Prahan lentoasema on 30–50 minuutin päässä keskustasta, vähän riippuen siitä minne on menossa ja minkälaisella kyydillä. Julkisilla siirtyminen keskustaan tapahtuu jouhevasti, ja taksilla tai muulla yksityiskuljetuksella pääsee vain vähän nopeammin perille kuin julkisilla. Prahaan on kaik
Praha on melko hyvä kaupunki tehdä ostoksia, ja siellä suurin piirtein kaikki on halvempaa kuin Suomessa. Kauppoja on eniten vanhankaupungin vieressä olevissa kortteleissa. Kaupat ovat hyvin avoinna sunnuntaisinkin, mutta nykyään suuret liikkeet suljetaan arkipyhinä.
Prahassa valtaosa paikasta toiseen siirtymisestä hoituu kävellen. Jos mielii siirtyä lyhyitä matkoja keskustassa tai sen ulkopuolelle, on kolmelinjainen metro kätevä ja nopea kulkuneuvo. Hyviä ovat myös lukuisat raitiovaunut, joiden kyydistä näkee paljon ja jotka liikkuvat kaikkialle
Prahassa ei ole välttämätöntä kiertää nähtävyyksiä, katsella ostoksia, juoda olutta tai viettää aikaa siten kuin useimmat turistit siellä viettävät. Prahassa on paljon kaikenlaista tekemistä, johon ei uppoa valtavasti rahaa ja joka antaa lomapäivälle aivan uudenlaista potkua. Praha
Tällä sivulla esitellään Prahan kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Prahassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Prahassa on monipuolinen valikoima erilaisia taidegallerioita ja museoita, joista monet turistien suosimat ovat keskustassa vanhassakaupungissa tai sen liepeillä tai linna-alueella
Prahassa on melko mannermaiset säät, ja vuosi muodostuu kuudesta kesäkauden kuukaudesta (huhtikuu–syyskuu) ja kuudesta talvikauden kuukaudesta (lokakuu–maaliskuu). Prahaan voi hyviin matkustaa koska tahansa, mutta kesäkauden aikana siellä tapahtuu paljon ulkosalla ja kesä on mukavin aika
Monet Prahan kahvilat ovat legendaarisia paikkoja, joissa niin Franz Kafka kuin Václav Havelkin ovat viettäneet aikaansa ja jotka nykyään toimivat loistavina kahvittelu- ja rentotutumispaikkoina. Tätä nykyä myös teehuoneet ovat vakiinnuttaneet asemansa prahalaisten keskuudess
Näillä sivuilla kerrotaan Prahan kaupunginosista, niiden nähtävyyksistä ja ominaispiirteistä.