Booking.com
Kenkäkauppa Haniassa
Kreetalla on hyvä tehdä ostoksia suurimmissa kaupungeissa muina aikoina kuin sunnuntaisin ja iltapäivisin, ja etenkin Iraklion, Hania ja Rethymnon ovat erinomaisia ostospaikkoja.

Ostoksilla Kreetalla

Kreeta on tunnettu käsityöperinteistään, ja vielä nykyäänkin saarelta voi hankkia monia hienoja ja hyviä tuliaisia kotiin viemisiksi. Käsitöiden lisäksi saaren oliiviöljyä pidetään yhtenä maailman parhaista, ja kaikenlaiset oliiviöljytuotteet saippuoista rasvoihin ovat erinomaisia ostoksia täällä.

Elintarvikkeet ovatkin eräitä parhaita ostoksia niin täällä syötäviksi kuin kotiin tuotaviksikin. Täältä voi ostella mielensä mukaan mausteita, yrttejä, oliiveja, juustoja, joista parhaita ovat vaaleat fetatyyliset juustot, makeisia, joista monet ovat itämaisvaikutteisia kuten siirappinen kahvileiväksikin käyvä baklava, leipiä ja monia muita tuotteita ja ruokia. Alkoholijuomat ovat tietenkin kotimaata edullisemmissa hinnoissa, niin että viinit ja viinat ovat kannattavia ostoksia, ja täällä on hyvä suosia paikallisia juomia, kuten rakia tai ouzoa. Vaatteita on niitäkin tarjolla melkoinen valikoima, ja myös erilaiset asusteet, laukut, nahkatuotteet ja koristeet ovat hyvin tarjolla.

Kreetalla on hyvä tehdä ostoksia suurimmissa kaupungeissa muina aikoina kuin sunnuntaisin ja iltapäivisin, ja etenkin Iraklion, Hania ja Rethymnon ovat erinomaisia ostospaikkoja. Niillä kaikilla on omat hyvät puolensa. Kaikista saa hyvin elintarvikkeita, alkoholijuomia ja tyypillisiä Kreetan tuliaisia, mutta erityisen hyviä ostospaikkoja ovat Iraklionin torikatu, Hanian kauppahalli ja Rethymnonin keskusta, josta on hyvä lähteä hakemaan vaatteita, koruja ja käsitöitä. Hanian kauppahalli ja Iraklionin torikatu ovatkin paras tapa päästä selville siitä, mitä täältä kannattaa ostaa, minkälainen hintataso on ja mikä tarjonnassa kiinnostaa.

Parhaat ostosseudut

Kreetan kaikissa suurissa kaupungeissa, suurimmissa lomakeskuksissa ja myös monissa kuvankauniissa vuoristokylissä on ostospaikkoja, joissa myydään ainakin matkamuistoja ja paikallisia erikoisuuksia. Parhaat ostoskaupungit ovat Iraklion, Hania ja Rethymnon.

Iraklion

Pääkaupunki Iraklionissa on parhaat valikoimat etenkin vaatteita, ja saaren itäpuolella lomaileville se on paras kohde ostosreissulle, etenkin jos haluaa mennä vaateostoksille. Matkamuisto- ja käsityömyymälöitä on erityisen hyvin sataman ja ns. Leijona-aukion (engl. Lions’ Square) välissä kulkevalla 25is Avgoustou -kävelykadulla, jolla on liikkeitä avoinna silloinkin kun muut ovat kiinni. Itse aukiolla on kaikenlaisia kauppoja ja kauppakeskuksiakin, ja sen lähellä myös muualtakin Kreikasta tuttu Hondos Center -ostoskeskus [kartalla].

Leijona-aukion takana kulkee yksi keskustan vilkkaista pääkaduista, Idis [kartalla], joka on kaupungin paras ostoskatu hankkia etenkin vaatteita, asusteita, kenkiä, kosmetiikkatuotteita ja monia luksustuotteita. Tämä katu on varteenotettava ostospaikka myös Leijona-aukion ja 25is Avgoustoun ohella iltapäivän siestan aikaan, jolloin sillä on monia liikkeitä avoinna. Kadun varrella, aivan aukion suihkulähteen takana, on kaupungin torikatu, 1866 [kartalla], joka on itäosien paras paikka ostaa elintarvikkeita ja monia muita tuotteita. Katu ei ole mikään turistirysä, vaan sen varrella on aina myös paikallisia ostoksilla.

Torikadun lisäksi Iraklionissa järjestetään päivittäin eri puolilla kaupunkia katumarkkinat, joilla monet paikalliset käyvät elintarvikeostoksilla. Explore Crete -sivustolla on lista Iraklionin katumarkkinoiden pitopaikoista eri päivinä.

Hania

Kreetan länsipuolen kaupungeista sekä Hania että Rethymnon ovat hyviä ostoskaupunkeja, ja niihin kumpaankin kannattaa lähteä ostoksille, jos lomailee saaren länsiosissa. Haniassa on paljon ostospaikkoja, joita ei erikseen tarvitse etsiä, ja niitä tulee vastaan kun muutenkin kiertelee keskustaa.

Kentriki Agora eli kauppahalli [kartalla] on ehdoton vierailupaikka, ja siellä on liikkeitä avoinna myös siestan aikaan. Sen ympäristössä on paljon muitakin ostospaikkoja, ja etenkin nuorison mieleen olevia vaatteita on hyvin tarjolla. Satamaan johtava Chalidon [kartalla] on hyvä katu monenmoisille ostoksille, ja sataman takana oleva vanhakaupunki [kartalla] on viehättävä paikka lähteä hakemaan käsitöitä, vaatteita ja kaikenlaista uniikkia. Haniassa on myös hyviä katumarkkinoita maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin.

Rethymnon

Rethymnon on hyvä paikka lähteä shoppailemaan taidetta, käsitöitä, nahkatuotteita, vaatteita, koristeita ja monenmoisia tyypillisiä kreetalaisia tuotteita. Rethymnonin kaupat ovat avoinna melko hyvin iltapäivisinkin, ja niiden lisäksi sinne on hyvä lähteä kirpputoreille, joita on torstaisin ja lauantaisin linja-autoaseman vieressä. Niiden yhteydessä on myös elintarviketorit. Torstaisin tori pidetään kaupunginpuistossa [kartalla] ja lauantaisin linja-autoaseman vieressä olevalla parkkipaikalla. Rethymnon sijaitsee saaren pohjoisrannikon keskiosissa, ja sinne voi hyvin lähteä niin länsipuolen lomapaikoilta kuin Iraklionin seudultakin ostoksille.

Lisätietoa: TripoAdvisor-sivuston käyttäjät esittelevät kaupungin parhaita putiikkeja.

Vuohenjuustoa
Elintarvikkeista hyviä ostoksia ovat vaaleat fetatyyliset juustot ja kaikenlaiset paikalliset tuotteet, joita on melkoisesti.

Parhaat ostokset

Kreetalta on hyvä tuoda kotiin ainakin käsitöitä, elintarvikkeita, mausteita, yrttejä, alkoholijuomia, vaatteita, kenkiä, nahkatuotteita, koristeita ja kankaita kuten huiveja. Hunaja on elintarvikkeista hyvä ostos, samoin vaaleat fetatyyliset juustot, oliiviöljyt ja kaikenlaiset paikalliset tuotteet, joita on melkoisesti. Raki eli pontikantyylinen viina ei ole kaikkien mieleen, mutta ouzo on veden kanssa lähes kaikkien mielestä hyvä juoma.

Viinejä Kreetalla on entistä enemmän ja entistä korkeatasoisempia, ja viinin ystävät löytävät täältä muitakin tuliaisia kuin retsinaa, rutikuivaa valkoviiniä, josta pitäminen vaatii jonkin verran totuttelua. Täällä on tarjolla paljon kaikenlaista sellaista mitä kotimaasta ei nykyään kunnolla saa, ja juuri käsityöt, taide, koristeet ja kaikenlainen muu vastaava on hyvin tarjolla ja hyvissä hinnoissa Kreetalla.

West Crete -sivusto antaa lisätietoa shoppailusta Kreetalla.

Tehtaanmyymälät ja outlet-myymälät

Iraklionin parhailla shoppailupaikoilla sijaitsee Maroudas Smart Outlet (Idis 21) [kartalla], josta saa jopa 80 %:n alennuksella MaxMaraa, TJ:tä ja muitakin huippumerkkejä.

Elintarvikeostoksilla

Kreetalla elintarvikkeet ja myös alkoholijuomat ovat hyvin saatavilla eikä niitä tarvitse erikseen hakea valintamyymälöistä. Jos haluaa vierailla valintamyymälässä, on niitä jonkin verran kaupungin keskustoissa mutta kreikkalaiseen tyyliin aina paremmin keskustojen ulkopuolella.

Iraklionissa on hyvä suuri valintamyymälä puiston laidalla lähellä Leijona-aukiota (Koroneou 7) [kartalla]. Haniassa on valintamyymälä lähellä linja-autoasemaa, 1866-aukion laidalla [kartalla].

Valintamyymälöiden tyypilliset aukioloajat Kreetalla ovat ma-pe klo 8-21 ja la klo 8-20. Erilaiset kioskit ovat hyvin avoinna, usein ympäri vuorokauden, ja niistä saa hivenen valintamyymälöitä kalliimmalla samantyylisiä tuotteita.

Hintoja vaatemarkkinoilla
Kreetan hintataso on alhaisempi kuin kotimaassa, ja siellä voi tehdä ostoksia melko edullisesti.

Hintataso ja aukioloajat

Kreetan hintataso on alhaisempi kuin kotimaassa, ja siellä voi tehdä ostoksia melko edullisesti. Etenkin alkoholijuomat, elintarvikkeet, käsityöt, nahkatuotteet ja tupakkatuotteet ovat hyvissä hinnoissa. Vertailujen mukaan elintarvikkeet ja muut tuotteet ovat noin kolmanneksen edullisempia Iraklionissa kuin kotimaassa.

Suurimmat kaupat ovat auki päivittäin normaalisti, mutta monet pienemmät liikkeet ovat kiinni muutaman tunnin noin klo 14-17.00 iltapäiväsiestan ajan. Lisäksi monet liikkeet menevät kiinni normaalia aikaisemmin maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Sunnuntaisin isot ja pienet kaupat ovat kiinni kioskeja, matkamuistomyymälöitä ja joitain muita liikkeitä lukuun ottamatta. Normaali aukioloaika liikkeelle, joka ei siirry iltapäivätauolle ja joka yleensä on melko suuri liike kaupungin keskustassa, on ma-pe klo 9-21 ja la klo 9-20. Pienemmät liikkeet, jotka pitävät iltapäivätauon, ovat avoinna suurin piirtein ma, ke ja la klo 9-15.30 ja ti, to ja pe klo 9-14.30 ja klo 17-21.

Kioski eli periptero on koko Kreikassa jo vakiintunut käsite, ja niitä näkee suurimmissa kaupungeissa monissa kadunkulmissa. Monet kioskit ovat auki vuorokauden ympäri, ja niissä myydään muun muassa ruokatavaraa, tupakkaa, postikortteja ja sanomalehtiä.

Crete Guide -sivusto antaa lisätietoa aukioloajoista ja valintamyymälöistä.

Valuutta, pankkiautomaatit ja maksukortit

Kreikassa on käytössä euro, ja turvalliselle Kreetalle niitä on hyvä ottaa matkaan mukaan. Majapaikalle ei rahaa kannata jättää lojumaan mihinkään näkyviin suuria määriä, vaan rahat on hyvä pitää piilossa eikä niitä kannata levitellä turhan näyttävästi julkisilla paikoilla.

Pankkiautomaatteja on Kreetalla suurimmissa kaupungeissa hyvä määrä, niin että niiden löytäminen tuskin tuottaa ongelmia. Maksukortit käyvät hyvin suurissa liikkeissä, valintamyymälöissä ja entistä enemmän myös pienissä liikkeissä, mutta edelleenkin aina on hyvä olla mukana euroja niin kolikkoina kuin seteleinäkin, sillä Kreetalla on paljon paikkoja, joissa maksukortit eivät käy. Yleisimmät hyväksytyt maksukortit ovat Visa ja Mastercard, mutta myös Diners ja AMEX käyvät etenkin hienoissa liikkeissä Iraklionissa ja Haniassa.

Teksti: Peter Forsberg, Anniina Simula
Kuvat: Peter Forsberg
Tarkistettu ja uudistettu: 2015/12

Lukijoiden kommentteja

Hanian keskustassa sijaitsee isot kaupat Zara, Pull & Bear, Bershka. Mutta kun menee satamaan päin löytää pikkuisia liikkeitä, joissa myydän epäaitoja merkkilaukkuja, vaatteita, kenkiä ja paljon muuta. Samanlaisia pikkuliikkeitä löytää Plataniaksesta. Hanian satamassa on myös ravintoloita mistä valita. Suosittelen mennä vasta illalla kaupoille, koska esim Haniassa on vaikea kävellä kuumassa helteessä ja kaupatkin ovat normaalisti kiinni päivällä.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti