Kalastajia rannalla kovassa tuulessa
Istanbulissa on lähes ympäri vuoden vaihtelevat ilmat, jotka voivat totaalisesti muuttua saman päivän aikana.

Istanbulin sää, ilmasto ja parhaat matkustusajat

Sää Istanbulissa nyt

Sääennuste

Norjan meteorologisen laitoksen tarkkana pidetty pitkänajan ennuste Istanbuliin

Paikallisen näkemyksen tulevasta säästä antaa Turkin valtion meteorologian laitos.

Ilmasto

Istanbulin ilmastoa leimaavat sen sijainti kahden meren välissä, ja siellä on lähes ympäri vuoden vaihtelevat ilmat, jotka voivat totaalisesti muuttua saman päivän aikana. Istanbulissa on talvisin viileämpää kuin oikeastaan missään muualla Välimeren alueella, mutta siellä voi olla ja onkin talvikaudella lämpimiä päiviä. Kesä on Istanbulissa toukokuulta lokakuulle, ja talvista siellä voi olla joulukuulta maaliskuun alkuun.

Kesäkausi alkaa näin etelässä ainakin joiltain osin varhain, ja kevään merkkejä on nähtävissä maaliskuun loppupuolella, jolloin päivälämpötilat kohoavat yli 10 asteen. Huhtikuu on kuitenkin vielä melko viileä kuukausi, niin että päivisin on 15–18 astetta, ja yöt ovat keväällä viileitä, ja vasta toukokuussa öisin on yli 10 astetta.

Aurinkoinen sää
Istanbul on aurinkoinen kaupunki, ja kesällä on niin kuuma, että ainakin kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana moni katselee vain ilmastoituja majapaikkoja.

Kesä alkaa toukokuun aikana, mutta joinain vuosina se antaa odotuttaa itseään kuun jälkimmäiselle puoliskolle. Toukokuussa on usein vielä päiviä, jolloin lämpötila on vain 18–22 astetta mutta kesäkuun alkupuolelta syyskuun loppupuolelle päivisin on yleensä hellettä ja öisinkin on usein yli 20 astetta ja harvoin alle 18. Kesä on äärimmäisen aurinkoista aikaa, ja kaikkein aurinkoista on kesä-elokuussa. Istanbul on aurinkoinen kaupunki, ja siellä aurinkoa on luvassa yli 2400 tuntia vuodessa. Kesällä on sen verran kuuma, että ainakin kesäkuun alun ja syyskuun alun välisenä aikana moni katselee vain ilmastoituja majapaikkoja.

Talvikausi alkaa eri vuosina vähän eri vaiheessa ja eri tavoin, mutta yleisesti ottaen lokakuussa voi sataa monta päivää peräjälkeen ja illat alkavat pimetä ja viiletä jossakin vaiheessa lokakuuta melko varhain. Lokakuussa kuitenkin on vielä yleensä yli 20 astetta päivisin ja öisinkin on reilusti yli 10 astetta. Istanbulilaiset itse pitävät lokakuuta talvikauden aloittajana, sillä tyypillisesti jossakin vaiheessa, kuun ensimmäisen tai toisen viikon aikana, kesän trooppinen lämpö häipyy, ilmanala muuttuu ja etenkin öistä tulee huomattavasti kesäkautta viileämpiä.

Istanbulissa ei voida puhua varsinaisesta talvesta, mutta siellä on talvisia jaksoja, jotka kuitenkin ovat yleensä nopeasti ohi. Marraskuussa on vielä 15 astetta päivisin ja lähes 10 astetta öisin, mutta sateita tulee huomattavasti kesäkautta useammin ja enemmän eikä aurinko paista enää kovinkaan usein.

Joulukuun puolivälin paikkeilta aina helmikuun loppuun päivälämpötilat pysyttelevät yleensä alle 10 asteen ja öisin on 3–5 astetta. Joulu- ja tammikuu ovat vuoden sateisimmat kuukaudet, ja tähän aikaan lunta tulee joka vuosi ja lumi aiheuttaa kaupunkiin mitä erilaisimpia ongelmia. Se kuitenkin sulaa yleensä pian pois, ja lämpötilat voivat vaihdella nopeasti ja dramaattisesti. Kylmimpään talviaikaan on Istanbulissa joskus ollut hellelukemia, mutta siellä on talvisin ollut alimmillaan 16 pakkasastetta. Jos Istanbuliin päättää matkustaa joulu- ja maaliskuun välisenä aikana, on välttämätöntä, että majapaikassa on lämmitys.

Parhaat matkustusajat

Istanbul on parhaimmillaan keväällä ja syksyllä, ja mikäli haluaa pelata varman päälle, ovat jaksot toukokuun alusta kesäkuun puoliväliin ja syyskuun alusta lokakuun puoliväliin parhaita ajankohtia tutustua Istanbuliin. Myös joulunalusaika ja joulun ja uudenvuoden välinen aika on suosittua matkustusaikaa kaupunkiin, mutta säät voivat tähän aikaan olla kehnoja.

Jos Istanbulissa haluaa nauttia kesäisistä ilmoista, viettää aikaa puistoissa, mennä risteilylle ja nauttia ulkona olemisesta, kannattaa sinne matkustaa toukokuun alun ja lokakuun lopun välisenä aikana. Monina vuosina kuitenkin jo huhtikuu on keväinen kuukausi, ja vaikka silloin olisi vielä viileää, on ulkona hyvä istuskella teellä ja Galata-sillan terassit ovat vilkkaita.

Jos Istanbulissa mielii kiertää museoita, käydä jalkapallo-ottelussa tai tehdä jotakin muuta kulttuuriin tai urheiluun liittyvää, on sinne paras matkustaa syyskuun ja toukokuun välisenä aikana.

Istanbul on varteenotettava matkakohde lähes ympäri vuoden, mutta jos haluaa välttää kaikkein huonoimpia kuukausia, ovat tammi-, helmi- ja elokuu ehdottomassa kärjessä. Myös maalis- ja marraskuu voivat olla säiden puolesta pettymyksiä, ja joulukuussa voivat säät ainakin osin pilata lomaa.

Teksit ja kuvat: Peter Forsberg
2018/12

Lukijoiden kommentteja

Vuoden 2010 lokakuun alkupuolella sattui niin huono tuuri olemaan, että 3pv jotka vietin siellä satoi koko ajan. Tänä vuonna paremmalla tuurilla toivottavasti palaan sinne syyskuun alussa. /Istanbul fani

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti