Booking.com
Kenkiä kenkäkaupassa
Muoti on monen mielessä Madridiin tullessa, ja asusteita, vaatteita ja kenkiä saakin sieltä edullisesti ja erinomaisin valikoimin.

Ostokset

Madrid on erinomainen kaupunki tehdä monenmoisia ostoksia, ja parhaimmillaan se on ostospaikkana muulloin kuin kesällä ja viikonloppuisin. Jotkin ajankohdat, kuten perjantai- ja lauantai-iltapäivät ovat hyvin hektisiä aikoja olla lähelläkään kauppoja, ja kesähelteillä niitä ei ole mukava kierrellä.

Madridissa on paljon mitä erilaisimpia kauppakatuja aivan ytimessä, eikä siellä tarvitse turvautua julkisiin tai lähteä keskustan ulkopuolelle ostosten takia. Madridista saa mitä erilaisimpia tuotteita kotimaata edullisemmin hinnoin, ja koska valuuttana on euro, on ostosten tekeminen helppoa.

Parhaat ostosseudut

Madrid on yksi Euroopan parhaita kaupunkeja katsella ja tehdä ostoksia, ja keskustan eri kaupunginosissa voi kätevästi ja usein varsin edullisin hinnoin suorittaa miltei minkälaisia ostoksia tahansa. Lyhyellä lomalla olevan on helppo Puerta del Sol -aukion sekä etelä- että pohjoispuolella tehdä kaikenlaisia ostoksia, mutta kannattaa pitää mielessä, että perjantai-iltapäivästä lauantai-iltaan tämä on hyvin vilkas alue.

Puerta del Sol lähiympäristöineen

Vilkkain ostospaikka kaupungissa on Puerta del Sol -aukion tuntuma, ja aukiolta lähtee lukuisia kävelykatuja eri suuntiin. Esimerkiksi Sol-aukion ja Gran Vía -valtatien väliä kulkeva Calle Montera [kartalla] on sivu- ja lähikatuineen kaupungin parhaisiin kuuluvaa aluetta tehdä ostoksia, etenkin jos haluaa tehdä ostoksia suurten ketjujen liikkeissä ja tavarataloissa.

Gran Vía -metroasemalta kohti Malasaña-kaupunginosaa kulkeva Calle Fuencarral [kartalla] on sivukatuineen hyvä nuorisomuodille, kengille, meikeille ja etenkin nuorten mieleen oleville vaatteille. Täällä ollessa kannattaa ehdottomasti tutustua myös samansuuntaisen Calle Hortalezan valikoimiin.

Puerta del Solin lähellä on myös Espanjan tunnetuimpaan tavarataloketjuun kuuluva El Corte Inglés [kartalla], joka on levittäytynyt useaan eri rakennukseen. Tavaratalon rakennuksista muutaman sadan metrin päässä, Callao-metroaseman vieressä, tavaratalolla on myös toinen suuri myymälä. Callao-metroaseman vieressä on myös suuri FNAC (Calle Preciados 29) [kartalla], joka on paras paikka hakea musiikkia, elokuvia, pelejä ja kaikenlaista elektroniikkaa.

Kenkäkauppa, Calle Fuencarral, Malasana
Calle Fuencarral on pääasiallinen nuorisomuotikatu..

Muut keskustan kaupunginosat

Muoti on monen mielessä Madridiin tullessa, sillä kaupunki on muodikas ja asukkaat tyylikkäitä, ja asusteita, vaatteita ja kenkiä saakin sieltä edullisesti ja erinomaisin valikoimin. Salamancan kaupunginosa on hyvää maastoa muodille, ja etenkin kadut Serrano [kartalla], Goya [kartalla], Ortega y Gasset [kartalla] ja Velázquez [kartalla] ovat muotiliikkeiden suosiossa.

Enemmän nuorisolle suunnattua trendikästä designia voi löytää Chuecan ja Malasañan puolelta. Malasañassa on paljon kauppoja Tribunal-metroaseman liepeillä ja matkalla kohti Gran Vía -metroasemaa, missä Calle Fuencarral [kartalla] on pääasiallinen nuorisomuotikatu.

Chuecassa etenkin Calle Almirante [kartalla] on muoti-ihmisten mieleen. Lisää kauppoja ja myös kauppahalli on metroaseman ympäristössä, ja Chuecan pääpaikat ovat hyvin lähellä muodikasta Calle Fuencarralia.

La Latinan alueella antiikkia ja keräilytavaraa on hyvin tarjolla Calle de la Ribera de Curtidores -kadun varrella [kartalla], jolla myös Rastro-kirpputori sunnuntaisin pidetään.

EsMadrid esittelee kaupungin parhaita ostosalueita.

San Antonin kauppahalli
San Antónin kauppahalli on erityisen hyvä korkeatasoisille elintarvikkeille ja myös ruokailulle.

Elintarvikeostoksilla: valintamyymälät ja kauppahallit

Jos Madridissa mielii ostamaan jotakin ruokaa tai juomaa, ovat kauppahallit ja muut pienet ruokia ja juomia myyvät liikkeet yleisiä. Monet kylläkin ovat melko pieniä eikä niissä tule kauan viihdyttyä, mutta on suuriakin valintamyymälöitä ja sitten kauppahalleja, jotka ovat erinomaisia ruokien ja juomien katselulle, maistelulle ja ostelulle.

Valintamyymälät ja muut ruokakaupat

Elintarvikkeet ovat hyviä ostoksia paitsi tuliaiseksi myös piknikille ja välipalaksi, ja niitä saa kaupungista vaivattomasti pikkuliikkeistä, suurista valintamyymälöistä ja kauppahalleista. Pieniä liikkeitä on esimerkiksi Malasaña-kaupunginosassa Tribunal-metroaseman [kartalla] liepeillä valtava määrä, ja siellä on myös muutama vuosi sitten täysin uusittu kauppahalli ja keskikokoisia valintamyymälöitä.

El Corte Ingles -tavaratalo
El Corte Inglés -tavaratalon suurten myymälöiden pohjakerroksessa on yleensä iso valintamyymälä.

Muualla kaupungissa on joka kaupunginosassa ja usein metroaseman lähellä paljon elintarvikeliikkeitä joka lähtöön. El Corte Inglés -tavaratalon suurten myymälöiden pohjakerroksessa on yleensä iso valintamyymälä, ja edullisimmat hinnat Madridin valintamyymälöiden joukossa ovat yleensä Dia-ketjun liikkeissä.

Madridiin on ilmaantunut melkoinen määrä pieniä elintarvikeliikkeitä, jotka usein ovat osa Carrefour-ketjua, mutta muidenkin ketjujen pitämiä pieniä liikkeitä löytyy. Ne ovat hyvin avoinna usein puoliinöihinkin, mutta valikoimat ovat rajalliset ja jonojakin saattaa alkuillasta olla. Sol-aukion ja Gran Vían välillä on Carrefour (Calle de la Montera 32), joka on päivittäin avoinna klo 9–01. Keskeisen Plaza del Ángelin numerossa 11 on samanlainen pieni Carrefour, ja niitä tulee vastaan muuallakin. Ne ovat normaalien ja ruokien puolesta edullisempia ja parempia kuin perinteiset pikkuliikkeet, joita usein pitävät aasialaiset tai muut ulkomaalaistaustaiset.

Pienet, usein aasialaisten pitämät elintarvikeliikkeet ovat hyvin auki, mutta jos liike on turistien suosimalla alueella, saattavat siellä jotkin tuotteet olla ylihintaisia. Tyypillisesti kuitenkin pienetkin elintarvikeliikkeet ovat paikallisten suosiossa, ja niiden hintataso on vähän suuren valintamyymälän hintatasoa korkeampi.

Vesi on Madridissa juomakelpoista, ja vesijohtoveden juomista suositellaan, sillä pullovesi paitsi kuormittaa ympäristöä on myös Madridissa moniin muihin tuotteihin verrattuna ylihintaista.

Yelp listaa Madridin valintamyymälöitä.

Kauppahallit

Sol-aukion lisäksi ydinkeskustassa myös Plaza Mayor -aukion [kartalla] liepeet ovat erityisen hyviä vähän erikoisemmille tuotteille, ja matkalla Sol-aukiolta Plaza Mayorille on hyvä määrä elintarvikeliikkeitä, herkkukauppoja ja leipomoita.

Kauppahalli, San Miguel
San Miguelin kauppahallissa voi paitsi haukata vähän normaalia tasokkaampaa välipalaa myös tehdä korkealuokkaisia elintarvikeostoksia.

Plaza Mayorilla ollessa kannattaa ehdottomasti myös tutustua läheisen Plaza San Miguelin laidalla sijaitsevaan San Miguelin kauppahalliin [kartalla]. Se on todella tyylikäs paikka gourmet-ruoille ja juomille, ja siellä voi paitsi haukata vähän normaalia tasokkaampaa välipalaa myös tehdä korkealuokkaisia elintarvikeostoksia.

Chueca-metroaseman vieressä sijaitsee toinen tyylikäs kauppahalli, San Antón [kartalla] joka on erityisen hyvä korkeatasoisille elintarvikkeille ja myös ruokailulle.

Uudehko kauppahalli, joka perustettiin vuonna 2014, on kolmikerroksinen Mercado de San Ildefonso (Carrer Fuencarral 57) [kartalla], mutta se ei ole paikka, josta haettaisiin elintarvikkeita. Se on keskeinen paikka mennä ostoksia tehdessä välillä haukkaamaan tai juomaan jotain, ja siellä on tarjolla tyypillisiä paikallisia ruokia ja juomia.

Jos haluaa tehdä elintarvikeostoksia, sijaitsee yksi Euroopan suurimmista kauppahalleista lähellä Alvarado-metroasemaa. Mercado de Maravillas [kartalla] on kauppahalli, josta löytyy kaikki mahdollinen, mutta on hyvä pitää mielessä, että siellä on siesta ma–pe klo 14–17.

Yksi keskeinen ja kätevällä paikalla sijaitseva kauppahalli on Mercado Antón Martin, joka on samannimisen metroaseman vieressä ja joka on hyvin avoinna ilman siestoja.

Lavapiés on yksi Madridin luovimpia kaupunginosia, ja sen metroasemalta on lyhyt matka kaupunginosan kauppahalliin, nimeltään Mercado de San Fernando [kartalla].

Herkkukauppa
Miltei mitkä tahansa elintarvikkeet ja juomat, jotka mahtuvat matkalaukkuun, ovat suositeltavia ostoksia.

Mitä ostaa Madridista?

Madrid on hyvä paikka mitä erilaisimmille tuotteille, ja etenkin nahkatuotteet kuten kengät ja laukut ovat korkeatasoisia ja hyvissä hinnoissa. Vaatteet, erikoinen muoti ja kaikenlaiset korut ja koristeet ovat helposti saatavilla, ja niitä on tarjolla valtava määrä. Niin vaatteiden kuin monien muidenkin tuotteiden osalta tarjolla on aina klassista tyyliä, mutta myös uutta, kokeilevaa, trendikästä ja outoakin on aina saatavilla.

Elintarvikkeet ja alkoholijuomat ovat hyviä hankintoja Madridissa, ja miltei mitkä tahansa elintarvikkeet ja juomat, jotka mahtuvat matkalaukkuun, ovat suositeltavia ostoksia. Hinnat ovat huomattavasti edullisempia kuin kotimaassa, ja tarjolla on usein eksoottisia tuotteita paitsi Espanjasta myös muualta Euroopasta ja maailmasta, sillä Madrid on hyvin kosmopoliittinen kaupunki, jossa on kaikenlaista kaupan.

Joulutori
Plaza Mayor on paikka, jossa on joulukuussa Madridin joulutori, ja se onkin lyömätön paikka nauttia joulukuussa aivan toisenlaisesta tunnelmasta kuin muina vuodenaikoina.

Tupakkatuotteet ovat nykyään Espanjassa miltei yhtä kalliita kuin kotimaassa, mutta alan ihmisten kannattaa ehdottomasti poiketa tupakkaliikkeissä, jotka Madridissa ovat hyvin varusteltuja ja valikoimiltaan mielenkiintoisia.

Madrid Tourist Guide kertoo kaikenlaista ostoksista ja niiden tekemisestä.

Torit

Varsinaisia toreja Madridissa ei ulkosalla juuri ole, mutta siellä on elintarvikekauppoja samoin kuin käsityökojuja ja muita vastaavia kojuja etenkin Malasañan kaupunginosan alueella.

Plaza Mayor on paikka, jossa on joulukuussa Madridin joulutori, ja se onkin lyömätön paikka nauttia joulukuussa aivan toisenlaisesta tunnelmasta kuin muina vuodenaikoina. Myös Plaza de España on aukio, jolla on ennen joulua käsityötori ja joskus muitakin toreja. Lähellä sitä mutta myös kuninkaanlinnaa ja Puerta del Solia sijaitseva pääoopperatalon hallitsema aukio (Plaza de Isabel II, metro: ópera) yläpuolella on sekin aukio, jolla on toreja, etenkin ennen joulua.

Kirpputorit

Plaza Mayor -aukiosta etelään levittäytyy La Latina, jonka yksi vetonaula on El Rastro -kirpputori [kartalla]. Tori on pidetään sunnuntaisin klo 9–15. Rastron tarjontaan kuuluu kaikenlainen kirpputoritavara, mutta sieltä saa myös antiikkia ja keräilytavaraa.

Tehtaanmyymälät ja outlet-liikkeet

Tehtaanmyymälöitä ja outlet-liikkeitä Madridin keskustassa on jonkin verran, mutta enemmän niitä on kaupungin rajojen ulkopuolella.

Yksi hyvä on Los Reyes [kartalla], jota pääsee suhteellisen lähelle metrolinjalla numero 10 (asema: Hospital Infanta Sofía).

Factory Outlet Store -sivusto esittelee lisää vastaavia myymälöitä Madridin ympäristössä.

Alennusmyynnit

Kuten muuallakin Espanjassa, ovat Madridissa alennusmyynnit erinomaisia ajankohtia tehdä edullisia ostoksia. Paras alennusmyyntiaika on ehdottomasti tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen, ja talvialennusmyynnit voivat joissain liikkeissä jatkua pari kuukauttakin. Heinäkuun alennusmyynnit ovat tietenkin hektisiä jo kuumuuden takia, mutta tällöin voi myös saada tuotteita huomattavasti normaalia edullisemmin.

Hintataso

Madrid ei ole mikään hullunhalpa kaupunki, mutta pohjoisen kovaan hintatasoon tottuneelle monet tuotteet vaikuttavat edullisilta. Yleensä hintataso on 15–30 % alempi kuin Helsingissä, ja alkoholijuomat voivat olla hyvinkin edullisia (litran kelvollista viiniä saa alle kahdella eurolla ja litran kohtalaista viinaa alle kymmenellä eurolla).

Numbeo-sivusto vertailee niin tuotteiden kuin palveluidenkin hintoja Helsingin hintoihin.

Aukioloajat

Madridissa monet pienemmät liikkeet pitävät iltapäivällä tauon, ja tavallisin liikkeiden aukioloaika on ma–pe 9.30–14 ja 17–20, la 10–14. Nykyisin läheskään kaikki liikkeet eivät sulje oviaan siestan ajaksi, ja suuret ostoskeskukset ja tavaratalot ovat avoinna koko päivän ja myöhempään lauantaisin.

Sunnuntait olivat vielä muutama vuosi sitten kaikkialla Espanjassa päiviä, jolloin kaupat olivat kiinni, mutta nykyään valtaosa suurista liikkeistä on avoinna sunnuntaisin. Ainakin Madridin keskustassa sunnuntait ovat aivan yhtä hyviä päiviä tehdä ostoksia kuin muutkin, mutta silloin voi iltapäivisin olla paljon ihmisiä ostoksilla. Valintamyymälät ovat avoinna sunnuntaisin, eikä nykyään enää tarvitse panikoida sen takia, että sunnuntaisin olisi hankala mitään löytää.

Valuutta, maksukortit ja pankkiautomaatit

Espanja on euromaa, joten valuutan kanssa siellä ei tule ongelmia eikä sitä suomalaisen tarvitse erikseen vaihtaa. Euroja kannattaa ottaa mukaan matkaan, ja jos rahaa nostaa debit-ominaisuudella, maksaa se useimpien pankkien korteilla alle euron per nosto. Pankkiautomaatteja löytyy paljon kaikkialta Madridista, ja maksukortit Visan ja Mastercardin johdolla käyvät kaupungin liikkeissä hyvin.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2018/06

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti