Kuten muuallakin Thaimaassa thainyrkkeily on Pattayalla suosittua ja sitä voi nähdä aivan aidoissa tiloissa. Tapahtumia Pattayalla on jonkin verran, ja siellä on lomapäiviä ja tapahtumia, joiden aikana ei oikeastaan ole hyvä matkustaa paikasta toiseen tai edes oleskella keskustassa tai vilkka
Pattaya ei kenties kuulu maan kaikkein parhaisiin ostoskaupunkeihin, mutta siellä on kauppoja muutamalla kadulla ja yksi koko maan parhaista ostoskeskuksista. Ilmastoidut ostoskeskukset ovatkin kaupunkiin juuri saapuneen henkireikä, sillä ostosten perässä juokseminen kuumalla ja kostealla Patt
Pattayalla on trooppinen ilmasto, jolla on kolme eri vuodenaikaa. Kaikkein paras aika olla Pattayalla on joulukuun alusta maaliskuun puolivälin tienoille, sillä tällöin aurinko paistaa jatkuvasti ja sateita ei ole juuri koskaan. ”Viileä ja kuiva kausi” kestää oikeastaan vain joulukuun
Pattayan keskusta on laaja alue, mutta siellä on vain muutama suuri ja leveä katu, jolla valtaosa liikenteestä on: pääkatu (Central Road), rantakatu (Beach Road) ja pääkadun poikkikadut, jotka ovat rantakadun suuntaisia, eli 2 Road ja 3 Road. Niiden lisäksi rannan molemmissa päissä on kadut,
Pattaya on helppo paikka perinteisten nähtävyyksien puolesta, sillä siellä ei juuri sellaisia ole, ja lomalla voi keskittyä muuhun kuin nähtävyyksien kiertelyyn. Pattayan keskustan kaupunkikuva on rantakatuineen, ulkoilmabaareineen ja kaoottisine liikenteineen jo sinänsä nähtävyys, ja valtaos
Pattayalle voi saapua kahdelle eri bussiasemalle, rautatieasemalle tai laivalaiturille. Bussit voivat jättää muuallekin kaupunkiin, mutta tällöin olisi hyvä tuntea kaupunkia jo etukäteen. Jos ei tunne Pattayaa, kannattavaa on kulkea bussiasemalle asti ja siirtyä siellä avolava-autolla eli bah
Pattayan ytimessä on vähän paikkoja, jotka olisivat perheille soveliaita, ja näin majapaikka kannattaa katsoa jostakin muualta ja kannattaa varautua viettämään aikansa pääosin muualla kuin Pattayan ytimessä. Parhaimmillaan Pattaya on lomapaikkana marraskuulta maaliskuulle, ja niin ruoil
Pattayalla on kaikkein paras mennä jonkinlaiselle veneretkelle tai risteilylle, kuten muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle paratiisimaiselle saarelle tai lahden toiselle puolelle Hua Hiniin. Pattaya ei ole mikään tyypillinen thaimaalainen kaupunki, ja niille, jotka haluavat nähdä itäisen
Kaikkein paras Pattayalla on kävellä paikasta toiseen, mutta välimatkat ovat pitkiä ja kostea kuumuus tekee kävellen liikkumisesta hikistä piinaa. Mopotaksit ovat varsin yleisiä, mutta ne ovat hyviä vain yhdelle hengelle. Normaaleja takseja Pattayalla on vähän, ja niillä siirryt