Zagreb on nykyään jaettu 17 kaupunginosaan, mutta vain osalla niistä on turistille mitään merkitystä. Kaikkein olennaisimmat alueet ovat rautatieasemalta pääaukiolle johtavan puistoalueen ympäristössä ja pääaukion kaikilla puolilla, ja näitä alueita, jotka ovat vanhoja osia alempana, kutsutaan
Zagreb on varsin hyvä kaupunkilomakohde perheille, sillä se on edullinen, siisti, turvallinen ja suuresta koostaan huolimatta rauhallinen ja paljon pikkukaupungin piirteitä säilyttänyt paikka. Kaikki nähtävyydet sijaitsevat pienellä alueella keskustassa, mutta jos haluaa siirtyä kesk
Zagreb on erinomainen kulttuurikaupunki, jossa voi muulloin kuin kesällä mennä seuraamaan oopperaa, balettia tai klassisen musiikin konserttia, ja kesäisin kaikenlaista musiikkia on ulkosalla. Zagrebissa on jonkin verran musiikkiklubeja, ja elokuvaystävien riemuksi Zagreb on edelleen
Zagreb on monin tavoin hyvä ostoskaupunki. Siellä on paljon pieniä liikkeitä mutta myös useita suuria ostoskeskuksia ja suuri outlet-keskus. Pääaukiolla on lähes aina kojuja, joista saa tyypillisiä paikallisia tuotteita, ja pääaukiolta lähtevät kadut ovat kaupungin parhaita ostoskatu
Zagrebissa on melko tyypillinen keskieurooppalainen ilmasto, mutta kaupungin eteläisen sijainnin vuoksi sinne voi tulla lämpimiä ilmoja mihin vuodenaikaan tahansa. Kuten muuallakin Kroatiassa myös Zagrebissa kiireisimmät matkustusajankohdat ovat touko-, kesä-, heinä-, elo- ja syyskuu, ja näist
Keskiaikainen Samobor, maaseutukaupunki Vrbovec ja neljän joen risteyksessä sijaitseva Karlovac ovat mielenkiintoisia paikkoja Zagrebin lähellä. Tällä sivulla kerrotaan näistä lisää.
Zagrebissa ruokailu on yksi päivän kohokohtia, ja siellä parhaita ruokia ovat nimenomaan kroatialaiset ja muualta entisen Jugoslavian alueelta peräisin olevat ruoat. Ravintoloita on hyvin aivan ytimessä, eikä keskustan missään osassa tarvitse pitkään etsiä ruokapaikkaa. Ruokien hint
Zagrebin kaupungin ympäristön luonto on monipuolista ja tarjoaa puistoja, järviä ja vuoren. Zagrebin keskusta on melko tyypillinen kaupunki siinä mielessä, että puistoja siellä on jonkin verran, mutta vähän kauempana on sitten vaikka minkälaista maastoa. Zagrebin keskustasta pää
Zagrebissa on väkilukuun suhteutettuna enemmän museoita kuin missään muussa maailman kaupungissa, ja niihin on kohtuuhintaiset pääsymaksut ja nykytaiteen museota lukuun ottamatta ne sijaitsevat ydinkeskustassa. Gradec, joka on eräänlainen kukkulan päällä oleva vanhakaupunki, on varsinaine