Vanhakaupunki ja sen yläpuolella oleva Toompea muodostavat alueen, jolla voi pitkäänkin tutustua etenkin keskiaikaisiin nähtävyyksiin, museoihin, kirkkoihin ja näköalapaikkoihin. Piritassa on uimarannan ja jahtisataman lisäksi luostari, jossa on mukava ainakin kesällä vierailla.
Tallinnaan suuntautuvan matkan ei tarvitse olla rutiinisuoritus, joka on kerta toisensa jälkeen samanlainen. Tallinnassa voi oluen juomisen ohella vaikka keilata, siellä on pakopelihuoneita, mikroautoratoja ja myös sellaisia harrastusmahdollisuuksia kuin curlingia. Tallinnassa on mah
Tallinnassa on monia erilaisia perheille soveltuvia vierailupaikkoja, joita on sekä vanhassakaupungissa että muualla kaupungissa. Eniten kaikenlaista on vanhankaupungin ulkopuolella Kalamajassa ja Kadriorgin puistoalueella, mutta muissakin kaupunginosissa on etenkin kesäisin hyviä vierailupaik
Tallinnassa on hyvä kävellä niillä alueilla, joilla vierailijat eniten viettävät aikaa, ja pidemmälle menevälle parhaita kyytejä ovat raitiovaunut. Linja-autolla voi mennä parhaiten keskustan ulkopuolelle, ja myös sataman ja muun kaupungin välillä kulkee linja-autoja. Tallinnan ympä
Tällä sivulla esitellään Helsinki–Tallinna-reitillä kulkevat alukset ja yhtiöt keskittyen kunkin erityispiirteisiin. Kuten arvata saattaa, aluksissa on merkittäviä eroja, jotka vaikuttavat siihen, millä on luontevaa tehdä risteily, millä ostosmatka ja millä vain siirtyä nopeasti Suomesta Viroo
Tallinnassa ostosten tekeminen on yksinkertaista, sillä liikkeet ovat keskittyneet tietyille seuduille ja ostoskeskukset ja tavaratalot tekevät ostelusta talvellakin mukavaa. Tallinnan kaupat ovat vuosien varrella monipuolistuneet, ja vaikka hinnat ovat jatkaneet nousuaan, on siellä Suomeen ve
Tallinnassa on hyviä yleisiä saunoja, uimahalleja, kylpylöitä ja uimarantoja. Uimahallit eivät ole yhtä tarpeellisia Tallinnassa kuin Viron muissa kaupungeissa, sillä uimapaikkoja riittää muutenkin kesät talvet, ja Kalev Spa on paikka, joka ajaa keskustassa uimahallin asiaa.
Tällä sivulla esitellään Tallinnan kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Tallinnassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Tallinnan vanhassakaupungissa on mielenkiintoinen ja vielä viime vuosinakin kasvanut kokoelma museoita, jotka esittelevät mitä erilaisimpia asioita. Pelkästään vanhassakaupungissa voi nopeasti oppia kaikenlaista paikallisesta historiasta, muotoilusta, taiteesta ja merenkulust