Salzburgin vanhankaupungin ostoskadut sivukujineen ja sisäpihoineen kuuluvat Euroopan mieleenpainuvimpiin ostospaikkoihin. Vanhankaupungin ja keskustan uudemman puolen liikkeistä saa pääosin korkeatasoisia tuotteita, joihin kuuluu kaikenlaista suklaista viineihin ja vaatteisiin. Ostoksia voi t
Salzburgin lentoasema sijaitsee lyhyen matkan päässä keskustasta, ja sieltä on helppoa siirtyä muualle kaupunkiin. Kaupungin keskusta lähialueineen on varsin pieni, niin että julkisille ei välttämättä muilla kuin lentokenttämatkoilla tule tarvetta. Kävellen voi tutustua lähes kaikkeen tärkeää
Salzburg ei ole aivan pieni kaupunki, mutta siellä vierailevan näkökulmasta nähtävyydet, museot ja muut vierailupaikat sijaitsevat lähes poikkeuksetta joko vanhankaupungin (Altstadt) tai Salzachjoen toisella puolella olevan keskustan uuden puolen (Neustadt) alueella. Niiden lisäksi kaupungin
Säät Salzburgissa ovat keskieurooppalaiseen tyyliin huonosti ennustettavissa ja Suomen säitä huomattavasti leudompia ja lämpimämpiä. Kaupungissa sataa kesäkaudella melkoisesti, talvisin tulee jonkin verran pysyvää lunta. Salzburg kuuluu niihin harvoihin Euroopan kaupunkeihin, joih
Salzburgin vuoren päällä sijaitseva Festung Hohensalzburg on Salzburgin suosituin nähtävyys. Lähellä linnaketta, Mozartplatz-, Residenzplatz- ja Domplatz-aukioiden hallitsemalla alueella, on Salzburgin nähtävyys- ja museorypäs. DomQuartier Salzburg pitää sisällään Tuomiokirkon (Dom) ja
Talvikaudella Salzburgissa on konsertteja joka lähtöön, ja muutakin kulttuuria on luvassa paljon. Kesäkaudella Salzburgiin lähdetään perinteiselle kaupunkilomalle tai patikoimaan upeissa alppimaisemissa, ja tällöin kaupungissa on hyviä festivaaleja ja tapahtumia ulkosalla. Ympär