Genovassa riittää näkemistä, mutta siellä ja lähiseuduilla voi myös tehdä ja oppia kaikenlaista. Tällä sivulla esitellään muutama ajanvietemahdollisuus.
Genovasta pääsee toisille paikkakunnille parhaiten junalla. Mielenkiintoisia paikkoja Genovan lähistöllä ovat mm. Casella, Savona, San Remo ja Cinqua Terre eli ”viisi maata”.
Genova sijaitsee Italian pohjoisosissa, mutta siellä on huomattavasti leudommat talvet ja kesät kuin sisämaassa Milanossa, Torinossa tai Veronassa. Ilmasto on siellä samanlainen kuin läheisellä Ranskan Rivieralla, ja talviyöt ovat Napolia ja Roomaa lämpimämpiä.
Genova on hyvä lomakohde perheille, etenkin jos matkan sinne yhdistää vierailuun jollekin Ligurian rantaresortille, Torinoon tai vaikka Pisaan. Sivulla on tietoa niin ruokailun, liikkumisen kuin parhaimpien matkustusaikojen osalta Genovaan matkaaville lapsiperheille.
Tällä sivulla esitellään Genovan puistoja ja muita luonnonnähtävyyksiä, kuten Parco della Villetta di Negro, Spianata dell’Acquasola, Orto Botanico -kasvitieteellinen puutarha, jne.
Genovan lentoasemalta voi kaikkein edullisimmin siirtyä muualle kaupunkiin kulkemalla ensin bussilla rautatieasemalle ja siirtyä sieltä muualle Genovaan tai Liguriaan. Jos laskeutuu Milanon, Bergamon tai jonkin muun kaupungin kuten Nizzan lentoasemalle, on niistä kaikista mahdo
Minkälaisia tapahtumia ja esityksiä Genovassa järjestetään ja missä niitä pidetään. Miten lippuja voi hankkia. Lisäksi katsaus kaupungin ilta- ja yöelämään.
Tällä sivulla esitellään Genovan kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Genovassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Tällä sivulla esitellään Genovan olennaisimpia rakennuksia, maamerkkejä, katuja ja aukioita, kuten Piazza de Ferrari -aukio, Cattedrale di San Lorenzo, Genovan vanhakaupunki, Spiani Casteletto ja muut näköalapaikat, jne.