

Turistit mutta sitäkin enemmän paikalliset käyttävät mielellään Tünel-maanalaista [kartalla], joka on maailman toiseksi vanhin maanalainen rautatie ja joka kulkee Karaköyn Galata-sillan ja Beyoğlun pääkadun İstiklal Caddesin väliä tiheään tahtiin. Kaikkein paras on luultavasti siirtyä sillä ylämäkeen ja kävellen alamäkeen, sillä Karaköyn mäki on melko jyrkkä.

Merenrantapromenadi Aasian puolella
Aasian puolelta Üsküdarissa on rantapromenadilta hyvät näkymät kohti Eurooppaa.

Aasian-puoleiset osat

Jos Istanbulissa viettää neljä kokonaista vuorokautta tai siellä on ollut ennenkin, on erittäin kannattavaa käydä Aasian puolella. Kaikkein helpoin ja nopein on vierailla Üsküdarissa, jonne pääsee parissa minuutissa metrolla tai sitten vähän pidemmässä ajassa perinteisellä lauttakyydillä. Kadiköy on lauttamatkan päässä, eikä se ole yhtä helposti lähestyttävissä. Istanbulissa on kuitenkin kannattavaa ainakin kerran mennä perinteisellä lauttakyydillä, ja kenties paras kyyti on Eminönüstä tai Kabataşista lautta Üsküdariin.

Laiva Neitsyttornille
Aasian-puoleisen osan viehättävin nähtävyys on Kız Kulesi eli Neitsyttorni, joka sijaitsee saarella lähellä rantaa ja jonne mennään lautalla.

Üsküdar

Istanbulin Aasian-puoleiset osat jäävät turistille helposti etenkin ensimmäisen vierailun yhteydessä tuntemattomiksi, sillä mitään erityistä syytä Aasian puolelle ei automaattisesti ole mennä. Nykyään Aasianpuoleiset osat ovat huomattavasti tärkeämpiä ja salonkikelpoisempia kuin ennen, ja siihen on syynä paitsi metro myös muutama muu syy. Istanbulin toinen lentoasema, jonne tosin Suomesta ei juuri koneita laskeudu, sijaitsee Aasian puolella, siellä on yksi bussiasema ja siellä on ainakin vuoden 2019 loppuun asti toiminnassa oleva Pendik-rautatieasema, jolta on nopea raideyhteys Ankaraan.

Jos ei käytä nopeaa metroyhteyttä, Aasian-puoleisiin osiin haluavan turistin on paras kulkea Euroopan puoleisista Eminönüstä, Karaköystä tai Kabataşista lautalla Aasian puolelle Üsküdarin satamaan [kartalla] ja kävellä sieltä tienoon merkittävimmille nähtävyyksille. Metroasema on melko lähellä satamaa, ja sen tuntumassa on paljon kahviloita ja ravintoloita.

Itse rantapromenadi, joka alkaa sataman tienoilta ja jatkuu kilometritolkulla aina Haremin bussiasemalle [kartalla], on metroaseman edustalla aina vilkas ja sillä on kalastajia. Siltä on hyvät näkymät kohti Eurooppaa, ja siltä voi jatkaa pitkin samaa rantapromenadia kohti Haremia. Jos mielii Üsküdarista Kadıköyhyn, kannattaa huomata, että se ei onnistu rantapromenadia pitkin, sillä kulku katkeaa Haremin tienoilla, missä on suuria satama-alueita. Jos Üsküdarin metroasemalta haluaa Kadıköyhyn, pitää nousta tiellä oleviin busseihin, jotka kulkevat sisämaassa olevia moottoriteitä pitkin. Rantapromandilta voi päästä minibussilla tai normaalilla bussilla vain kohti Haremia, mutta ei sitä kauemmas.

Aasian-puoleisen osan viehättävin nähtävyys on Kız Kulesi eli NeitsyttorniKiz Kulesi eli Neitsyttorni [kartalla], joka sijaitsee saarella lähellä rantaa ja jonne mennään lautalla. Tornin edusta on hyvillä ilmoilla suosittu vierailupaikka, ja se on myös romanttiseksi katsottu paikka, jossa on pääosin pariskuntia ja jolla pyörii kukanmyyjiä. Täällä on terasseja, joilla voi ottaa teetä ja ihailla Bosporinsalmen maisemia, ja tänne on Üsküdarin pääpaikoilta noin 10 minuutin kävelymatka.

Kadiköy
Kadıköyhyn pääsee parhaiten lautalla mutta nykyään myös metrolla.

Üsküdarissa on myös muutama merkittävä moskeija ja joitain ostospaikkoja, mutta siellä vierailevaa pistää helposti silmään se, että Aasian-puoleiset osat ovat erilaisia kuin Euroopan puolella. Tämä on kuitenkin entistä modernimpi ja dynaamisempi vierailupaikka, ja siellä on nykyään paljon hyviä ravintoloita ja jonkin verran muita vierailupaikkoja. Aikaa siellä harhailuun ei kuitenkaan kannata turhaan kuluttaa, vaan pääasiat nähtyään kannattaa metrolla tai lautalla siirtyä muualle kaupunkiin.

Kadıköy

Toinen hyvä vierailupaikka Aasian puolella on Kadıköy [kartalla], jonne toistaiseksi pääsee parhaiten lautalla mutta jonne pääsee Euroopan puolelta nykyään myös metrolinjaa vaihtamalla. Käytännössä tänne on edelleen paras siirtyä lautalla, ja erityisen hyvin tänne pääsee Eminönüstä. Lauttaterminaalit [kartalla] ovat vilkkaalla alueella, jolta kannattaa siirtyä suoraan kaupunginosan pääkadulle. Sitä pitkin kulkee kohti Moda-osaa vanhanaikainen raitiovaunulinja, johon käyvät samat liput kuin muihinkin liikennevälineisiin. Sen oikealla puolella ovat basaarin mielenkiintoiset ja sekä kauppoja että ravintoloita täynnä olevat korttelit, ja parhaille tienoille pääsee raitiovaunun reittiä seuraamalla.

Kadıköyn aukio [kartalla] on kuuluisa härkä-veistoksestaan, ja jos täälläpäin on mielenosoituksia tai juhlia, alkavat ne aukiolta. Kadıköyn basaarin korttelit ovat nimenomaan Moda-pysäkin lähistöllä hyviä myös yöelämälle, mutta valtaosa lähtee tänne näkemään Aasian puolen, syömään ja kenties ostamaan jotakin varsin turistivoittoisesta basaarista. Melko lähellä basaaria on myös Fenerbahçen stadion [kartalla], joka vetää paikalle jonkin verran myös ulkomaisia jalkapallon ystäviä.

Lisää asiaa Kadıköystä voi lukea suomeksi Wikipediasta.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2018/12

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti