Sivulla on tietoa niin ruokailun, liikkumisen kuin parhaimpien matkustusaikojen osalta Lissaboniin matkaaville lapsiperheille.
Tällä sivulla esitellään Lissabonin puistoja ja muita luonnonnähtävyyksiä, kuten Lissabonin pääpuisto Parque Eduardo VII, kasvitieteellinen puutarha ja Tejo-joki.
Mistäpäin Lissabonista löytyy kätevimmin hyviä ravintoloita, millainen hintataso kaupungin ruokapaikoissa on ja minkälaisia ruokia kaupungissa on tarjolla. Lisäksi tietoa myös ruokailuajoista ja kahviloista.
Lissabonilla on takanaan pitkä historia, ja sen museot antavat hyvän kuvan siitä, kuinka mahtava maa Portugali aikoinaan oli ja kuinka tiiviisti se jo 1500-luvulla oli yhteyksissä kaukaisten maanosien kanssa.
Lissabon kuuluu Ateenan ja Rooman kanssa Euroopan lämpimimpien ja aurinkoisimpien pääkaupunkien kärkikastiin. Talvet ovat lyhyitä ja leutoja, ja Atlantin merituulet pitävät lämpötilat miellyttävinä.
Miten Lissabonissa kannattaa liikkua, ja mitä kannattaa ottaa huomioon, jos kaupungissa kulkee metrolla, raitiovaunulla, kävellen, paikallisjunalla, pyörällä tai taksilla?
Minkälaisia tapahtumia ja esityksiä Lissabonissa järjestetään ja missä niitä pidetään. Miten lippuja voi hankkia. Tällä sivulla tutustutaan Lissabonin tapahtuma- ja kulttuuritarjontaan.
Miten Lissabonin lentokentältä pääsee keskustaan tai majapaikkaan? Minkälaisia lomavaihtoehtoja on, minkä hintaiseksi matka tulee ja minkälaista hintatason vaihtelua matkalla on odotettavissa?
Missä ovat Lissabonin parhaat ostospaikat ja mitä sieltä kannattaisi ostaa? Mitkä ovat kauppojen aukioloajat? Mistä saa elintarvikkeita ja millainen on hintataso?