Torinossa on valtaosan vuodesta hyvät ilmat, niin että keskitalvea lukuun ottamatta päivät ovat vähintäänkin lämpimiä ympäri vuoden ja aurinkokin paistaa siellä enemmän kuin Keski-Euroopassa yleensä. Tällä sivulla perehdytään Torinon ilmastoon ja mietitään milloin sinne kannattaa matkusta
Torinon keskustassa voi hyvin liikkua paikasta toiseen kävellen, mutta jos haluaa nähdä enemmän lyhyessä ajassa tai jos majapaikka ei ole aivan keskustassa, on siellä julkinen liikenne eli yksilinjainen metro, raitiovaunuja ja busseja kuten myös takseja, joilla matkoja voi taittaa.
Tällä sivulla käydään läpi Torinon luonnonnähtävyyksiä kuten kuninkaallisen palatsin puutarha, Parco del Valentino -puistoalue ja Po-joki.
Minkälaisia tapahtumia ja esityksiä Torinossa järjestetään ja missä niitä pidetään? Miten lippuja voi hankkia? Lisäksi katsaus kaupungin ilta- ja yöelämään.
Mistäpäin Torinoa löytyy kätevimmin hyviä ravintoloita, millainen hintataso kaupungin ruokapaikoissa on, minkälaisia ruokia kaupungissa on tarjolla ja mitkä ovat tavalliset ruokailuajat.
Torinoon ei ole Suomesta paljon suoria lentoja, ja tälle tienoolle matkustavan kannattaa pitää mielessä se, että lähistöllä sijaitsee muitakin lentoasemia, joilta voi siirtyä nopeasti Torinoon. Niihin kuuluu etenkin Milano, mutta myös muista kaupungeista kuten Venetsiasta voi siirtyä neljässä
Castello di Rivo, 2006 olympialaisten Via Lattea, gourmetparatiisi Alba ja Valle d’Aosta eli Aostanlaakso ovat mielenkiintoisia paikkoja Torinon lähellä. Tällä sivulla kerrotaan näistä lisää.
Missä ovat Torinon parhaat ostospaikat ja mitä sieltä kannattaisi ostaa? Mitkä ovat kauppojen aukioloajat? Mistä saa elintarvikkeita ja millainen on hintataso?
Torinon omalta lentoasemalta on lyhyt juna- tai bussimatka kaupungin keskustaan. Jos saapuu Milanoon tai sen lähellä sijaitsevaan Bergamoon, on molemmista hyvät yhteydet Torinoon. Matkaan kuitenkin kuluu huomattavasti pidempään kuin jos laskeutuu Torinon omalle lentoasemalle. Torinon