Münchenissä on mukava kävellä ja tutustua tähän ympäri vuoden vilkkaana ja mielenkiintoisena pysyttelevään kaupunkiin. Joukkoliikenneverkostoon kuuluvat metromainen U-bahn, lentoasemallekin kulkeva paikallisjuna S-Bahn, raitiovaunuja ja busseja. Jos julkisilla matkustelu ei innosta,
Münchenissä riittää näkemistä ja kaikenlaista tekemistä pitkäksikin ajaksi, mutta lähistöltä löytyvät lisäksi satumaisten linnojen Füssen, Garmisch-Partenkirchen, Dachau ja Itävallan puolella Salzburg.
Münchenissä on melko tyypilliset keskieurooppalaiset ilmat, jotka eivät hirveästi poikkea kotimaan säistä. Suurimmat erot ovat pidempi kesä, lyhyempi talvi ja niin sanotut föhn-tuulet, jotka voivat talvisin nostaa yhtäkkiä lämpötilaa.
München on suuren osan vuotta erinomainen matkakohde lasten kanssa matkustaville perheille. Tällä sivulla kerrotaan parhaista matkustusajoista, ruokailusta ja liikkumisesta sekä ostosten tekemisestä ja osuvimmista alueista.
Minkälaisia tapahtumia Münchenissä on vuosittain, missä suosituimmat tapahtumien pitopaikat ovat ja miten lippuja voi hankkia. Lisäksi luodaan katsaus kaupungin ilta- ja yöelämään.
Miltä alueilta Münchenissä voi kätevimmin löytää hyviä ravintoloita, minkälaisia ruokia kaupungissa on tarjolla ja minkälainen hintataso ruokapaikoissa on. Lisäksi kerrotaan ruokailuajoista, maksutavoista ja tippikulttuurista.
Tällä sivulla esitellään Münchenin olennaisimpia rakennuksia, maamerkkejä, katuja ja aukioita, kuten Marienplatz-aukio, Residenz-palatsikompleksi, Frauenkirche ja Schloss Nymphenburg.
Münchenissa asuu 1,5 miljoonaa asukasta, ja koko Suur-Münchenin metropolin alueella asuu lähes 6 miljoonaa asukasta. Tästä huolimatta München on varsin pieni kaupunki ydinkeskustansa osalta, ja siihen on lyhyelläkin lomalla helppo tutustua varsin kattavasti.
Münchenissä on korkeatasoinen joukko pääsymaksuiltaan kohtuuhintaisia museoita, joissa pääsee erityisen hyvin selville tekniikan ja taiteen suurimmista saavutuksista.