Kaunaksen kaupungintalo
Kaunaksen kaupungintalo oli yhdessä vaiheessa kirkko, yhtenä aikana se oli usean eri kerhon päämaja ja vasta vuonna 1869 siitä tuli kaupungintalo.

Kaunaksen nähtävyydet

Kaunaksessa on hyvä ja monipuolinen kokoelma nähtävyyksiä, joiden kiertely voi hyvinkin olla rentoa puuhaa eikä moneenkaan nähtävyyteen ole välttämätöntä mennä sisään. Vanhassakaupungissa on muutama vaikutuksen tekevä nähtävyys, jotka ovat sen pääaukion (Rotušės aikštė) ympäristössä, ja tähän alueeseen voi tutustua parissa kolmessa tunnissa. Vanhassakaupungissa ja keskustan uusissa osissa on muutama normaalia hienompi kirkko, ja keskustan uudella puolella on museoita, joissa jotkut haluavat käydä.

Nähtävyyksiin tutustuminen ei ole turistien ykköspuuhaa kaupungissa, sillä siellä voi omaan tahtiin ja oman mielen mukaan tehdä kaikenlaista samalla kun nauttii vanhankaupungin tunnelmasta ja näkymistä ja muutenkin tutustuu kaupunkiin.

Kaupunkikortti ja turisti-info

Kaunastic Card on kaupunkikortti, joka oikeuttaa alennuksiin ja ilmaisiin sisäänpääsyihin, mutta sitä ei välttämättä kannata ainakaan etukäteen hankkia. Kortin voi ostaa liettuankielisiltä sivuilta, joilla ei pääse selvyyteen juuri mistään, ja näin kannattaa odotella sitä, että pääsee Kaunakseen ja katsoo siellä vaikka turisti-infossa, olisiko kortille käyttöä.

Kaunaksen turisti-info sijaitsee kaupungintalossa, ja se on avoinna viikolla klo 9–18 ja viikonloppuisin klo 10 alkaen. Se suljetaan lauantaisin klo 16 ja sunnuntaisin klo 17.

Kaunaksen linja-autoasemalla on karttoja ja lehtisiä, jotka kertovat Kaunaksesta, joten jos sinne saapuu lentoasemalta, kannattaa ottaa ainakin kartta mukaan.

Kaupungintalo

Kaunaksen kaupungintalo [kartalla] on ainutlaatuinen rakennus, joka antaa vanhankaupungin keskusaukiolle viimeisen silauksen. Alkuperäinen kaupungintalo ilmestyi kauppatorille, joka oli Hansaliiton aikoihin vilkas kauppapaikka ja tärkeän kauppareitin varrella, mutta ensimmäinen kaupungintalo paloi ja uutta, nykyistä kaupungintaloa alettiin rakentaa vuonna 1542. Taloa rakennettiin pikkuhiljaa, ja heti alusta lähtien kellaritiloja käytettiin sekä varastoina että tyrminä. Taloa rakenneltiin lisää renessanssityyliin 1600-luvulla, ja 1770-luvulla se sai kolmannen lisäyksen, jolloin siihen ilmestyi barokkipiirteitä. 1800-luvulta eteenpäin kaupungintalo alkoi jatkuvasti saada erilaisia rooleja, ja yhdessä vaiheessa se oli kirkko, yhtenä aikana se oli usean eri kerhon päämaja ja vasta vuonna 1869 siitä tuli kaupungintalo. Siitä lähtien sen asema vakiintui, vuonna 1973 siellä alettiin pitää vihkimistilaisuuksia ja viimeisin remontti tehtiin vuonna 2005.

Rakennuksen silmiinpistävin piirre on sen kaunis torni, joka ulottuu 53 metrin korkeuteen, ja sitä onkin tapana kutsua ”valkoiseksi joutseneksi”. Nykyisin talossa on vihkimistilaisuuksia ja virallisia tilaisuuksia, ja suurin syy mennä sisään turistille on sen suojissa oleva kaupunginmuseon osa. Siellä oppii kaupungin värikkäästä ja monipuolisesta historiasta, ja sinne on aikuisilta 2,5 euron ja lapsilta 1,20 euron pääsymaksu (avoinna: ma–la klo 10–18, su klo 16 asti).

Santaka-puisto
Santaka-puiston Paavinmäellä on Johannes Paavali toisen muistomerkki.

Santaka-puisto

Aivan vanhankaupungin keskusaukion vierestä on helppo siirtyä laajalle puistoalueelle, joka yhdessä keskusaukion kanssa on Kaunaksen todellinen vanhanajan ydin. Puistoalue on melko laaja, ja sen alueella ja ympäristössä on muutama nähtävyys, jotka tosin on yleensä nopeasti katsastettu. Yksi merkittävä alue puistossa on ns. Paavinmäki, jolla on Johannes Paavali toisen muistomerkki [kartalla], sillä hän vieraili Kaunaksessa vuonna 1993 ja piti tällä paikalla jumalanpalveluksen.

Kauno Pilis
Paavin muistomerkin lähellä on yksi kaupungin merkittävimpiä rakennuksia eli Kaunaksen linnake.

Paavin muistomerkin lähellä on yksi kaupungin merkittävimpiä rakennuksia. Kauno Pilis eli Kaunaksen linnake [kartalla] on paikalla, jolta näkee Niemen- ja Nerisjokien risteyksen, ja se rakennettiin 1300-luvulla ristiretkeläisten hyökkäyksien torjumiseksi. Samantyylisiä linnoituksia tulee vastaan muuallakin Liettuassa, mutta tämä oli alueen ensimmäinen tiilistä rakennettu linnake ja myös ainoa, jolla on kahdet suojamuurit.

Kaunaksen ensimmäiset asumukset ja kauppatalot rakennettiin muurien viereen, ja asutusta linnan ympäristössä on ollut ainakin 1300-luvun puolivälistä lähtien. Linnake oli kaupungin keskus aina siihen asti, kunnes Kaunaksesta tuli 1400-luvun alussa virallinen kaupunki ja Hansaliiton osa, ja silloin niin kauppiaat kuin muutkin siirtyivät muutaman sadan metrin päähän, nykyiselle vanhankaupungin keskusaukiolle.

1500-luvulla linnake toimi vankilana, ja edelleenkin väitetään, että siellä kuolleet vangit kummittelevat etenkin linnakkeen alla olevissa tunneleissa. Tätä nykyä linnakkeen tiloissa on museo, jossa oppii Kaunaksen historiasta ja linnakkeesta. Sitä suositumpia kuitenkin ovat esitykset, joita on esimerkiksi operettifestivaalien aikaan kesällä, ja erilaiset tapahtumat tarjoavatkin hyvän tilaisuuden nauttia iltaisin linnakkeen ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Linnakkeen vieressä oleva kirkko ja sen yhteydessä oleva luostari (engl. St. George the Martyr Church) on kuten valtaosa Kaunaksen kirkoista roomalais-katollinen, ja näin se on sisältäSt. George the Martyr Church näkemisen arvoinen. Sinne voi mennä hetkeksi käymään, ja samalla voi kierrellä jonkin verran kirkon ympäristössä, jossa on useita kauniita rakennuksia.

Pietarin ja Paavalin tuomiokirkko
Pietarin ja Paavalin tuomiokirkko oli yksi Liettuan ensimmäisiä tiilirakennuksia.

Pietarin ja Paavalin tuomiokirkko

Kun siirtyy vanhankaupungin keskusaukiolta alueen pääkadulle (Vilniaus gatvė), on heti kadun alussa suuri kirkko [kartalla], joka liettuaksi tunnetaan nimellä ”Kauno šv. Petro ir Povilo arkikatedra bazilika”. Sen ympäristössä sattuu ja tapahtuu ympäri vuoden, ja yleensä sen Vilniaus-kadun puoleisella puolella on valokuva- tai taidenäyttely, josta vastaa kadun toisella puolella oleva Kaunas Galerija eli valokuvagalleria.

Tuomikirkon rakentamisesta oli vastuussa Liettuan tunnetuin ja merkittävin suurruhtinas, Vytautas Suuri, joka hallitsi 1392–1430, ja kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1413. Myös Vytautaksen jälkeiset suurruhtinaat pitivät tätä kirkkoa kaupungin pääkirkkona, sillä kirkko oli yksi Liettuan ensimmäisiä tiilirakennuksia. Sen ulkokuori edustaa lähinnä goottilaistyyliä ja renessanssia, ja sisällä hallitsevat barokkielementit. Kirkon sisälle kannattaa mennä käymään, sillä siellä on yhdeksän alttaria, paljon kaikenlaista kaunista ja arvokasta, hautoja ja kaikenlaista muuta merkittävää. Kirkon tärkeimpiin osiin kuuluvat myös kuuluisat urut, ja siellä on myös kappeli, joka on kuin erillinen pieni kirkkonsa. Kirkkoon voi mennä tutustumaan muulloin kuin kirkonmenojen aikaan, mutta siellä on etenkin keskikesällä paljon tilaisuuksia, kuten häitä, joten varmaa sisälle pääsy ei ole.

Vytautas Suuren sotamuseo

Vanhankaupungin lisäksi keskustan uudella puolella on melkoinen määrä nähtävyyksiä, joista valtaosa on peräisin 1900-luvulta. Jonkin verran nähtävyyksiä on Žaliakalnis-alueella, jonka mäkeä voi ajella ylös alas funikulaarilla. Yksi kaikkein monumentaalisimpia rakennuksia on melko lähellä funikulaaria oleva Vytautas Suuren sotamuseo [kartalla]. Se on vain ulkoakinpäin tarkasteltuna näyttävä rakennus, jonka edustalla on kaikenlaista mielenkiintoista, mutta jos aikaa riittää, kannattaa sen sisäänkin mennä käymään.

Tämä museorakennus valmistui vuonna 1936, ja alusta lähtien sen suojissa on ollut kaikenlaista Liettuan ja tämän koko alueen historiaan liittyvää aina esihistoriallisista ajoista eteenpäin. Erityinen paino on sodankäyntiin liittyvissä asioissa, ja museossa on melkoiset kokoelmat eri aikakausien aseita, ammuksia, univormuja ja kaikenlaista muuta sotaan liittyvää, mutta myös arkeologisia löytöjä. Kokoelmien lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä, jotka muutaman kuukauden väliajoin tuovat esiin jotakin uutta. Museon pihamaalla on puistikko, jossa on muistomerkki Liettuan itsenäisyystaisteluissa 1920-luvun alussa menehtyneiden muistoksi. Puistikossa on myös kellot, jotka ajoittain konsertoivat, ja ikuinen liekki.

Museo on avoinna ti–su klo 10–17, ja sinne on aikuisilta kahden euron pääsymaksu.

M.K. Ciurlionis -taidemuseo
M.K. Čiurlionis -taidemuseo on kaupungin merkittävin taidemuseo.

M.K. Čiurlionis -taidemuseo

Aivan sotamuseon takana sijaitsee kaupungin merkittävin taidemuseo [kartalla]. M.K. Čiurlionis oli liettualainen taiteilija ja säveltäjä, joka eli vuosina 1875–1911, ja reilussa vuosikymmenessä hän sävelsi yli 400 sävellystä ja maalasi yli 300 taulua. Hänen taiteensa edustaa lähinnä romantiikkaa, symbolismia ja art nouveauta, ja tässä museossa näkee hänen taulujaan ja voi kuulla hänen sävellyksiään. Niiden lisäksi museossa on merkittävät kokoelmat liettualaista kansantaidetta ja muutakin taidetta aina 1400-luvulta 1900-luvulle, yleensä taideteollisuusmuseoista löytyvää materiaalia, jonkin verran ulkomaista taidetta ja myös vanhoja seteleitä ja kolikoita.

Museoon on pieni pääsymaksu, ja se on avoinna ke–pe klo 11–19 ja ti, la ja su klo 10–18.

Kaunas Sobor
Kaunas Sobor on yksi kaupungin merkittävistä kirkoista, ja siellä on usein konsertteja.

Kaunas Sobor

Lähellä museoita on kaupungin pääbulevardi, jonka alkupäässä eli linja-autoaseman puoleisessa päässä on yksi kaupungin merkittävistä kirkoista. Šv. arkangelo Mykolo bažnyčia [kartalla] eli lyhyesti ”Kaunas Sobor” on aukiolla, jonka laidalla on taidegalleria ja muutakin nähtävää. Kirkko edustaa myöhäisbysanttilaista tyyliä, ja sen rakentamisen aloitti Venäjän tsaari Aleksanteri kolmas, ja vuonna 1895 Kaunakseen alettiin rakentamaan ortodoksikirkkoa. Venäläiset arkkitehdit suunnittelivat kirkon, ja sen taiteesta vastasivat pietarilaiset taiteilijat, mutta vuonna 1919 se muutettiin roomalais-katoliseksi kirkoksi ja sille annettiin uusi nimi (engl. Saint Michael the Archangel Catholic Church). Se ei kuitenkaan pysynyt kirkkona, vaan sillä oli eri vuosikymmeninä eri rooleja, ja pitkään se toimi lasi- ja veistosgalleriana.

Nykyään risti on palautettu paikoilleen ja rakennus toimii kirkkona, ja se on vaikuttava näky, sillä samantyylisiä kirkkoja ei kaikkialla tule vastaan. Kirkossa on usein konsertteja, joista saa kenties helpoiten tietoa turisti-infosta, ja siellä on jatkuvasti taidenäyttelyitä.

Kasvitieteellinen puutarha

Kaunaksen kasvitieteellinen puutarha eli VMA [kartalla] on kaukana ytimestä, mutta se on kasvitieteellisistä puutarhoista kiinnostuneille hyvä vierailupaikka. Vytautas Magnus -yliopiston ylläpitämä puutarha sai alkunsa vuonna 1923, ja tämä on Liettuan suurin kasvikokoelma, joka on sijoitettu laajalle alueelle. Sen kasvihuoneet ovat nekin maan suurimmat, ja puutarhassa on etenkin keväällä ja syksyllä lukuisia tapahtumia. Ihmisten kokemuksista puutarhassa voi lukea TripAdvisorista

Kasvitieteelliseen puutarhaan on euron pääsymaksu niiltä, jotka haluavat nähdä vain puutarhan, kolmen euron niiltä, jotka haluavat myös mennä kasvihuoneisiin, ja se on avoinna klo 9–20..

Puistolle voi siirtyä keskustasta useilla eri bussilinjoilla, ja esimerkiksi linjat 20, 35 ja 35A kulkevat sen lähellä olevalle pysäkille nimeltään ”Botanikos Sodas”.

Lisää aiheesta:

Visit Kaunas esittelee nähtävyyksiä.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/09

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti