Hampurissa voi mitä erilaisimmissa paikoissa maistella paitsi paikallisia myös kaikkialta maailmasta peräisin olevia ruokia. Siellä on pienelläkin matkakassalla mahdollista syödä hyvin, mutta hyvät ravintolat ja varsinaiset pöytiintarjoilupaikat ovat hintavampia kuin monessa muussa Saks
Hampurissa on paljon matkailijalle tyypillistä näkemistä ja tekemistä, mutta siellä ja lähiseuduilla voi myös harrastaa erikoisia asioita ja oppia uutta. Tällä sivulla esitellään muutama vaihtoehtoinen ajanvietemahdollisuus kaupungissa vieraileville.
Hampurissa on pohjoiseen sijaintiinsa nähden leudot ilmat, ja siellä on jopa pidemmät kesäkaudet ja leudommat talvet kuin Saksan eteläosissa. Maaliskuulta lokakuulle on kaikkein mukavinta olla Hampurissa. Kesän kauniita säitä pilaavat kuitenkin ajoittaiset hyvinkin rankat sateet, eikä kes
Hampurissa on melkoinen määrä mitä erilaisinta tekemistä, paljon nähtävyyksiä, useita mielenkiintoisia museoita ja myös vierailupaikkoja, jotka sopivat erityisen hyvin perheille, joilla on jälkikasvua matkassa mukana. Esimerkkejä ovat Hampurin satama-alue ja siellä oleva sukellusvenemuseo
Hampurissa on melkoisesti museoita, joista monet ovat korkeatasoisia. Monet niistä kertovat Hampurin menneisyydestä satamakaupunkina, ja satamaan liittyviä museoita on muitakin, kuten maailman ainoa maustemuseo. Museot käsittelevät myös kattavasti taidetta ja etenkin nykytaidetta, unohtam
Hampurin vesistöt ja puistoalueet kattavat lähes puolet kaupungin pinta-alasta, ja tästä syystä Hampuri on yksi Euroopan harvimpaan asutettuja suurkaupunkeja. Hampurin vesialueisiin kaupungissa vieraileva tutustuu automaattisesti, mutta sen puistoihin tutustuminen vaatii hivenen enemmän vaivaa
Hampuri on suuri ja laajalle levittäytynyt kaupunki, ja kaupunginosat ovat lähes poikkeuksetta ainakin jonkin verran erillään toisistaan. Etenkin ydinkeskusta on jakautunut moneen eri osaan, joista ostoskatujen puolella oleva Neustadt eli uusi osa on melko erilainen kuin lähellä ent
Hampurissa ostoksia voi tehdä aivan ydinkeskustassa, josta ei monelle ole tarvetta lähteä muualle. Poikkeuksena ovat ne, jotka haluavat nähdä muutakin kuin ketjutuotantoa, ja yksilöllisistä suunnittelua ja muuta uniikkia on paras katsella Schanzenviertelissä, jonne voi nopeasti hurauttaa metro
Hampuri on yöelämältään ylittämätön paikka, ja siellä voi ilon ottaa irti monella eri tavalla. Kaupunki on Saksan vauraimpia, ja siellä on erilaisten mediakonsernien päämajoja, joten samppanjapullojen korkit poksahtelevat tämän tästä. Näin ollen siellä on mahdollista juhlia tyylillä, mutta Ham