Krakovan lentoasema on lyhyen matkan päässä ydinkeskustasta, ja sieltä on kaikkein paras siirtyä muualle kaupunkiin junalla. Myös bussilla, taksilla tai yksityiskyydillä pääsee muualle kaupunkiin, eikä lentokenttämatka tuo Krakovan-matkalla vaikeuksia. Krakovaan pääsee nykyään monta
Krakovassa on paljon museoita, jotka keskittyvät Krakovan ja Puolan historiaan, taiteeseen ja yleiseen kulttuuriin. Krakova on myös erinomainen paikka tutustua juutalaisten historiaan ja kulttuuriin, kuten myös toiseen maailmansotaan huipentuneisiin kaikkein synkimpiin vuosikymmeniin. Kra
Krakovassa valtaosa matkoista kävellään. Vanhankaupungin lisäksi kävellen voi kulkea rautatieasemalle ja Wawelin linnakkeelle, mutta muilla matkoilla on kaikkein paras turvautua julkiseen liikenneverkostoon. Raitiovaunut ovat turistille oikeastaan ainoa järkevä liikenneväline. Lentoaseman
Vaikka Krakovan ravintolat ovat monipuolistuneet, ovat hinnat edelleen kohtuullisia ja vanhankaupungin yliopiston lähellä olevissa kortteleissa voi syödä pilkkahinnalla. Vanhankaupungin lisäksi Kazimierzissa on melkoisesti ravintoloita, ja sieltä löytyy monesta paikasta puuttuvia juutala
Pakopelihuoneet ovat Krakovassa yleisiä, ja pienet porukat voivat niissä kokeilla taitojaan. Krakovassa on myös mahdollista pelata paintballia, siellä on flipperi-museo, jossa voi pelata kymmeniä eri flippereitä, ja siellä on myös mikroautorata.
Krakovassa kaikki tärkeä turistin kannalta on keskittynyt parin kolmen kaupunginosan alueelle. Rautatieaseman ympäristö tulee monille ainakin vähän tutuksi, ja sen ja vanhankaupungin välimaastossa on kaikenlasta mielenkiintoista. Vanhakaupunki on paikka, jossa turistit viettävät valtaosan
Tällä sivulla esitellään Krakovan kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Krakovassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Krakova on parhaimmillaan taianomainen kaupunkilomakohde perheille mutta se ei aina välttämättä ole kaikkein mukavin vierailupaikka. Kylmiä ja ankeita säitä on talvikauden aikana paljon, kesällä voi olla pitkiä hellejaksoja, etenkin keskikesällä myrskyt ovat yleisiä ja jotkin ajankohdat ovat h
Krakovan suuriin nähtävyyksiin kuuluvat vanhankaupunginaukio, jolla on yksi Puolan kuuluisimpia kirkkoja, ja nähtävää tulee vastaan kun kulkee Grodzka-katua pitkin kohti Krakovan suosituinta ja perinteisintä turistimagneettia, Wawelin linna-aluetta. Uusiin nähtävyyksiin kuuluvat nykytaiteen mu