Booking.com
Sofouli-rantakatu, Vathi
Samoksen pääkaupunki Vathi on pieni paikka, joka on jakaantunut kahteen osaan, ylä- ja alakaupunkiin. Alakaupungin pääkatuja on rantakatu Sofouli.

Samoksen kaupunkeja, kyliä ja niiden nähtävyyksiä

Tällä sivulla käydään läpi Samoksen merkittävimpiä kaupunkeja, alueita, nähtävyyksiä ja yleisluonnetta. Sivulla annetaan tietoa etenkin alueista, jotka ovat turistin näkökulmasta olennaisimpia saarella, ja siitä käy ilmi, missä parhaat nähtävyydet sijaitsevat ja mitä milläkin alueella on hyvä tehdä.

Samos kuuluu Pohjois-Egean saaristoon, joka sijaitsee Aigeianmerellä (joka suomeksi tunnetaan myös Egeanmerenä), lähellä Turkin rannikkoa. Saari on pieni, kooltaan 43 x 13 kilometriä, ja sen paikkakunnat ovat pääkaupunki Vathia (Samos Town) myöten pieniä ja rauhallisia. Saarella asuu vain 33 000 asukasta, mutta siellä käy kesäisin melkoisesti turisteja. Saaren korkein kohta on Kerkis-vuori, joka on 1 095 metrin korkuinen. Valtaosan Samoksen pinta-alasta vievät viiniviljelykset, jotka tuottavat kuulua Samoksen makeaa valkoviiniä.

Vathi

Samoksen pääkaupunki on pieni paikka, joka on jakaantunut kahteen osaan, ylä- ja alakaupunkiin. Alakaupungissa pääkatuja ovat rantakatu Sofouli [kartalla] ja sen kanssa osin rinnakkain kulkeva Logotheti, joka on pääostoskatu.

Rantakadun varrella on ravintoloita ja kahviloita, joilla on terassit, ja sen varrelta on kaupunkiin juuri saapuneen hyvä nostaa rahaa automaatista ja myös nauttia sen vieressä olevista satama-alueista ja kauniista näkymistä lahden rannoille. Sofoulin varrella sijaitsee pari kaunista kirkkoa: roomalaiskatolinen kirkko lähellä satamaa ja Agios Nikolaos lähellä linja-autoasemaa. Linja-autoasema sijaitsee myös saman rantakadun varrella, ja siltä pääsee pääkaupungista kaikkialle saarelle melko hyvin muulloin kuin sunnuntaisin. Jos tästä jatkaa eteenpäin, tulee vielä vastaan pääpostitoimisto ja parin kilometrin päässä Gagou-ranta, joka on pääkaupungin lähin ranta ja yksi saaren 45 virallisesta rannasta. Samassa suunnassa, reilun puolen kilometrin päässä linja-autoasemasta sijaitsee Samoksen viinimuseo (Malagari).

Rantakadun varrella tulee vastaan myös kaupungin pääaukio, jolla on normaalia kalliimpia terasseja, joilla on tunnelmallista juoda kahvit tai muuten nauttia aukion tunnelmasta. Sen varrella ja lähistöllä on kuitenkin kaikenlaisia kahviloita ja ravintoloita, ja esimerkiksi aukion kebab- eli gyrospaikka on edullinen ravintola. Aukiolle johtaa satamasta päin myös Logotheti-katu, jonka varrella on paljon putiikkeja mutta myös jonkin verran ravintoloita. Se on muulloin kuin iltapäivän siestan aikaan hyvä paikka tutustua, mutta siestan aikaan etenkin noin klo 15-17 se on täysin kuollut, kuten muukin kaupunki ja saari.

Aukiosta vähän eteenpäin kohti linja-autoasemaa kulkiessa tulee vastaan pieni puistikko, ja sen vieressä sijaitsevat kaupungin päänähtävyydet. Niihin kuuluvat arkeologinen museo ja Agios Spyridon -tuomiokirkko, jonka suojissa sijaitsee kirkkomuseo.

Pythagorion

Toinen kaupunki, jossa on paljon nähtävyyksiä, on Pythagorion (englanniksi Pythagoreio), joka sijaitsee alle puolen tunnin bussimatkan päässä Vathista. Siellä bussipysäkit sijaitsevat Samoksentien ja Logotheti-pääkadun kulmauksessa, ja tästä on lyhyt matka rannalle ja päänähtävyyksille. Jos kääntyy takaisin samaan suuntaan mistä bussi tuli, saapuu hyvin pian arkeologiselle museolle, joka avattiin vuonna 2010 ja joka on korkeatasoinen alansa museo. Siitä eteenpäin vartin ajan kulkeva saapuu Efpalinionin tunnelille, joka oli aikansa ihmeitä, ja sen lähellä sijaitsee myös amfiteatteri. Matkalla ylämäkeen kannattaa myös tutustua Panagia Spiliani -kirkkoon, joka sijaitsee amfiteatterin ja tunnelin välimaastossa. Kirkolla on hyvä hetken levähtää ja nauttia Turkkiin asti antavista maisemista.

Linja-autopysäkeiltä alas kohti rantaa kulkeva kaupungin pääkatu on Logotheti. Kadulla on paljon erilaisia kauppoja, joista elintarvike- ja matkamuistoliikkeet ovat avoinna ilman siestoja aamusta iltaan. Kadun varrella on myös auto- ja muita kulkuneuvovuokraamoja, pankkeja, joilla on automaatit, muutama kahvila ja Dimitriou-kansanperinnemuseo [kartalla] (avoinna ti-su klo 9-16), jonka anti on paljolti asuja, huonekaluja ja työkaluja 1900-luvun alkupuolelta. Museo sijaitsee vastapäätä Doryssa-hotellia.

Kadun päässä sijaitsee satama ja rantakatu, jota reunustavat kymmenet erilaiset terassit. Tämä on etenkin iltaisin saaren eläväisimpiä paikkoja tulla aterialle tai drinkille, mutta on täällä jonkin verran ihmisiä jo päivälläkin. Hinnat ovat tietenkin vähän normaalia korkeampia. Ruokien joukossa on kaikkea kreikkalaisista kansainvälisiin, ja henkilökunta on hyvin puheliasta, ystävällistä ja kielitaitoista. Satamassa on paljon erilaisia veneitä, ja täältä voi kesällä kulkea kalastajaveneellä Vathiin. Etenkin iltaisin Pythagorionin satamassa on ainutlaatuista tunnelmaa.

Pythagorionin satamaan kannattaa myös tulla katsomaan aivan rannan vieressä olevaa taidegalleriaa ja Pythagoraan patsasta. Tämä matemaatikko ja filosofi syntyi Samoksella noin 580 vuotta ennen ajanlaskun alkua, ja vuonna 1955 kaupungin nimi muutettiin Tiganista muistamaan tätä saaren tunnetuinta henkilöä. Pythagoraalla ei ollut saarella helppoa: sen tyranni vainosi häntä, ja filosofi joutui asumaan luolassa. Luola sijaitsee lähellä Marathokampos-kylää sisämaassa, Kerkis-vuoren juurella. Sittemmin Pythagoras lähti saarelta, kierteli maailmaa Babyloniaa myöten, kunnes asettui Sisiliaan, missä hän perusti kuuluisan koulunsa ja missä hän vietti loppuelämänsä.

Pythagoras-patsas, Pythagorion
Pythagorionin satamaan kannattaa myös tulla katsomaan aivan rannan vieressä olevaa taidegalleriaa ja Pythagoraan patsasta.

Toisella puolella satamaa sijaitsee pieni matkustajasatama, mistä lähtee paitsi veneitä Vathiin myös laivoja esimerkiksi Kosille, Patmokselle ja Lerokselle. Lippuja kannattaa kysellä Logotheti-kadun varrelta olevista matkatoimistoista. Jonkin matkan päässä satamasta kohti länttä sijaitsevat Logothetin linnake ja kirkko, jotka ovat erityisin hyviä vierailupaikkoja elokuun alussa, jolloin juhlitaan Samoksen itsenäisyyspäivää. Logothetin linnakkeen yhteydessä sijaitsee Bysantin ajoista kertova kirkollinen museo.

Karlovassi

Saaren suurimpiin paikkakuntiin kuuluu 10 000 asukkaan Karlovassi, joka on yliopistokaupunki saaren länsiosissa, sen pohjoisrannikolla. Kaupungin satama [kartalla] on peräisin 1800-luvulta. Vuonna 2009 sitä uudistettiin, ja se on tietenkin erinomainen paikka nauttia merellisestä tunnelmasta, käydä syömässä ja istua iltaa. Sen vierestä kulkeva Kanari-rantapromenadi on kaupungin pääkatuja, ja sen varrella ja lähistöllä sijaitsee melkoisesti nähtävyyksiä, kuten rantakadulla Agia Pelagia -kirkko. Kirkon naapurissa on rantoja ja kaksi satamaa, marina-purjelaivasatama ja matkustajasatama, josta lähtee lauttoja Ateenaan ja muualle, myös Turkkiin. Lippuja laivoihin voi kysellä sataman vieressä olevasta Haralampakis-matkatoimistosta. Sataman edustalla on hyviä tavernoja ja muita ravintoloita, siitä voi vuokrata auton ja siinä on myös hotelleja.

Satamasta voi nousta ylös vanhaan Karlovassiin, mistä on hyvät näkymät alas ja missä sijaitsee Agia Triada eli Pyhän kolminaisuuden kirkko. Täältä on lyhyt kävelymatka myös Pyhän Antoniuksen haudalle.

Sataman ja vanhankaupungin lisäksi kaupungin pääpaikkoja on sisämaassa, joen toisella puolella. Täällä pääkatuja ovat Sofouli ja Gogyras, joista jälkimmäisen varrelle on sijoitettu suurin piirtein kaupungin kaikki pankkiautomaatit. Kauniin keskusaukion laidalla sijaitsee kaupungintalo [kartalla], sen lähellä kansanperinteen museo ja myös muuta nähtävää kuten Panagia-kirkko. Gorgyras-kadulle siirryttäessä näkyy vasemmalla Pofririada-koulurakennus. Täällä niin sanotussa uudessa Karlovassissa kannattaa kävellä ajan kanssa. Muita kauniita rakennuksia täällä ovat yliopiston päärakennus ja Pyhän Nikolaksen kirkko. Shoppailemaan tänne kannattaa suunnata myös, ja täällä on kahviloitakin.

Kokkari

Kokkari sijaitsee lähellä Vathia matkalla kohti Karlovassia. Kaupunki on tunnettu hyvistä rannoistaan, joita on keskustan kummallakin puolella, ja kauniista maisemistaan. Kokkarin rannat ovat nimenomaan niitä, joita Samoksen postikorteissa näkyy, ja niillä kannattaakin käydä loman aikana. Kokkari on myös paikka, jonne patikoitsijat suuntaavat aloittamaan urakkansa, ja täältä lähtee useita eri polkuja kohti Mytiliniitä, Karvounis-vuoria ja Tsambou-rantaa.

Nähtävää ja koettavaa itse kaupungissa ei paljon ole kauniiden maisemien ja hyvän ilmapiirin lisäksi. Eniten nähtävää on aivan bussipysäkin vieressä sisämaassa, missä sijaitsee Pyhän Nikolaksen kirkko. Linja-autopysäkki on pääkadulla, jonka varrella sijaitsevat pankkiautomaatit, kaupat ja ravintolat. Hyvä tunnelmallinen terassi sijaitsee kirkkoa vastapäätä, ja muitakin vaihtoehtoja on. Täällä kannattaa myös kävellä alas satamaan, missä on kaikenlaisia veneitä laiturissa, hyvää tunnelmaa ja ravintoloita, joiden terassilla on mukava syödä tyypillisiä paikallisia ruokia.

Aikaa kannattaa lähteä viettämään myös toiselle rannalle, matkalla kohti Karlovassia, missä sijaitsee purjelautailukeskus. Sen rantatiellä, jonka varrella on erittäin hyvä ranta kaikkine palveluineen, on eräitä parhaita ravintoloita koko kylässä, esimerkiksi aasialainen ja italialainen ravintola. Jos tästä lähtee omin neuvoin kohti Karlovassia, tulee vastaan yli tusina rantaa, joista monet ovat erittäin hyviä, kuten Tsambou ja Lemonakia, mutta niille voi kyllä mennä myös Vathin ja Karlovassin väliä kulkevilla busseilla.

Mytilinii

Sisämaassa sijaitseva, ennen tupakantuotantoon keskittynyt Mytilinii on paikka, jossa kannattaa vierailla, jos haluaa nähdä sisämaan kylän ja jos haluaa vierailla sen ainutlaatuisessa paleontologisessa museossa eli museossa, joka valottaa esihistoriallisia aikoja miljoonia vuosia sitten. Kylä on rakennettu kauniille paikalle mäkien väliin. Täällä on myös jonkin verran kauppoja ja kahviloita. Kaupungin ulkopuolella sijaitsee vielä Agia Triadan eli Pyhän kolminaisuuden luostari.

Marathokampos - Ormos Marathokampos

Marathokampoksen kylä sijaitsee sisämaassa, lähellä Kerkis-vuoren juurta ja Pythagoraan luolaa. Täällä on hyvä lähteä käymään etenkin, jos majapaikka on Ormos Marathokampoksen kylässä. Kylä on rakennettu amfiteatterin tavoin, ja sieltä on hyvät näkymät Patmoksen saarelle. Kylä on peräisin Bysantin ajoilta, ja täällä on mukava viettää jonkin aikaa. Patikoitsijat tulevat tänne lähteäkseen merkittyjä reittejä pitkin kohti Pythagoraan luolaa ja muita näkemisen arvoisia paikkoja sisämaassa.

Ormos Marathokampos on Samoksen uusimpia vetonauloja turisteille. Tässä syrjäisessä entisessä kalastajakylässä on hyvä viettää lepolomaa, etenkin jos ei niin ole kiinnostunut kiertelemään saaren muissa paikoissa. Ormos Marathokampoksen historia on pitkä. Täällä on etenkin rakennettu laivoja, joita on aina pidetty erityisen korkeatasoisina. Muitakin tulolähteitä kylällä on ollut, ja se on aina ollut tunnettu kalastajistaan, oliiviöljystä ja oliivisaippuoista, samoin kuin kuuluisista Marathokampoksen kivistä, joita täälläpäin louhitaan ja joita edelleenkin käytetään rakentamiseen.

Arkkitehtuuria kylässä on moneen lähtöön, sillä tänne saapui ihmisiä ympäri Kreikan ja he toivat näin omia vaikutteitaan mukanaan. Hyvä vierailupaikka on Lougga-aukio, missä tulee esiin taas yksi kylän tyypillisistä piirteistä eli vesilähteet, joiden takia kylässä on monessa paikassa julkisia vesihanoja. Huomio kannattaa kiinnittää myös kujiin ja niiden holvikaariin, samoin kuin Agios Antonios -kirkkoon, jossa kapina osmaneja vastaan julistettiin 17.4.1821.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2014/06

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti