Perillä Maltalla lentoasema sijaitsee 10 kilometrin päässä Maltan pääkaupungista Vallettasta, mutta monet suuntaavat lomalle muualle saarelle kuin pääkaupunkiin. Lentoasemalta on hyvät yhteydet muualle saarelle ja myös muille Maltan saaristoon kuuluville saarille. Jos Maltalle saapuu
Maltan saarivaltioon kuuluu kolme asutettua saarta - Malta, Gozo ja Comino, vaikkakin pikkuisella Cominon saarella on vain kourallinen vakituisia asukkaita. Gozolla voi tutustua maailman vanhimpiin rakennelmiin, Cominolle vierailijoita houkuttelee sininen laguuni. Seuraavassa lisää kauniista j
Suuret ostoskeskukset, pienet putiikit, kalamarkkinat ja sunnuntaitori houkuttelevat ostoksille kaikentyyppistä ostoskansaa. Suurin osa liikkeistä löytyy Vallettasta ja sen viereisiltä alueilta, mutta viikoittaisia markkinoita löytyy pienimmistä kylistäkin. Vie tuliaisiksi herkullisia oliiveja
Maltalaisessa keittiössä yhdistyy sen pitkän historian monien valloittajien vaikutus sekä Välimeren alueelle tyypillinen ruokakulttuuri, jossa tuoreet raaka-aineet sekä kala ja muut merenelävät näyttelevät suurta osaa. Malta ei ole tunnettu gourmee-ruuasta, mutta tarjoaa silti monia mielenkiin
Suuremmissa kaupungeissa ja paikkakuntien välisillä matkoilla julkiset linja-autokyydit ovat yleisiä, nopeita ja edullisia. Toinen hyvä joukkoliikenneväline on lautta, jolla voi matkustaa Gozon saarelle tai Vallettan ja sen lähellä olevien kaupunkien alueella. Taksilla pääsee liikkumaan niin s
Maltan kulttuurielämä on melko kattava, saarivaltiossa on tarjolla vuoden mittaan mielenkiintoisia teatteriesityksiä, konsertteja sekä muita tapahtumia. Tärkeimpänä ovat kuitenkin suojeluspyhimyksiä juhlistavat festat, josta jokaisella kylällä on hieman oma versionsa.
Maltan saaria kutsutaan usein yhdeksi suureksi ulkoilmamuseoksi nähtävyyksillään ja Maltan museot täydentävät tarjontaa hienosti. Saarten museot tarjoavat vierailijalle kurkistuksen saaren uskomattomaan historiaan, museoissa on näytillä mitä mielenkiintoisimpia esineitä, uskonnollisia aarteita
Välimerenilmastolle tyypillisesti Maltan kesät ovat kuumia ja kuivia ja talvet leutoja ja sateisia. Kuumimpina kuukausina heinä- ja elokuussa elohopea kipuaa jopa 40 asteen tienoille. Kuten monissa paikoissa, paras matkustusaika on keväällä ja syksyllä, tällöin välttää suurimmat turistimassat
Malta on kuuluisa yöelämästään, sen rinnalla kalpenevat monet muut kesäkohteet. Saarelle tulee joka kesä monia tunnettuja DJ:itä bilekansaa viihdyttämään sekä sisätiloihin että Maltan monille ulkoilmaklubeille. Suurin osa saaren ilta- ja yöelämästä on keskittynyt Pacevillen alueelle.