Booking.com
Poika haluaa leivoksen Haniassa
Kreetalla on hyvät jälkiruoat, makeiset, jäätelöt ja paikallisia herkkuja, joita on mukava maistella toreilla ja muilla ostospaikoilla.

Lapsiperheen kanssa Kreetalla

Kreeta on erinomainen kohde perheille, joilla on niin pieniä kuin teini-ikäisiäkin lapsia, mutta se on kuuma ja vilkas matkakohde keskikesällä. Kreeta on saari, josta löytyy kaikille jotakin: siellä juhlitaan, seikkaillaan, vieraillaan eri kylissä ja kaupungeissa ja nautitaan lähes aina aurinkoisista ilmoista vuoristojen ja Välimeren maisemissa.

Kreetalle voi lähteä noin vain uimaan, ottamaan aurinkoa ja nauttimaan lomasta, mutta siellä on melkoisesti ajanvietemahdollisuuksia, hyviä rantoja eri-ikäisille lapsille ja muita normaalia parempia vierailupaikkoja perheille, joten jonkin verran asiaan etukäteen tutustuvat nauttivat todennäköisesti lomastaan täysin siemauksin. Jos matkan Kreetalle ajoittaa kevääseen, alkukesään tai syksyyn, onnistuu se paremmin kuin kuumana bailuaikana heinä-elokuussa.

Parhaat matkustusajat

Perheiden on hyvä matkustaa Kreetalle muulloin kuin talvikaudella, joka on lokakuun loppupuolelta pääsiäiseen, pääsiäisenä ja heinä-elokuussa. Lokakuun lomaviikot voivat joissain Kreetan osissa olla mahdollisesti myös turhan hintavia vierailuaikoja. Kreetalla on vain pari kuukautta vuodessa huonoja kelejä. Ne ajoittuvat lähinnä talvikaudelle mutta syysmyrskyt saapuvat kaupunkiin yleensä lokakuun aikana, ja etenkin tämän kuukauden kaksi viimeistä viikkoa ovat aikaa, jolloin loman onnistuminen säiden puolesta ei ole itsestäänselvyys.

Parhaat kuukaudet nauttia Kreetan kaikista parhaista puolista ovat touko-, kesä-, syys- ja lokakuu, ainakin sen pari ensimmäistä viikkoa. Huhtikuu on usein ainakin loppukuusta jo kesäinen kuukausi, joskin uimavedet lämpenevät kaikille sopiviksi yleensä vasta toukokuussa. Jos haluaa uida, kannattaa aina katsoa uima-altaalla varustettu hotelli, sillä merivesi voi olla kylmää tai merenkäynti voi olla liian kovaa muulloin kuin keskikesällä. Jos Kreetalle haluaa matkustaa välttämättä heinä- tai elokuussa, on tällöin hyvä valita perheille soveltuva lomapaikka ja vältellä bailupaikkoja, joista pahimpia ovat Hersonissos ja Malia ja joihin kuuluvat myös Iraklion, Rethymnon ja Hania, ainakin niiden vanhat keskustat ja satamat.

Ruokailu

Kreetalla on erinomaiset omat ruoat, joita siellä kannattaa maistella mahdollisimman paljon, ja sieltä saa jonkin verran myös muualta tulevia ruokia. Gyros eli paikallinen kebab on hyvin tarjolla, ja samantyylinen lihavarras eli souvlaki on sekin hyvin tarjolla ja gyroksen tavoin edullista. Myös salaatit, merenelävät ja erilaiset alkupalat ovat kaikki Kreetalla erinomaisia. Muualta tulevista ruoista italialaiset ovat täälläkin suosittuja, ja pitsoja ja pastoja saa nykyään sieltä täältä. Kreetalla syödään lähes aina ulkona terassilla, pöytiintarjoilu pelaa ja kielitaitoiset tarjoilijat ovat yleensä lapsiystävällisiä ja lapset otetaan huomion lähes aina. Kreetalla on tietenkin myös hyvät jälkiruoat, makeiset ja jäätelöt, ja siellä on paljon erilaisia paikallisia herkkuja, joita on mukava maistella toreilla ja muilla ostospaikoilla.

Liikkuminen paikasta toiseen

Kreetalla on hyvä liikkua paikkojen välillä linja-autolla, mutta myös taksi, vuokra-auto, skootteri tai vene ovat hyviä tapoja siirtyä paikasta toiseen. Kävely onnistuu hyvin kaupunkien ja kylien sisällä mutta paikasta toiseen kävely on yleensä kuumalla Kreetalla asiaan vihkiytyneiden patikoitsijoiden puuhaa. Rannoille on hyvä mennä esimerkiksi Haniasta tai Iraklionista bussilla, mutta taksit ovat perheille saarella hyviä ja lähes kaikkien taksitolppien yhteydessä on taulu, joka kertoo minkä verran matkat minnekin maksavat. Iraklionista pääsee taksilla esimerkiksi Knossokseen 9 eurolla ja lentoasemalle 10 eurolla, ja linja-autokyyti neljälle hengelle maksaa lähes yhtä paljon. Jos saarella haluaa vierailla paljon eri paikoissa, on vuokra-auto tähän hyvä, mutta tällöin on hyvä tietää minne on menossa ja vältellä riskejä, sillä vuoristoteillä on helppo eksyä ja muutenkin täällä on myös huonokuntoisia teitä ja kaikenlaista huomioitavaa etenkin pääteiden ulkopuolella.

Pahinta liikkumisessa kaupunkien kuten Iraklionin ja Hanian keskustoissa on liikenne, joka on lähes aina ruuhkaista ja joka saattaa tehdä lyhyestäkin taksi- tai linja-automatkasta etenkin Haniassa ja Iraklionissa pitkän ja raskaan. Etenkin aamu- ja iltapäivällä ennen ja jälkeen iltapäivätauon (päättyy klo 15-17) on valtavasti liikennettä. Siirtymistä muualle taksilla tai bussilla näihin aikoihin kannattaakin harkita sen jälkeen kun on nähnyt minkä verran sinä päivänä on autoja liikkeellä. Autoja on liikkeellä aina vähemmän viikonloppuisin ja etenkin sunnuntaisin, samoin kuin siestan aikaan, mutta näinä aikoina myös linja-autovuoroja on normaalia vähemmän eivätkä kaupat ole hiljaisina aikoina avoinna.

Jos haluaa tutustua lähinnä saaren itäosiin, kannattaa majoittua Iraklioniin tai sen lähelle, Agios Nikolaokseen tai sen lähellä olevaan lomapaikkoihin tai sitten muualle saaren itäosiin. Matkat itä- ja länsipuolen välillä ovat pitkiä, niin että jos majoittuu Haniaan tai sen lähelle, on sieltä ainakin kolmen tunnin bussimatka Iraklioniin. Jos haluaa tutustua sekä itä- että länsipuoleen, Rethymnon on saaren parhaita paikkoja, sillä sieltä on vain reilun tunnin bussimatka Haniaan ja alle kahden tunnin Iraklioniin.

Yleisesti ottaen linja-autolla pääsee erittäin hyvin Iraklionista Rethymnoniin ja Haniaan, samoin kuin Iraklionista Agios Nikolaokseen, mutta bussivuorot muualle ovat vähäisempiä ja matkoja muualle on hyvä suunnitella etukäteen. Busseja Iraklionin, Rethymnonin ja Hanian välillä kulkee yleensä kerran tunnissa viikolla päiväsaikaan, jonkin verran vähemmän viikonloppuisin. Linja-autolla matkustettaessa on hyvä ottaa huomioon, että vuorojen määrä vähenee tai loppuu kokonaan jo melko varhain, alkuillasta, ja viikonloppuisin vuoroja on silloinkin normaalia vähemmän.

Hippivaatteita myyvä vaatekauppa Haniassa
Jos lomailee saaren länsiosissa, ostoksia on hyvä lähteä tekemään Haniaan.

Ostokset

Kreetalla on hyvä tehdä kaikenlaisia ostoksia. Hintataso on kotimaata edullisempi, ja täällä on tarjolla kaikenlaista mitä Suomesta ei hyvin saa, kuten käsitöitä, paikallisia elintarvikkeita ja kaikenlaista muuta kullasta rannekelloihin, koruihin ja mitä erilaisimpiin vaatteisiin, asusteisiin ja jalkineisiin. Nahkatuotteet ovat täällä hyviä ja edullisia, ja muutenkin erilaiset paikalliset käsityöt, pitsit, kankaat ja koristeet ovat hyviä hankintoja. Ostoksia voi tehdä normaaleissa kaupoissa, ja tuotteita on tarjolla myös kauppahalleissa ja kojuissa, joita on yleensä etenkin satamien lähistöllä ja muissakin paikoissa. Ostoksia on hyvä suorittaa muina päivinä kuin sunnuntaisin aamusta iltaan, mutta monet pienet liikkeet pitävät parin kolmen tunnin tauon iltapäivisin.

Hyvä kaupunki tehdä ostoksia on Iraklion, jonka Leijona-aukion (engl. Lion’s Square) takana sijaitseva torikatu on erinomainen paikka hakea kaikenlaista tyypillistä kreetalaista ja kreikkalaista. Myös muualla Leijona-aukion ympäristössä samoin kuin satamasta sille johtavalla kävelykadulla on melkoisesti kaikenlaista osteltavaa täälläpäin lomaileville.

Jos lomailee saaren länsiosissa, ostoksia on hyvä lähteä tekemään Haniaan, jonka kauppahalli [kartalla] on erittäin mukava paikka tehdä ostoksia ja myös syödä tyypillisiä paikallisia ruokia. Muuallakin niin sen ympäristössä kuin sataman tuntumassakin on paljon erilaisia ostospaikkoja. Hyvä paikka tehdä käsityöostoksia, ostaa muodikkaita vaatteita, katsella koruja, laukkuja ja kaikenlaista muuta viehättävää Haniassa on alue heti sataman takana [kartalla]. Tämä on myös varsinaista satamaa parempi ja edullisempi paikka koko perheelle mennä syömään lounas tai illallinen. Haniassa on hyviä katumarkkinoita maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin.

Saaren länsipuolella myös Rethymnon on loistava paikka tehdä ostoksia, etenkin käsitöitä ja kaikenlaisia uniikkeja ostoksia, joihin kuuluu hipahtavia vaatteita, koristeita, kankaita, koruja ja myös elintarvikkeita. Rethymnoniin kannattaa lähteä etenkin torstaisin ja lauantaisin, jolloin linja-autoaseman naapurissa pidetään kirpputori.

Parhaat alueet perheiden näkökulmasta

Kreetalla on paljon erinomaisia oleskelu- ja vierailupaikkoja perheille, mutta suurimmat kaupungit eli Iraklion, Rethymnon ja Hania tarjoavat lähiympäristöineen eniten kaikenlaista näkemistä ja tekemistä saarella. Myös Agios Nikolaoksen ympäristö on hyvä, mutta sieltä on puolentoista tunnin matka Iraklioniin ja toivottoman pitkä matka saaren länsiosiin, joten loman aikana oleskellaan lähinnä Agios Nikolaoksen lähistöllä. Muualla saarella on myös kaikenlaista nähtävää, kuten rantoja, vesipuistoja ja luonnonnähtävyyksiä, mutta toisin kuin kaupunkeihin, niille ei aina välttämättä pääse linja-autolla vaan tällöin on turvauduttava esimerkiksi taksiin tai vuokra-autoon. Perheille kesäajan risteilyt ja venematkat ovat tietenkin hyviä, niitä tehdään runsaasti saarella ja niistä on helppo saada tietoa paikan päällä. Jos saaren länsipuolella haluaa lähteä veneretkelle, ei tarvitse kuin mennä Hanian ns. vanhaan venetsialaiseen satamaan [kartalla], mistä löytävät niin Kapteeni Nick kuin monet muutkin veneretkien järjestäjät.

Iraklion lienee paras paikka nähtävyyksille, joista voivat nauttia monenikäiset lapset ja nuoret. Iraklionin vetonauloihin kuuluu Knossos, muinainen, raunioina oleva palatsialue, jolla lapsiperheet ahkerasti vierailevat, ja täällä voi käydä niin omatoimisesti kuin opastetulla retkelläkin. Iraklionin arkeologinen museo [kartalla], jonne on mahdollista päästä pienellä alennuksella museon ja Knossoksen yhteislipulla, on paikka, jonne voi viedä vähän vanhempia lapsia ja nuoria. Iraklionin luonnontieteellinen museo [kartalla] on jännittävä mutta vähän hintava vierailupaikka tieteestä kiinnostuneille perheille. Iraklionin tienoo on perheille Kreetan monipuolisinta maastoa, ja siellä on hyvä lähteä käymään jos lomailee saaren itäosissa tai Rethymnonissa.

Jos lomailee saaren länsiosissa, on Hanian ympäristö hyvä vierailupaikka. Hania on hyvä paikka tehdä ostoksia ja lähteä veneretkelle, ja Hanian lähistöllä sijaitsee myös yksi saaren kolmesta vesipuistosta. Haniassa on myös yhteensä seitsemän museota, joissa on mukava vierailla samalla kun tutustuu kaupunkiin.

My Little Nomads -sivusto esittelee Kreetaa lapsiperheille

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2015/12

Lukijoiden kommentteja

Miksi listalta puuttuu Agii Apostoli siellä kun on monta lapsille sopivaa rantaa? /Kallu

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti