Tällä sivulla esitellään Fuerteventuran pääkaupungin Puerto del Rosarion nähtävyyksiä ja aiemman pääkaupungin Betancurian sekä sen lähiympäristö nähtävyyksiä. Lisäksi tutustutaan hiekkarantoihin saaren eri lomakohteissa.
Fuerteventuralla on paljon nähtävää ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseudulla voi myös harrastaa ja puuhata kaikenlaista. Tällä sivulla annetaan muutama ajanvietevinkki Fuerteventuralla vieraileville.
Mitä Fuerteventuralla kannattaa ostaa ja minne ostoksia on hyvä mennä tekemään. Millainen on saaren hintataso ja milloin liikkeet ovat auki. Mitä kannattaa ostaa tuliaisiksi ja mistä on hyvä ostaa ruokaa
Fuerteventura on yksi parhaista Kanariansaarten kohteista lapsiperheille. Aurinko paistaa siellä ympäri vuoden päivä toisensa jälkeen, talvet ovat lämpimiä eivätkä kesät juuri koskaan tukahduttavan kuumia.
Miltä seuduilta ja kaduilta Fuerteventuran kaupungeista ja rantalomakohteista voi kätevimmin löytää hyviä ravintoloita ja minkälaisia ruokia saarella on tarjolla. Lisäksi luodaan katsaus ravintoloiden hintatasoon ja ruokailuaikoihin.
Fuerteventura on ilmastoltaan ihanteellinen saari, ja siellä on maineensa mukaisesti "ikuinen kevät". Joulu-maaliskuussa saarella on öisin noin 12-16 ja päivisin 18-22 astetta, ja muina vuodenaikoina lämpötila yleensä pyörii 18 ja 28 asteen välillä yöt päivät.
Fuerteventura on saari, jolta puuttuvat suuret kaupungit ja jolla on teollisuutta vain nimeksi. Saaren hiekkarannat kiinnostavat turisteja eniten. Fuerteventuran kuunpintaa muistuttavat maisemat ovat huikaisevia ja niihin voi tutusta retkeilypolkuja kulkemalla.
Miten Fuerteventuralla on paras liikkua ympäriinsä kävellen, linja-autolla, taksilla tai vuokratulla menopelillä, ja mitä kannattaa ottaa huomioon saarella paikasta toiseen kulkiessa.
Millä tavoin Suomesta pääsee parhaiten Fuerteventuralle ja minkälaisia matkavaihtoehtoja ja hintoja on odotettavissa. Miten Fuerteventuran lentokentältä pääsee etenemään saaren lomakohteisiin.