Wienissä on yli 100 museota, ja niissä voi perehtyä mitä erilaisimpiin asioihin. Paljon museoissa on esillä taidetta, historiaa, vanhojen aikojen loistoa ja merkkihenkilöitä. Museoista käy ilmi Wienin luova, taiteellinen puoli, ja huippuluokan taidemuseot ovatkin kenties kaikkein parhaita vier
Wien on monumentaalinen, suurten nähtävyyksien kaupunki, johon ensi kertaa saapuva usein haukkoo ensimmäiset päivät henkeään. Vaikka Wien on pienen maan parin miljoonan asukkaan pääkaupunki, muistuttaa se enemmän Pariisia, Lontoota ja Berliiniä kuin muita Euroopan pienempiä pääkaupunkeja.
Huomattavasti eteläisemmästä sijainnistaan huolimatta Wienin ilmasto ei ratkaisevasti eroa Etelä-Suomen ilmastosta. Neljä vuodenaikaa erottuvat Itävallan pääkaupungissa selkeästi toisistaan, ja talvisin on kylmää ja kesäisin lämmintä ja usein kuumaakin. Wienin kaikki neljä vuodenaikaa ov
Jos Wienissä haluaa nimenomaan viihdyttää lapsia tai nuoria, on siellä paljon kohteita, jotka ovat heille suunnattuja. Niihin kuuluvat ainakin Prater-huvipuisto, Hofburgin palatsi, ZOOM-lastenmuseo, Haus des Meeres -akvaariomaailma ja lähinnä vanhassakaupungissa ja sen tuntumassa tehtävät vanh
Tällä sivulla esitellään Wienin kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Wienissä, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Monen keskieurooppalaisen kaupungin tavoin Wien on miellyttävä kokoperheen matkakohde, jossa viihtyvät hyvin teini-ikäisetkin, ja kaikki polvenkorkuisista murkkuihin viihtyvät tässä värikkäässä kulttuurikeskuksessa erinomaisesti.
Ainakin Wienissä aiemmin olleiden kannattaa harkita päiväretkelle lähtemistä. Kaupungin lähistöllä on kokoelma mielenkiintoisia vierailupaikkoja, kuten tunnin matkan päässä sijaitseva Tonavajoen mutka, Slovakian pääkaupunki Bratislava ja Budapest, joka on parin kolmen tunnin matkan päässä
Wien on ostoskaupunki vailla vertaa, mutta se on melko hintava ja monin tavoin luksukseen suuntautunut kaupunki. Wienissä on mukava tehdä ostoksia arkisin, mutta lauantait ovat vilkkaita ja sunnuntaisin lähes kaikki kaupat ovat kiinni. Kauppoja on Wienissä erityisen paljon vanhankaup
Wienin lentoasemalta on kaikkein nopeinta siirtyä ytimeen junalla, vaivattominta taksilla ja edullisinta S-Bahnilla. Wienin rautatieasemilta on helppo maanalaisilla junilla siirtyä minnepäin kaupunkia tahansa. Linja-autoasemalta ja päärautatieaseman vieressä olevilta linja-autopysäke