Booking.com
Raitiovaunu Obchodna-kadulla
Samokselle lähdetään useimmiten viikon tai kahden mittaiselle pakettimatkalle. Matkoja tehdään toukokuun alusta lokakuun loppuun.

Samoksen matkat, saapuminen ja liikkuminen paikan päällä

Tällä sivulla kerrotaan, miten Samokselle pääsee parhaiten Suomesta ja mitä kannattaa ottaa huomioon sinne matkustaessa. Lisäksi luodaan katsaus siihen, miten Samoksella pääsee liikkumaan paikasta toiseen.

Matkustaminen Samokselle

Samokselle voi matkustaa matkatoimiston järjestämälle yhden tai kahden viikon matkalle, ja sinne voi myös entistä paremmin matkustaa omatoimisesti, niin että varaa verkon kautta itse lennot ja hotellin.

Pakettimatkat

Samokselle lähdetään useimmiten viikon tai kahden mittaiselle pakettimatkalle, johon kuuluvat lennot ja hotelli. Matkoja tehdään toukokuun alusta lokakuun loppuun. Kalleimpia hintoja on koulujen lomien aikaan, etenkin juhannuksen ja elokuun puolivälin välisenä aikana. Suomesta pakettimatkoja Samokselle tekee esimerkiksi Finnmatkat. Se tekee matkoja, jotka vilkkaimpina aikoina maksavat 400-600 euroa yhden viikon matkalta per henkilö. Yöpyä voi esimerkiksi Vathissa tai Kokkarissa, ja myös Samos-Patmos-yhdistelmäloma on mahdollinen.

Omatoimisesti tehdyt matkat

Lentäen Samokselle haluavan kannattaa huomata, että matka onnistuu yleensä parhaiten, jos lentää ensin Ateenaan ja vaihtaa siellä Samoksen koneeseen.

Esimerkiksi Norwegian lentää Ateenaan Helsingistä tiiviiseen tahtiin. Air Berlin puolestaan tekee melkoisesti välilaskullisia lentoja Helsingistä Samokselle, ja myös Aegean Air lentää saarelle välilaskullisia lentoja.

Matkustaminen lentoasemalta muualle saarelle

Samoksen Aristarchos-lentoasema sijaitsee lähellä Pythagorionin kaupunkia, eikä sieltä ole kovin pitkä matka mihinkään saaren kolkkaan. Jos ei ole täällä pakettimatkalla eikä kuljetus kuulu matkan hintaan, helpointa on hypätä taksiin ja kulkea sillä suoraan määränpäähän. Myös minibussilla voi mennä määränpäähän, ja kentältä pääsee näin noin 15 eurolla saaren kaikille suosituimmille lomapaikoille.

Matkustaminen muualta Kreikasta ja Turkista Samokselle

Samokselle pääsee hyvin meriteitse etenkin kesäkaudella muilta Kreikan saarilta ja Pireuksesta, joka on Ateenan satamakaupunki. Kaikki matkatoimistot myyvät lippuja lauttoihin, joita kulkee myös kesäkauden ulkopuolella, ja lippuja voi katsella ja varata myös esimerkiksi Greek Ferries -sivuston kautta.

Samokselle pääsee päivittäin Turkin Kusadasista, mistä tehdäänkin ahkerasti päiväretkiä saarelle. Laivat lähtevät Kusadasista aamuyhdeksältä, ovat perillä puolen yhdentoista aikoihin, lähtevät takaisin klo 17 ja ovat Kusadasin satamassa klo 18.30. Edestakaiset päiväliput maksavat reilut 40 euroa, ja lippuja on myös yhdensuuntaisia ja sellaisia edestakaisia, joilla on avoin paluupäivämäärä.

Samokselta voi samoin käydä Kusadasissa päiväretkellä, ja laivat lähtevät aamulla klo 8.30 ja palaavat illalla. Ne kulkevat toukokuun alusta lokakuun puoliväliin, ja liput on käytävä varaamassa päivää ennen aiottua matkaa. Blue Cruises -sivusto antaa lisätietoa.

Liikkuminen Samoksella ja lähiympäristössä

Kävely

Samoksen kaupungit ovat hyviä kävelypaikkoja, ja niissä kyllä tuleekin kuljettua jalkapelillä paikasta toiseen, sillä mitään julkista liikennettä ei Samoksen pikkukaupungeissa ole. Vathi, Karlovassi ja Pythagorion ovat suurimpia kaupunkeja, ja niissäkin välimatkat ovat melko lyhyitä, etenkin Pythagorionissa, mistä bussipysäkiltä satamaan on vain pari sataa metriä. Vathissa välimatkat ovat pidempiä: rantapromenadi on hyvinkin pitkä, ja matkaa Turkin-lauttojen käyttämästä satamasta linja-autoasemalle tulee reilun kilometrin verran. Taksilla voi tietenkin siirtyä lyhyitäkin välimatkoja, ja kaupungista toiseen kulkiessa linja-auto on hyvä ja edullinen kulkutapa.

Julkiset liikennevälineet

Bussit kulkevat varsin hyvin paikasta toiseen, mutta niitä liikkuu harvakseltaan etenkin keskikesän ulkopuolella. Linja-autot liikkuvat yleensä klo 20 asti, ja ne liikkuvat sen verran harvoin, että kannattaa ehdottomasti ottaa bussiasemalta aikataulu tai tutkia aikataulua etukäteen netistä. Normaalit liput ostetaan lipunmyyjältä bussista matkan alettua. Saatavilla on niiden lisäksi 9 euron hintaisia päivälippuja, ja joka keskiviikko ja sunnuntai voi tehdä bussilla koko päivän kestävän Samos-kierroksen, jolle siis tulee hintaa tuo 9 euroa (7 euroa 6-9-vuotiailta, 0 euroa 0-6-vuotiailta).

Taksi Vathin satamassa
Takseja on Samoksessa siellä täällä, ja niitä on erityisen hyvin tarjolla rantapromenadien ja asemien lähellä. Niillä liikkuminen on kohtuuhintaista, ja kuljettajat osaavat hyvin englantia.

Paljon busseja kulkee Kokkariin ja Pythagorioniin ja myös melko paljon Agios Konstantinokseen ja Agios Dimitriokseen, samoin kuin Karlovassiin, Hereoniin, Ormos Marathokampokseen, Votsalakiaan ja Mytiliniin. Muille paikkakunnille on vuoroja vain pari päivässä. Kesällä autot kulkevat Vathista myös monille suosituille rannoille, kuten Tsamadouhun, Psili Ammokseen ja Hereoniin.

Muista kaupungeista vain Karlovassista on jonkin verran bussiyhteyksiä muualle kuin pääkaupunkiin. Vaikka Samoksen bussit kulkevatkin kohtalaisen hyvin paikasta toiseen, tarvitsee saarta todella nähdäkseen joko polkupyörän, auton tai skootterin, tai sitten voi käyttää keskiviikon tai sunnuntain koko päivän bussikierrokseen.

Samoksen ja Pythagorionin välillä kulkee kesäisin myös kalastajaveneitä, jotka toimivat takseina.

Taksi

Takseja on Samoksessa siellä täällä, ja niitä on erityisen hyvin tarjolla rantapromenadien ja asemien lähellä. Eri kaupungeilla ja kylillä on omat taksinsa. Niillä liikkuminen on kohtuuhintaista, ja kuljettajat osaavat hyvin englantia ja usein muutaman sanan suomeakin. Hotelli tai ravintola voi tietenkin myös aina tilata taksin paikalle.

Autonvuokraus

Samoksen lentokentältä, suurimmista kaupungeista ja myös muista turistien suosimista paikoista on helppo vuokrata auto käyttöönsä. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Rent a Car Samos, John’s Rentals, josta saa myös skoottereita, ja Autoeurope.

Pyöränvuokraus tai muun menopelin vuokraus

Polkupyörän, skootterin tai moottoripyörän, samoin kuin mönkijän ja muunkin menopelin vuokraaminen ei tuota ongelmia Samoksella. Kaikkialla on pisteitä ja toimistoja, jotka vuokraavat 5-40 euron päivämaksua vastaan pyöriä ja muita välineitä, joilla siirtyminen tällä hiljaisella ja pienellä saarella on turvallista ja joutuisaa.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2014/06

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti