Tukholman säät ovat tuttuja suomalaiselle, ja kaupunki on perinteisesti ollut koko vuoden matkakohde. Tukholman säät eroavat kuitenkin jonkin verran Helsingistä. Esimerkiksi kevät on kaupungissa ehkä jonkin verran Etelä-Suomen kevättä leppoisampi.
Tukholmassa riittää nähtävää ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseudulla voi myös harrastaa ja puuhata kaikenlaista. Tällä sivulla annetaan muutama ajanvietevinkki Tukholmassa vieraileville.
Minkälaisia tapahtumia Tukholmassa on odotettavissa, missä suosituimmat tapahtumien pitopaikat ovat ja miten lippuja voi hankkia. Lisäksi luodaan katsaus kaupungin ilta- ja yöelämään.
Millaisia matka- ja matkustusvaihtoehtoja on tarjolla Tukholmaan menijälle ja minkä hintaiseksi matkan voi odottaa tulevan. Lisäksi kerrotaan, miten Tukholman satamista ja lentokentiltä pääsee etenemään keskustaan ja majapaikalle.
Mistä Tukholmassa löytyy kätevimmin hyviä ravintoloita ja kahviloita ja minkälaisia ruokia kaupungissa on tarjolla. Millainen hintataso kaupungissa vallitsee ja mitä muuta ruokailijan on hyvä huomioida.
Tukholmassa on niin ydinkeskustassa kuin muuallakin melkoisesti koko perheen vierailupaikkoja, ja niitä on monipuolisesti, niin että Tukholmaan voi ottaa mukaan lapsia sylivauvoista varhaisaikuisiin.
Tällä sivulla esitellään Tukholman kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Tukholmassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Tukholman ydinkeskusta on suomalaisille tutumpi kuin monen muun kaupungin keskusta, mutta lyhyillä matkoilla harva lähtee Gamla stania ja Norrmalmia kauemmas. Tällä sivulla tutustumme näihin ja muihin Tukholman kaupunginosiin.
Miten Tukholmassa on paras liikkua ympäriinsä ja mitä kannattaa ottaa huomioon kaupungissa paikasta toiseen siirtyessä kävellen, metrolla, raitiovaunulla, linja-autolla, lautalla, paikallisjunalla, taksilla tai polkupyörällä.