vesipuisto
Ateenan ympäristössä sijaitsee kaksikin vesipuistoa (Oropoksen ja Aeginan vesipuisot), joissa on mukava vilvoitella kesähelteellä. Tarjolla on monenlaisia altaita ja liukumäkiä.

Lisää ajanvietevinkkejä

Ateenassa on normaalin tekemisen kuten nähtävyyksien kiertelyn, shoppailun ja ruokailun lisäksi kaikenlaista ajanvietettä, joka joitakuita voi innostaa enemmän kuin turistin normaalitoimet. Ateenassa voi mennä turkkilaistyyliseen höyrysaunaan, siellä voi mennä illalliselle paikallisen kotiin ja siellä kannattaa kesällä kokeilla elokuvan katsomista ulkosalla. Ateenan ympäristössä on muutakin tekemistä kuin antiikinaikaisten raunioiden katselu, ja sisämaahan on hyvä lähteä tutustumaan paikalliseen viinitilaan.

Lähde peseytymään ja rentoutumaan kylpylään

Turkista tuttuja hammam-kylpylöitä on kaikkialla Välimeren rannalla ja Ateenassakin vielä yksi kunnollinen itämainen kylpylä, Hammam Athens [kartalla]. Se sijaitsee Kerameikos-hautausmaan ja Thissio-metroaseman vieressä, Agion Asomaton -aukion numerossa 17, tärkeimpien nähtävyyksien ja turistien eniten suosimien katujen alueella. Peruskylpyyn ja -höyrysaunaan pääsee alkaen 25 eurolla, mutta tarjolla on kaikenlaisia hoitoja ja pesuja, ja täällä voi vain peseytyä puhtaaksi tai sitten antaa hemmotella itseään kunnolla.

Peruskylvyssä ja -saunassa ollaan maksimissaan noin puolitoista tuntia. Tämä on sekasauna, jossa vain tiistaisin on pelkkä naisten vuoro. Tänne on hyvä ottaa uimahousut mukaan, joskin täältä voi vuokrata sellaiset, ja pyyhkeet kuuluvat hintaan. Vaikka tänne voi vain tulla paikalle, on hyvä kuitenkin ottaa yhteyttä tai vierailla kyselemässä ajoista ja mahdollisista hoidoista etukäteen. Lapset voi ottaa tänne mukaan, eikä alle 10-vuotiaista oteta maksua. Maksaa voi käteisellä tai kortilla, ja kylpylä on avoinna ma-pe klo 12.30-22 ja la-su klo 10-22.

Jos haluaa kokea luksusluokan hoitoa ja peseytymistä, on Syntagma-aukion kuuluisin hotelli Bretagne [kartalla] siihen hyvä paikka kylpylänsä takia. Täällä on vaikea selvitä pesusta ja hoidoista alle 125 eurolla, ja täällä voi hoidattaa kehoaan esimerkiksi jogurtti- ja hunajakylvyllä tai ottaa ouzolla höystetyn hierontasession. Lisätietoa kylpylästä saa hotelli Bretagnen sivuilta.

Ateenassa ja muuallakin Kreikassa tulee vastaan "fish spa" -nimellä kulkevia, parantavina itseään mainostavia vierailupaikkoja, joiden perusidea on laskea jalat veteen ja antaa pikkukalojen näykkiä niistä pois huonon ihon. Näitä ei kuitenkaan suositella, sillä kalojen ja vesien on todettu levittävän tarttuvia tauteja, kuten hepatiittia.

Katsele elokuvia ulkona

Ateenalaiset käyvät edelleen mielellään elokuvissa. Siellä elokuvissakäynti on usein sosiaalinen tapahtuma, jonka pääasia ei välttämättä olekaan itse elokuva. Ateena on aina ollut tunnettu kesäisistä ulkoelokuvateattereistaan, joita siellä oli aikoinaan 60-luvulla tuhansia, ja monet elokuvateatterit, joissa ei ole ilmastointia, ovat perinteisesti sulkeneet ovensa kesäkaudeksi.

Yksi ajanvietemahdollisuus toukokuulta syyskuulle on mennä iltaisin, yleensä klo 21 tai klo 23 alkavaan ulkoilmanäytökseen, jonka yhteydessä kuuluu syödä kaikenlaista popcornista kurpitsansiemeniin ja juoda kaikenlaisia virvokkeita. Elokuvat esitetään alkuperäisellä kielellä ja tekstitetään kreikaksi, mutta tänne saapuva huomaa pian, että elokuvaa eivät läheskään kaikki seuraa, vaan puhetta ja meteliä riittää. Niiden, jotka haluavat välttämättä kuulla, mitä elokuvassa puhutaan, kannattaa sijoittua mahdollisimman lähelle kaiuttimia. Ateenassa on kesällä kuuma öisinkin, ja siellä voi myös olla melkoisesti erilaisia hyönteisiä, joita varten voi olla hyvä varautua kuumina kesäöinä.

Ulkona esitettävät elokuvat ovat usein klassikkoelokuvia, vaihtoehtoisia tai ei-kaupallisia elokuvia ja muita kuin Hollywood-viihdettä tai mainstream-elokuvaa. Esimerkiksi Plakassa sijaitseva Cine Paris (Kidathineon 22) [kartalla] esittää kuitenkin sekä vaihtoehtoelokuvia että hittejä.

Muita vaihtoehtoja katsella elokuvia ulkona ovat esimerkiksi Thission (Apostolou Pavlou 7) [kartalla], jonka ohjelmistossa on paljon uusia taiteellisia elokuvia, ja Zefyros (Troon 36) [kartalla] lähellä Petralona-metroasemaa. Zefyros on tyylikäs paikka katsella taide-elokuvaa ja myös Sound of Music -elokuvan tyylisiä mainstream-elokuvien klassikkoja.

GPS my city -sivusto esittelee lisää elokuvateattereita.

Tutustu paikalliseen elämänmenoon kotiaterian parissa

Kuten monissa muissakin kaupungeissa, on Ateenassa meneillään buumi, joka on tehnyt tavallisista ihmisistä kokkeja ja ravintoloitsijoita ja joka turistille tarjoaa tilaisuuden päästä todellakin kiinni paikalliseen elämänmenoon. Alternativa Athens, joka on erikoistunut vähän erilaisiin opastettuihin kierroksiin, järjestää muun ohella myös ruokailuhetkiä ateenalaisten kotona.

Tarjolla on neljän lajin ateria ruokajuomineen ja kahveineen, ja se maksetaan jo etukäteen niin, ettei tästä tarvitse huolehtia enää paikan päällä. Ruokalistan voi nähdä verkkosivuilla. Sekä varatessa että aterialla käytetään kielenä englantia, ja ruokailijoita voi samassa ryhmässä olla 2-12. Ateriat ovat yleensä mahdollisia vain viikolla, joko lounaalle tai illalliselle, mutta myös viikonlopuksi voi tehdä varauksen, jos erikseen kysyy asiasta. Ateriat eivät ole mitään kaikkein edullisimpia: ne maksavat vähän alle 40 euroa per ruokailija. Mahdollisuus on paitsi saada maistaa ehdottoman hyviä ja tuoreita paikallisia ruokia myös päästä tutustumaan paikallisten koteihin ja puutarhoihin, joita on ympäri kaupungin, niin syrjemmällä kuin keskustassakin.

Vieraile Ateenan tai Attikan viinitarhoissa

Retsina on varmaankin useimmille tuttu ainakin nimeltä, mutta muuten kreikkalainen viini ei kuulu maailman tunnetuimpien joukkoon siitä huolimatta, että maassa on tuotettu viiniä jo tuhansia vuosia. Retket Ateenan ja Attikan alueella sijaitseville viinitarhoille ovat mukava tapa viettää päivä poissa keskustan hälinästä niille, joilla on erityinen kiinnostus viiniin, viininviljelyyn ja viinitiloihin. Viinitiloilla vieraileva oppii automaattisesti myös Kreikan sisämaan elämästä, ja retki viinitarhalle antaa mahdollisuuden nähdä kaikenlaista sellaista, mitä ei Ateenan keskustassa tule vastaan.

Viinien mainostus ja promootio ovat vielä vähän lapsenkengissä Kreikassa, mutta yhä useammat pienet viinitilalliset tarjoavat viininmaistiaisia ja kierroksia. Matkanjärjestäjät yhdistävät viinitilakierroksiin myös joitain matkan varrella olevia nähtävyyksiä, ja jos haluaa lähteä toimijan kuten paikallisen järjestäjän tai kotimaisen matkatoimiston järjestämälle matkalle eikä omin nokin, on hyvä tutkia tarkkaan, mitä retken hintaan kuuluu.

Jos haluaa järjestetylle vierailulle viinitilalle opastetun ryhmän kanssa tai jos haluaa, että paikallinen toimija järjestää etukäteen omatoimisesti tehdyn matkan viinitilalle, on Wine Tours Greece hyvä sivusto tutustua ensin. Viator järjestää retkiä Ateenan ympäristöön viinitiloille sekä niihin tutustumaan että perinteisemmille viininmaistomatkoille. Winerist tekee sekin erilaisia retkiä Ateenan ympäristön viinitiloille. Kaikilla näillä retkillä on kuitenkin hyvä hallita ainakin jonkin verran englantia. Jos englanti ei ole hallussa lainkaan, on parasta osallistua matkatoimiston järjestämälle matkalle. Jos haluaa täysin omatoimisesti tutustua viinitiloihin, voi tutkia Visit Greece -sivustoa tai sitten voi vierailla itsekseen Megapanos-viinitilalla, mistä Athens Guide kertoo kaiken olennaisen.

Hyvä tapa tutustua paikallisiin viineihin on myös vierailla helmikuussa pidettävillä, viikonlopun kestävillä Ateenan viinifestivaaleilla.

TripAdvisorin käyttäjät esittelevät lisää tekemistä Ateenassa

Teksti: Peter Forsberg, Anniina Simula
Kuvat: Peter Forsberg
Tarkistettu ja uudistettu: 2015/11

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti