Veronassa on hyvin esillä klassista musiikkia, oopperaa, balettia ja muitakin esityksiä, ja sellaiseen meneminen kuuluu olennaisena osana Veronassa vietettyyn lomaan. Iltaisin Veronan baareissa ja konserttisaleissa voi kuunnella muunkinlaista musiikkia, ja siellä on iltaisin hyvä lähteä a
Veronassa on jonkin verran maailmankuuluja nähtävyyksiä, joihin kuuluvat Rooman valtakunnan aikainen amfiteatteri ja täyttä fiktiota oleva, Shakespearen näytelmästä innoitteensa saanut Julian talo. Veronassa on muutama upea kirkko, ja siellä on mukava kävellä vanhassa keskustassa (centro stori
Veronan tienoolla on Pohjois-Italian sisämaalle tyypilliset ilmat eli pitkät kuumat kesät ja lyhyet leudot talvet. Kesäkausi on pitkä, ja kestää huhtikuulta lokakuun loppupuolelle. Säiden puolesta Veronaan voi matkustaa lähes milloin tahansa, mutta keskitalvi ja kuuma keskikesä eivät ole
Verona on kaupunki, jonne lähdetään ostoksille kaukaakin, ja putiikit ovat siellä kätevästi aivan ydinkeskustassa. Veronasta on tapana ostella ainakin vaatteita, kenkiä, asusteita, kaikenlaista pientä ja suurta designia, antiikkia, keräilytavaraa, elintarvikkeita ja alkoholia. Hintataso ei ole
Veronaan voi kesäkauden aikana lentää suoraan Helsinki-Vantaan lentoasemalta, ja Veronan lentoasema on lyhyen ja edullisen matkan päässä keskustasta. Veronaan voi saapua myös muiden kaupunkien kautta, ja etenkin Bologna, Milano ja Venetsia ovat kaikki lyhyen junamatkan päässä. Veronaan vo
Veronan tienoo on yksi Italian parhaita paikkoja vierailla viinitiloilla ja maistella viinejä, ja kenen tahansa Veronassa pidempään kuin pari päivää viihtyvän onkin suositeltavaa vierailla viinitilalla. Verona on myös paikka, jossa voi rentoutua kylpylässä tai mennä erikoiseen vesiputouspuisto
Verona on keskustan osalta melko pieni kaupunki, ja siellä on mahdollista vain kävellä paikasta toiseen. Lentokenttämatkojen lisäksi siellä voi kuitenkin nousta linja-auton tai taksin kyytiin, ja Verona on nykyisin entistä parempi pyöräilykaupunki. Veronassa voi myös vuokrata auton, ja sellais
Verona sijaitsee mielenkiintoisella ja vilkkaalla seudulla, jolla on sekä suuria kaupunkeja että pieniä kyliä ja paljon luontoa. Päiväretkille pääsee hyvin Porta Nuova -rautatieasemalta, jonka yhteydessä olevalta bussiasemalta lähtee myös busseja kohti Gardajärveä. Junat kulkevat nekin hyvin,
Veronan alue on ollut asutettuna pitkään ja läheltä keskustaa ei juurikaan löydy mitään luonnonmukaista. Kaupungin keskustaa halkova Adige-joki on helpoimmin tutustuttavissa olevia luonnonnähtävyyksiä.