Tallinnassa on hyviä yleisiä saunoja, uimahalleja, kylpylöitä ja uimarantoja. Uimahallit eivät ole yhtä tarpeellisia Tallinnassa kuin Viron muissa kaupungeissa, sillä uimapaikkoja riittää muutenkin kesät talvet, ja Kalev Spa on paikka, joka ajaa keskustassa uimahallin asiaa.
Tallinna on suomalaisperheiden eniten suosima lomakaupunki, ja kaikesta huolimatta se on edelleen mielenkiintoinen ja kohtuuhintainen paikka lähteä lomalle lähes koska tahansa. Tällä sivulla kerrotaan ruokailusta, liikkumisesta ja parhaista matkustusajoista ja alueista v
Tallinnassa on hyvin tarjolla monenmoisia ruokia aasialaisista venäläisiin, kaukasialaisiin, hampurilaisiin, pihveihin ja italialaisiin, ja siellä on myös vaihtoehtoja kasvissyöjille ja gluteenia vältteleville. Ravintolassa ruokailu on Tallinnassa lounasaikaan edullista ja muulloinki
Tallinnassa on samantyyliset säät kuin kotimaan eteläosissa ja etenkin etelärannikolla. Erojakin kuitenkin on, ja on hyvä ottaa huomioon tiettyjä seikkoja ennen kuin lähtee Suomenlahden yli. Tallinnaan voi lähteä hetken mielijohteesta, mutta osa ajankohdista on hyvin kiireisiä matkustusai
Hienoimmat kirkot eli tuomiokirkot ovat Toompean mäellä, joka on aina ollut hallintoaluetta. Vanhassakaupungissa on useita hienoja kirkkoja, joita on hyvä määrä lähellä Raatihuoneentoria. Keskustan uudella puolella on vähemmän kirkkoja, mutta kirkoista kiinnostuneet voivat sielläkin vierailla
Tallinna on kaupunki, johon suomalaiset lähtevät eniten ostoksille, ja siellä on paljon yksittäisiä liikkeitä, tavarataloja, ostoskeskuksia ja muita kauppapaikkoja aivan ytimessä. Myös ytimen ulkopuolella on varteenotettavia ostospaikkoja, joihin kuuluvat nimenomaan ostoskeskukset. V
Tallinnassa on monia erilaisia perheille soveltuvia vierailupaikkoja, joita on sekä vanhassakaupungissa että muualla kaupungissa. Eniten kaikenlaista on vanhankaupungin ulkopuolella Kalamajassa ja Kadriorgin puistoalueella, mutta muissakin kaupunginosissa on etenkin kesäisin hyviä vierailupaik
Tällä sivulla esitellään Helsinki–Tallinna-reitillä kulkevat alukset ja yhtiöt keskittyen kunkin erityispiirteisiin. Kuten arvata saattaa, aluksissa on merkittäviä eroja, jotka vaikuttavat siihen, millä on luontevaa tehdä risteily, millä ostosmatka ja millä vain siirtyä nopeasti Suomesta Viroo
Tallinnaan suuntautuvan matkan ei tarvitse olla rutiinisuoritus, joka on kerta toisensa jälkeen samanlainen. Tallinnassa voi oluen juomisen ohella vaikka keilata, siellä on pakopelihuoneita, mikroautoratoja ja myös sellaisia harrastusmahdollisuuksia kuin curlingia. Tallinnassa on mah