Kreikka – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Puerto de la Cruz on parhaimmillaan lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Suomesta Teneriffalle lentävä laskeutuu lähes poikkeuksetta sen eteläiselle lentoasemalle, josta on noin puolentoista tunnin matka Puerto de la Cruziin.
koristekuva Hivenen syrjässä sijaitseva Puerto de Mogán on Gran Canarian etelärannikon helmiä, sillä se on tunnetusti autenttisempi ja vähemmän räikeä turistipaikka kuin muut etelärannikon lomapaikat
Lue myös
koristekuvaViron kylpylät ovat äärimmäisen monipuolisia, ja niiden joukosta kuka tahansa voi löytää unelmiensa kylpylän. Eniten kylpylöitä on suurimmissa kaupungeissa, mutta kylpylähotelleja on myös pienillä paikkakunnilla ja kansallispuistoissa metsien keskellä. Lue lisää Viron kylpylöistä

Selviytymisopas


Samoksen matkat, saapuminen ja liikkuminen paikan päällä

Ihmisiä rannalla Samokselle lähdetään useimmiten viikon tai kahden mittaiselle pakettimatkalle, johon kuuluvat lennot ja hotelli. Matkoja tehdään toukokuun alusta lokakuun loppuun. Jos samokselle haluaa lentää omatoimisesti, kannattaa huomata, että matka onnistuu yleensä parhaiten, jos lentää ensin Ateenaan ja vaihtaa siellä Samoksen koneeseen.

Samoksen kaupungit ovat hyviä kävelypaikkoja, ja niissä kyllä tuleekin kuljettua jalkapelillä paikasta toiseen. Suurimmissa kaupungeissa on busseja, jotka kulkevat varsin hyvin paikasta toiseen, mutta niitä liikkuu harvakseltaan. Takseja on Samoksessa siellä täällä, ja niitä on erityisen hyvin tarjolla rantapromenadien ja asemien lähellä. >> Samoksen matkat, saapuminen ja liikkuminen paikan päällä

Sää, ilmasto ja parhaat matkustusajat

Kaunis sää Samoksella on hyvät säät, jotka eivät Välimeren tienoilla lomailleille aiheuta yllätyksiä. Samokselle aurinkoa ottamaan suuntaavan on hyvä tietää, että Samos kuuluu Välimeren aurinkoisimpiin saariin ja siellä paistaa aurinko reilusti yli 3 000 tuntia vuodessa.

Matkustuskausi on toukokuun alusta lokakuun loppuun. Se on aurinkoinen ja öisinkin lämmin ajanjakso, joita sateiset saati koleat säät eivät pääse pilaamaan. Eniten vierailijoita Samoksella on koulujen loma-aikaan, ja etenkin heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun saarella on normaalia enemmän vierailijoita. >> Sää, ilmasto ja parhaat matkustusajat

Kreikka – Lisää kiinnostavia paikkoja
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti