Rooma on erinomainen paikka korkeakulttuurille, ja yksi suosittu ajanviete iltaisin on mennä oopperaan tai klassisen musiikin konserttiin. Toinen suosittu ajanviete on mennä jalkapallo-otteluun. Roomassa on melkoinen määrä erilaisia tapahtumia, ja niitä on siellä ympäri vuoden.
Rooma on yllättävän vehreä kaupunki, ja sen keskustassakin on puistoja ja muita luonnonnähtävyyksiä. Joenrannoilla on rauhallista kaikkein vilkkaimpinakin aikoina, puistot ovat laajoja ja kesäisin viileämpiä paikkoja kuin keskustan kadut ja muutenkin loma on virkistävämpi, jos sen aikana voi n
Rooma on suurten, maailmankuulujen nähtävyyksien kaupunki. Kaikkein suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvat antiikin aikainen Rooma, jonka helmi on Colosseum ja jonka yllättävimpiä nähtävyyksiä on Pantheon. Espanjalaiset portaat, hiljattain remontoitu Trevin suihkulähde ja joen toisella
Rooma on suuri kaupunki, jonka keskustassa riittää nähtävää vähintäänkin yhdeksi eliniäksi, mutta etenkin kuumaan kesäaikaan monien tekee mieli lähteä käymään Roomaa ympäröivissä paikoissa. Rooman lähistöllä oleviin kohteisiin pääsee esimerkiksi kaupungin laitamien metroasemilla lä
Rooma on monin tavoin ihanteellinen paikka tehdä ostoksia. Ostoskatuja, kauppoja ja toreja on paljon, ja ostoksia voi tehdä niin suurissa liikkeissä kuin pienissä putiikeissakin. Parhaat ostospaikat ovat vanhoissa osissa (centro storico), joissa muutenkin tulee vietettyä paljon aikaa
Valtaosan ajasta Roomassa kävellään, mutta jos haluaa siirtyä pari kilometriä pidempiä matkoja, on siellä metro, raitiovaunuja, linja-autoja, paikallisjunia ja takseja. Roomassa on kuitenkin melkoisia ruuhkia, eivätkä bussit ja taksit siellä ainakaan arkisin ruuhka-aikoina ole hyviä liikennevä
Roomassa on tunnetusti lämpimät ja aurinkoiset ilmat miltei ympäri vuoden, eikä sadekaan ole haittana kuin keväisin ja syksyisin. Parhaat ajat tutustua Roomaan täysin siemauksin ovat silloin kun ei ole liian kylmää mutta ei liian kuumaakaan. Aika, jolloin on kuuma, vierailijoita on e
Rooman omat ruoat ovat eräitä Italian tunnetuimpia, mutta kaupunkina, johon kaikki tiet johtavat, Roomasta saa myös kaikkialta Italiasta peräisin olevia ruokia. Rooman pitsa kilpailee napolilaisen pitsan kanssa paremmuudesta, ja on vain makukysymys kummasta pitää enemmän. Monet Rooma
Roomaan on helpompi lentää kuin moneen muuhun Italian kaupunkiin, ja sinne pääsee ympäri vuoden lukuisilla lentoyhtiöllä. Roomaan tehdään paljon pakettimatkoja, joista suosituimmat ovat kolmen vuorokauden mittaisia, ja sellaiselle pääsee alkaen noin 100 eurolla per vuorokausi. Jos Ro