Flipperi
Las Palmasissa on edelleen suurta huvia lähteä pelaamaan mitä erilaisimpia pelejä kuten flippereitä ja videopelejä pelihalleihin.

Ajanviete

Las Palmasissa on paljon matkailijalle tyypillistä näkemistä ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseuduilla voi myös harrastaa erikoisia asioita ja oppia uutta. Tällä sivulla esitellään muutama tavallisuudesta poikkeava ajanvietemahdollisuus kaupungissa ja muuallakin Gran Canarialla vieraileville.

Lähde retkeilemään tai harrastamaan muualle Gran Canarialle

Gran Canarialla voi tehdä kaikenlaista, kuten surfata, kalastaa, lähteä jeeppisafarille, tehdä laivakierroksia, joilla voi esimerkiksi katsella valaita, tai sukeltaa. Valtaosa harrastusmahdollisuuksista on muualla kuin Las Palmasissa, joten niihin kuluu koko päivä, ja erityisen paljon mahdollisuuksia on tarjolla saaren eteläosissa.

Puerto Ricosta voi nousta lasipohjaveneeseen, jollaiset tarjoavat viihdyttävän tavan tutustua saarien merenelämään, ja myös Puerto de Mogánista voi nousta monenmoisille laivakierroksille. Playa del Inglésissä voi Hipisurissa nousta hevosen selkään, ja Isangi tarjoaa vauhdikkaita, 8 tunnin kestoisia jeeppisafareita. Ammattikalastajat voivat opastaa karppien saalistuksessa, ja sukellus on saaren eteläosissa helppoa Top Divingin tai Canary Divingin opastuksella.

Tietoa kaikenlaisesta retkeilystä ja harrastusmahdollisuuksista saa Gran Canaria Online sivuilta. Kaupungin kielitaitoiset turisti-infot, joita on muun muassa Parque San Telmossa, Parque Santa Catalinassa ja Canteras-rannalla, lähellä Calle Sagastan ja rantabulevardin risteystä, antavat myös lisätietoa harrastuksista ja retkeilymahdollisuuksista.

Opiskele espanjaa

Espanjan kieli on kaunis ja kätevä kieli hallita, ja sitä on hyvä opiskella Las Palmasissa. Paikalliset eivät osaa kovin hyvin muita kieliä, joten espanjaa pääsee harjoittelemaan kaikkialla. Oppimista nopeuttavat kurssit, joita kaupungissa on tarjolla melkoisesti. Gran Canaria School of Languages (Calle Dr Grau Bassas 27) tarjoaa intensiivikursseja alkaen noin 150 eurolla viikko. Kursseja on niin pienille ryhmille kuin yksityisopetuksenakin. Kielten opiskelu on edullisimmillaan huhti-kesäkuussa, ja kielikoulu järjestää huokeita majoituksia oppilaille, jotka haluavat jäädä opiskeleman useaksi viikoksi. Muitakin kielikouluja kaupungissa on, kuten UniSpain ja Language International.

Pelaa pelihallissa tai pelaa uhkapelejä kasinossa

Suomessa pelien pelaaminen on entistä enemmän siirtynyt yksityisiin koteihin, mutta Las Palmasissa on edelleen suurta huvia lähteä pelaamaan mitä erilaisimpia pelejä pelihalleihin. Niissä on kaikenlaista flippereistä videopeleihin, samoin kuin biljardia ja pokeripöytiäkin. Pelihalleissa on myös tarjoilua, niin että siellä voi pelatessaan ryystää olutta tai muita virvokkeita. Pelihalleja on erityisen hyvin Parque Santa Catalinan lähistöllä, yksi sen laidalla, toinen lähistöllä osoitteessa Calle Tomás Miller 61.

Niille, jotka mielivät oikein kunnon pelipöytien ääriin, pelaamaan vaikka rulettia, voidaan suositella Parque Doramas -puistossa sijaitsevaa kaupungin pääkasinoa.

TripAdvisor antaa lisävinkkejä siihen, mitä nähdä ja tehdä Las Palmasissa.

Teksti: Peter Forsberg
2013/03

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti