Kreikka – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta
Ilmoitus
Vaatekauppa
Saroko-aukion laitamilla ja sen lähikaduilla on paljon mitä erilaisimpia liikkeitä apteekeista optikoihin, urheilukauppoihin ja liikkeisiin, jotka ovat erikoistuneet esimerkiksi laukkuihin, nuorisomuotiin, kenkiin tai kosmetiikkatuotteisiin.

Ostoksilla Korfulla

Ostoksilla käyminen on Korfulla lomailevien keskuudessa suosittua, ja siellä on paljon erilaisia ostospaikkoja. Niitä löytyy eniten Korfun kaupungista mutta myös jokaisella rantalomapaikalla ja kylissäkin on liikkeitä, joista saa yleisimpiä tuotteita. Korfulta on tapana ostella käsitöitä, vaatteita, asusteita, kenkiä, koruja, elintarvikkeita, juomia ja makeisia, mutta muitakin hyviä ostoksia tulee vastaan.

Tuotteiden hinnat ovat kotimaata edullisempia, ja käteistä on hyvä olla aina matkassa, sillä kortit eivät käy yhtä hyvin kuin Suomessa. Ostoksia on helppo tehdä, sillä käytössä on euro, ja muutenkin ostosten tekeminen on kaupustelijoiden kielitaidon ja mukavuuden ansiosta miellyttävää.

Parhaat paikat ostoksille

Korfun kaupungissa on kaksi aluetta, jotka ovat kaikkein parhaita ostoksille: keskustan uusi puoli Saroko-aukion ympäristössä ja vanhakaupunki, jonka pääostoskatu on N Theotoki. Muualla saarella kylät ja rantapaikat, joilla asuu ja on asiakkaina paljon paikallisia, on huomattavasti paremmat ostospaikat kuin pakettimatkalaisten täyttämissä lomakylissä.

Korfun kaupunki

Saroko-aukio [kartalla], jolle linja-autot lähistön rantapaikoille saapuvat, on lähellä Korfun kaupungin keskustan uuden puolen parhaita ostoskatuja. Itse aukiolla on jonkin verran kaikenlaista elintarvikeliikkeestä leipomoon, ja sen ohitse kulkeva katu, jolla on eri nimiä eri osissa, on uuden puolen pääostoskatu. Kadun nimet ovat Mitropolitou Methodiou [kartalla], aukion kohdalla Georgiou (G.) Theotoki ja sen jälkeen Evgeniou Voulgareos. Katu johtaa vanhankaupungin kaupungintalon lähelle, aukiolle nimeltään M. Theotoki, ja siltä on helppo siirtyä kohti vanhankaupungin pääostoskatuja.

Uuden puolen liikkeet, joita on Saroko-aukion ympäristössä ja joihin kuuluu englantilainen tavaratalo Marks&Spencer, ovat moderneja liikkeitä, jotka myyvät nykyajan elämänmenoon ja muotiin sopivia tuotteita. Vaatteita, kenkiä, asusteita ja lähes kaikenlaista muuta mahdollista on kaupan näillä kaduilla, jotka muulloin kuin iltapäivisin noin klo 15–17 ja sunnuntaisin ovat vilkkaita.

Jos on ostoksilla iltapäivätauon aikaan, on juuri Saroko-aukion tuntumassa ja siltä lähtevillä kaduilla eniten liikkeitä avoinna. Näillä kulmin on myös valintamyymälöitä, joita on esimerkiksi Saroko-aukiolla ja siltä kohti satamaa johtavalla Ioanniou Theotoki -kadulla. Aukion laitamilla ja sen lähikaduilla on paljon mitä erilaisimpia liikkeitä apteekeista optikoihin, urheilukauppoihin ja liikkeisiin, jotka ovat erikoistuneet esimerkiksi laukkuihin, nuorisomuotiin, kenkiin tai kosmetiikkatuotteisiin. Vilkkaimmillaan katu on Marks&Spencerin jälkeen, Evgeniou Voulgareos -nimisenä. Sen alkupäässä, uusien ja vanhojen osien välimaastossa, on eräänlainen ostoskeskus Hondos Center, jossa on melkoinen määrä muodikkaita ja trendikkäitä liikkeitä. Sekään ei pidä iltapäivätaukoa ja se on hyvin avoinna aamusta iltaan muulloin kuin sunnuntaisin.

Vanhalle puolelle saavuttaessa Agion Panton, joka kulkee Evgeniou Voulgareoksen kanssa samansuuntaisesti kohti Spianada-aukiota, on sekin kauppojensa puolesta mielenkiintoinen katu. Vanhankaupungin pääkatu ostoksille on sen pohjoispuolella oleva Nikiforou (N.) Theotoki [kartalla]. Se johtaa Spianada-aukiolta Spilia-osaan, joka on jo sataman edustalla. Tällä kadulla on varsin monipuolinen valikoima liikkeitä, joista valtaosa on iltapäivätauolla ainakin pari tuntia klo 14–18. Näillä kulmin on hyvin hiljaista iltapäivän tunteina, ja se onkin hyvää aikaa tutustua rauhassa näihin katuihin ja tehdä ikkunaostoksia. Mahdollisuuksia on hyvä käydä kartoittamassa ennen kuin vaihtaa shoppailuvaihteen päälle, sillä kilpailua esiintyy, hinnat vaihtelevat jonkin verran liikkeestä toiseen ja erilaisia tuotteita tulee eri liikkeissä vastaan.

Vanhassakaupungissa on liikkeitä siellä täällä, ja monet niistä ovat N Theotokin sivukaduilla. Kohti satamaa kulkevat sivukadut johdattavat alueille, joilla on keskitetysti liikkeitä. Hyvä sivukatu on esimerkiksi Filarmonikis ja sen sivukatu Agiou Spiridonos [kartalla] on sekin hyvä ostoskatu. Nyrkkisääntönä täälläpäin voidaan kuitenkin pitää sitä, että mitä lähemmäksi satamaa saavutaan, sitä enemmän pelkästään turisteille suunnattuja ja osin pelkkää turistikrääsää myyviä liikkeitä tulee vastaan.

Muualla Korfulla

Muualla Korfun saarella ei ole yllätyksiä luvassa. Jos paikkakunta on turistien valtaama ja turistien ehdoilla elävä, kuten Kavos tai Sidari, ei siellä ole hyviä liikkeitä. Kaupat ovat hyvin avoinna, mutta tuotevalikoima on ennakoitavissa oleva ja suppea, hinnat ovat korkeammat kuin paikallisten suosimissa ostospaikoissa ja muutenkin touhu on räikeän kaupallista ja jopa vähän asiakasta aliarvioivaa. Jos taas paikkakunta on paikallisten asuttama ja suosiossa, on siellä ainakin vilkkaina matkustusaikoina kojuja ja pieniä toreja, joilla paikalliset myyvät paikallisia tuotteita, etenkin käsitöitä ja elintarvikkeita. Muutenkin kylissä ja rantapaikoilla, joissa on edelleen paikallista tunnelmaa eikä räikeää massaturismia, on paremmat ostosapajat kuin turistien kansoittamilla alueilla.

Elintarvikeostoksilla: tori ja valintamyymälät

Kreikassa on kaikkialla hyvin tarjolla elintarvikkeita ja juomia, sillä lähellä on aina vähintäänkin pieni kauppa tai kioski, joista osa on lähes aina avoinna. Niissä on tietenkin valintamyymälää tai toria suppeampi valikoima ja korkeammat hinnat, joten ainakin suuremmat ostokset kannattaa lähteä tekemään Korfun kaupungin torilla ja suuremmissa valintamyymälöissä, joita on parhaiten keskusten ulkopuolella ja Korfun kaupungissa.

Hedelmiä elintarvikeliikkeessä
Vanhassakaupungissa on paljon erilaisia liikkeitä, joissa myydään elintarvikkeita ja joissa myös paikalliset käyvät ostoksilla. Liikkeillä on erityisen hyvät valikoimat hedelmiä ja vihanneksia.

Tori

Korfun kaupungin agora eli tori [kartalla] on avoinna oikeastaan vain aamupäivisin eikä lainkaan sunnuntaisin. Sieltä saa hyvin vihanneksia, hedelmiä, kalaa, lihaa, mausteita ja muitakin tuotteita, kuten leipää. Ennen kuin ostaa mitään valintamyymälöistä, kannattaa käväistä torilla. Torin ympäristössä on kreikkalaiseen tyyliin paljon kaikenlaisia ruokapaikkoja, pikaruokapisteistä varsinaisiin ravintoloihin. Torille on minuutin parin kävelymatka Saroko-aukiolta.

Valintamyymälät

Korfulla ei kreikkalaiseen tyyliin ole paljon suuria valintamyymälöitä kaupunkien tai kylien keskustoissa, vaan ne ovat yleensä vähän syrjällä olevia automarketteja. Korfun kaupungissa on kuitenkin muutama valintamyymälä myös keskustassa.

Yksi myös gluteenittomia ja luomutuotteita myyvä myymälä Markato [kartalla] on Saroko-aukion bussipysäkkien lähellä. Se on avoinna ma–la klo 8–21, mutta se ei ole avoinna sunnuntaisin. Pyhäpäivinä onkin avoinna vain kioskeja ja pieniä liikkeitä.

Saroko-aukiolta kohti satamaa johtava I Theotoki on katu, jolla on parikin valintamyymälää. Toinen niistä on suuri, edullinen ja hyvin varusteltu, ja se on entisen linja-autoaseman vieressä [kartalla].

Vanhassakaupungissa on paljon erilaisia liikkeitä, joissa myydään elintarvikkeita ja joissa myös paikalliset käyvät ostoksilla. Liikkeillä on erityisen hyvät valikoimat hedelmiä ja vihanneksia, ja vanhassakaupungissa on myös useita liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet alkoholijuomiin. Eniten elintarvikkeita ja juomia on tarjolla vanhankaupungin pääostoskadun, N Theotokin [kartalla] varrella ja sivukaduilla.

Korfun kaupungin uuden linja-autoaseman vieressä on Lidl [kartalla], joita Kreikassa onkin yleensä vain syrjäisissä paikoissa. Se on avoinna valintamyymälöille tyypillisiin aikoihin, eli ma–pe klo 8–21 ja la klo 8–20. Sinne kuten linja-auto- ja lentoasemallekin pääsee satamasta Saroko-aukion kautta bussilinjalla numero 15 tai aukion vierestä linjalla 10.

Tavaratalot

Lähellä Saroko-aukiota sijaitseva Marks&Spencer (G Theotoki 15) [kartalla] on brittiläinen tavaratalo, joka kaikkialla myy samanlaisia, nykyisin suurta suosiota nauttivia tuotteita. Siellä voi käydä katsomassa kaikenlaista vaatteista ruokiin, ja se on hyvin avoinna myös silloin kun muut pitävät iltapäivätaukoa. Se on avoinna ma–pe klo 9–21, la klo 9–16.

Parhaat ostokset – mitä Korfulta kannattaa ostaa ja tuoda kotiin?

Korfulla on tarjolla samantyylisiä tuotteita kuin muuallakin Kreikassa, ja eniten siellä tulee vastaan käsitöitä, koristeita, vaatteita, asusteita, elintarvikkeita, juomia ja makeisia. Käsitöistä pitsi ja koristellut puuvillakankaat ovat hyvin suosittuja ostoksia, ja niitä on kaupan paljon Korfun vanhassakaupungissa mutta myös muualla, kuten Kassiopin satamassa. Myös keramiikka, puusta tehdyt tuotteet ja monet muut luonnollisista materiaaleista käsityönä tai vanhoin menetelmin valmistetut tuotteet ovat hyvin esillä ympäri saaren. Niitä on tietenkin paljon kaupan Korfun kaupungin vanhoissa osissa ja joissain saaren kylissä, jotka eivät ole täysin massaturismin armoilla ja joissa asuu perinteitä kunnioittavia paikallisia.

Oliiviöljyä myynnissä eri muodoissa
Oliiviöljy ja erilaiset oliivista valmistetut tuotteet ovat Korfulla erityisen hyviä, oliiviöljy jopa parempaa kuin Kreikassa keskimäärin.

Korfulaiset elintarvikkeet ovat erinomaisia, ja erityisen hyvinä pidetään paikallista juustoa ja viiniä. Myös oliiviöljy ja erilaiset oliivista valmistetut tuotteet ovat siellä erityisen hyviä, oliiviöljy jopa parempaa kuin Kreikassa keskimäärin. Oliiviöljyä, hunajaa, viiniä ja joitain muita tuotteita saa monesta eri paikasta, mutta kun vierailee kylissä ja muissa syrjässä olevissa paikoissa, kannattaa katsastaa paikallisten kojut ja muut myyntipaikat, joissa voi myös yrittää tingata. Kaikenlaisia elintarvikkeita saa tietenkin nykyaikaisista valintamyymälöistä, mutta edullisimmillaan, autenttisimmillaan ja parhaimmillaan ne ovat paikallisten myyminä, Korfun kaupungin torilla ja Korfun vanhojen osien kuten myös pienempien paikkakuntien pienissä elintarvikemyymälöissä.

Yksi paikallinen tuote, jota voi katsella pienissäkin liikkeissä, on appelsiininmakuisista kumkvateista valmistettu makea likööri. Kumquat-likööriä (engl. Kumquat liquor eli suomeksi kumkvatti-likööri) on kahdenlaista, ja niistä toinen on appelsiinin väristä ja makuista ja toinen enemmänkin sitruunan, ja kumpaakin on tapana juoda aterian jälkeen. Kumkvattia on kaupan myös monessa muussa yhteydessä, kuten marmeladien ja makeisten höysteenä. Sitä kannattanee maistaa ensin jossakin, ennen kuin ostaa pullon, ja sama pätee toiseen korfulaiseen erikoisuuteen, inkivääriolueen (tsitsibira, engl. ginger beer). Sitä on ollut saatavilla siitä lähtien kun saarta miehittäneet britit toivat sitä Yorkista tänne 1800-luvun puolivälin tienoilla. Myös se sopii hyvin aterian jälkeiseksi juomaksi, ja jos sitä ostaa pullossa, on tärkeää että sen valuttaa lasiin hitaasti, niin että juoman hiilihapot eivät katoa.

Hintataso ja aukioloajat

Korfulla tuotteet ovat vertailujen mukaan edullisemmissa hinnoissa kuin Suomen suurissa kaupungeissa. Elintarvikkeet ovat melkoisesti edullisempia, mutta osa voi olla vähän kalliimpiakin. Alkoholijuomat ovat huomattavasti edullisempia kuin Suomessa, ja niin viiniä kuin ouzoakin voi siellä ostella pilkkahinnalla. Tupakkatuotteet ovat jonkin verran edullisempia kuin Suomessa, ja askin saa neljällä eurolla.

Liikkeet ovat entistä paremmin avoinna Kreikassa, mutta edelleenkin iltapäivätaukoa pidetään pari kolme tuntia noin klo 14–17 ja sunnuntaisin ja pyhäpäivinä liikkeet ovat kiinni. Iltapäivätauon pitäminen on Korfun kaupungissa hyvin yleistä, mutta Saroko-aukion lähistöllä on jonkin verran kauppoja avoinna myös iltapäivisin. Rantapaikoilla iltapäivätaukoa eivät pidä turisteille suunnatut kaupat, mutta missäänpäin saarta ei ole mitään hulinaa iltapäivisin. Iltapäivätauko on Kreikassa tauko, jonka aikana ei ole suotavaa puhua äänekkäästi, ajella skootterilla tai muulla äänekkäällä menopelillä keskustoissa eikä silloin myöskään ole tapana syödä ravintoloissa tai tehdä ostoksia.

Oliiviöljytuotteiden hintoja
Korfulla tuotteet ovat vertailujen mukaan edullisemmissa hinnoissa kuin Suomen suurissa kaupungeissa.

Korfun kaupungin vanhassakaupungissa ja monessa muussakin paikassa pidetään iltapäivätaukoa. Liikkeet ovat eri päivinä eri tavoin avoinna, ja monet liikkeet esimerkiksi ovat suljettuja ma-, ke- ja la-iltaisin. Iltapäivätaukoa pitävät liikkeet voivat olla esimerkiksi avoinna ma–la klo 8.30–14.30 ja ti- ja to-iltaisin klo 17.30–21.

Liikkeet, jotka eivät pidä taukoja ja joita on paljon Korfun kaupungin uudella puolella ja rantalomapaikoilla, ovat yleisesti avoinna ma–pe klo 9–21 ja la klo 8–20. Elintarvikkeita myyvät liikkeet voivat avautua jo klo 7 tai 8, ja muut kuin valintamyymälät voivat sulkea ovensa ma–pe jo klo 20.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että ostoksille Korfun kaupunkiinkaan ei kannata lähteä sunnuntaisin, arkipyhinä, lauantaisin klo 15–17 jälkeen eikä ma–pe iltapäivisin noin klo 14–18. Parhaita ajankohtia tehdä ostoksia Korfun kaupungissa ja muuallakin ovat aamupäivät muulloin kuin sunnuntaisin. Alkuiltapäivästä noin klo 12–14 kaikki liikkeet ovat avoinna mutta ovat silloin aamua vilkkaampia. Illat voivat olla hyvin vilkkaita klo 17–18 jälkeen aina klo 21 asti, eikä ilta ole parasta aikaa shoppailla kunnolla.

Valuutta, pankkiautomaatit ja maksukortit

Kreikassa on edelleen käytössä euro, ja niitä on hyvä ottaa matkaan mukaan. Korfulla voi huoletta kävellä paljonkin käteistä taskussaan, mutta mitään arvoesineitä ei esimerkiksi terasseilla tai rannoilla kannata jättää vartioimatta tai oman onnensa nojaan. Tungoksissa on hyvä esimerkiksi busseissa ja vanhankaupungin ostoskujilla olla tarkkana. Ryöstöjä tai mitään väkivaltaista ei Korfulla tule vastaan, mutta näpistyksiä on ajoittain, ja lomalla voi tietenkin myös unohtaa lompakon johonkin tai kadottaa sen.

Korfun kaupungissa on hyvä määrä pankkiautomaatteja, ja niitä on yleisimmin pankkien yhteydessä. Esimerkiksi vanhankaupungin pääkaduilla ja Saroko-aukion ympäristössä on Korfun kaupungissa normaalia enemmän pankkiautomaatteja.

Maksukortit eivät Kreikassa käy läheskään yhtä hyvin kuin Suomessa, ja siellä on aina hyvä olla mukana kaikenlaista käteistä rahaa. Etenkin kolikoita ja pieniä seteleitä on hyvä olla matkassa mukana, sillä vaihtorahaa ei joka paikassa ole yhtä paljon kuin Suomessa. Maksukortit käyvät melko hyvin valintamyymälöissä, nykyaikaisissa liikkeissä Korfun keskustan uusissa osissa ja suurissa liikkeissä. Torilla, pienissä liikkeissä ja myös vanhassakaupungissa maksukortit eivät läheskään aina käy. Maksukorteista eniten otetaan vastaan Visaa, Mastercardia ja Dinersia.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2017/03

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti