Saksa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Berliini
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Tapahtuma Pariser Platz -aukiolla
Pariser Platz -aukiolla Brandenburger Tor -portin luona on aika ajoin kaikenlaista juhlaa ja tapahtumaa.

Kulttuurielämä, tapahtumat ja yöelämä

Berliini on loistava kaupunki lähteä oopperaan, balettiin tai klassisen musiikin konserttiin, sillä siellä on lähes aina äärimmäisen tasokkaita konsertteja ja muita esityksiä. Berliini on myös suuri teatteri- ja elokuvakaupunki, ja sinne on hyvä lähteä seuraamaan paitsi esityksiä myös teatteri- ja elokuvatapahtumia, joita siellä on monta kertaa vuodessa. Berliinissä on tapahtumia valtava määrä, ja sinne voi ympäri vuoden suunnata jonkin tapahtuman takia. Berliinin yöelämä on legendaarista, eikä Euroopassa liene toista metropolia, jossa voisi yhtä edullisesti, monipuolisesti ja turvallisesti vaihtaa vapaalle.

Klassinen musiikki

Berliini on erinomainen kaupunki lähteä oopperaan, balettiin tai klassisen musiikin konserttiin. Siellä on useita eri ooppera- ja konserttitaloja, ja ainoa vuodenaika, jolloin konsertteihin tai oopperaan ei kannata lähteä, on keskikesä. Berliinissä on myös useita klassisen musiikin tapahtumia, ja erityisen paljon konsertteja on etenkin joulun ja pääsiäisen tienoilla.

Ooppera ja baletti

Berliinissä on paljon kaikenlaista siitäkin syystä, että kaupunki oli niin pitkään jakautunut kahteen toisistaan suljettuun osaan. Näin ollen siellä ei tarvitse lähteä kaupungin toiselta puolelta toiselle oopperaan, ja jos kaupunkiin mielii nimenomaan oopperaan, kannattaa majapaikka hoitaa läheltä oopperataloa. Lippuja on nykyisin helppo hankkia oopperatalojen ja konserttisalien verkkosivujen kautta.

Entinen Länsi-Berliinin pääoopperatalo on Deutsche Oper (Bismarckstrasse 35) [kartalla]. Se on sekä Deutsche Oper- että Bismarckstrasse-metroasemien lähellä, ja sen lähettyvillä on lukuisia majapaikkoja laidasta laitaan. Talo on kaukana kauniista mutta se rakennettiin nopeasti 1960-luvun alussa, sen jälkeen kun pääsy Itä-Berliinin puolella olevaan oopperaan keskeytyi muurin takia. Oopperan lisäksi siellä voi seurata balettia, sillä talo on kuuluisan Staatsballettin kotitalo. Oopperaliput ovat hyvä hankkia useita viikkoja etukäteen, ja niiden hinnat ovat melko korkeita, noin 40–130 euroa. Balettiin on helpompi päästä mutta balettiesityksiä on vähemmän, ja liput ovat varsin kohtuuhintaisia, alkaen reilusta 10 eurosta. Oopperaesitykset tekstitetään yleensä englanniksi, ja kokonaisuudessaan ne voivat kestää 4–5 tuntia.

Itä-Berliinin ja sitä ennen koko Berliinin pääoopperatalo oli Staatsoper (Unter den Linden 7, Bebelplatz) [kartalla], jonne on metrolinja U5:n valmistumiseen asti aika hankala kulkea. Siellä on paljon pienimuotoista kamarioopperaa, klassisen musiikin konsertteja, konsertteja lapsille ja nuorille ja kaikenlaista muuta sellaista mitä muissa oopperataloissa ei ole. Liput ovat edullisempia kuin monessa muussa paikassa, mutta konsertit ovat loppuunmyytyjä viikkoja ja usein kuukausiakin etukäteen.

Kolmas oopperatalo on Komische Oper Berlin [kartalla] aivan Brandenburger Tor -portin lähellä. Täällä penkkeihin on asennettu kuulokkeet, joiden avulla on mahdollista seurata saksankielisiä esityksiä muilla kielillä, etenkin englanniksi.

Klassinen musiikki

Klassisen musiikin ystävät voivat suunnata katsomaan Berliinin filharmoniaorkesteria, joka on äärimmäisen korkeatasoinen orkesteri. Se soittaa Potsdamer Platzilla sijaitsevassa Philharmonie-konserttitalossa [kartalla] ja sen yhteydessä olevassa Kammermusiksaal-salissa (engl. Chamber Music Hall). RakennuksetKammermusiksaal ovat rumia, mutta tänne on helppo tulla kaikkialta kaupungista ja lippujen hinnat ovat melko kohtuullisia.

Berliinin eräänlaisella uudella pääaukiolla (Gendarmenmarkt) on kaupungin toinen suuri klassisen musiikin konserttitalo. Kaikin tavoin hieno, Berliinin ja Preussin pääarkkitehdin eli Karl Friedrich Schinkelin luoma Konzerthaus [kartalla] on paikka, johon voi tutustua muutenkin kuin konserttien yhteydessä. Konzerthausiin voi tutustua opastettujen kierrosten yhteydessä, jolloin näkee esimerkiksi kuuluisat urut. Konzerthausissa eniten konsertteja pitää sinfoniaorkesteri nimeltään Konzerthausorchester, ja erilaisia konsertteja ja muita tilaisuuksia on valtavasti ja eri aikoihin. Jos haluaa saada vähän makua, voi alle 10 eurolla mennä ”espressokonsertteihin”, jotka kestävät kolme varttia ja jotka yleensä alkavat klo 14.

Berliinissä on monia muitakin orkestereita ja konserttisaleja, joihin voi olla edullisemmat liput ja helpompi päästä kuin suuriin konserttitaloihin. Niistä voi lukea Berlin Infosta ja myös My Guide Berlin esittelee kaupungin orkestereita. Classictic puolestaan antaa tietoa konserteista ja siitä, missä niitä esitetään. Sivustojen kautta voi myös etukäteen varata lippuja.

Klassisen musiikin tapahtumia

Berliinissä on muutama vuotuinen tapahtuma, jotka tuovat entistä enemmän ja entistä helpommin lähestyttävästi konsertteja ja muita musiikkitapahtumia kaupunkiin.

Maaliskuun lopulta huhtikuun alkupuolelle pidettävä Festtage tuo oopperaa ja konsertteja kaupungin suuriin konserttitaloihin.

Musikfest tuo kaupunkiin vierailevia orkestereita kaikkialta maailmasta, ja tämä karkelo nähdään kesän loppupuolella, elokuun lopulta syyskuun puoliväliin.

Teatterit

Muurin murtumisen jälkeisenä vuosikymmenenä Berliinistä kehittyi yksi Euroopan elävimmistä kaupungeista, joka sai ja saa yhä vaikutteita sekä länsi- että itäeurooppalaisesta kulttuurista. Kaupungissa on esimerkiksi maailmanluokan teattereita, ja tunnetuimpiin teattereihin kuuluvat pitkälti klassikoita esittävä, mutta myös modernimpaa teatteria esittävä Deutsches Theater Berlin [kartalla], aivan naapurissa sijaitseva Berliner Ensemble [kartalla], jossa esitetään paljon Bertolt Brechtin teoksia, musikaali- ja operettinäyttämö Theater des Westens [kartalla] ja omaperäistä teatteria esittävä Volksbühne [kartalla].

Sony Center
Potsdamer Platzin valtavassa Sony Centerissä on monta elokuvateatteria.

Elokuva

Berliinissä elokuvateatterin löytäminen ei ole vaikeaa, sillä niitä on kaupungissa kymmenittäin. Saksaa taitamattoman on hyvä ottaa huomioon, että monet elokuvat kuten tv-ohjelmatkin ovat saksaksi dubattuja, joten kannattaa olla tarkkana, kun valitsee elokuvaa ja elokuvateatteria. Yhä useammat elokuvateatterit kuitenkin näyttävät jo elokuvia alkuperäiskielellä. Ne merkitään listoihin yleensä lyhenteellä OV (Original Version) tai OmU (Original mit Untertiteln). Hyvä mahdollisuus nähdä alkukielisiä elokuvia on esimerkiksi Potsdamer Platzin valtavassa, monta elokuvateatteria sisältävässä Sony Center -tilassa (Potsdamer Strasse 2 ja 4) [kartalla].

Anglo info -sivusto antaa lisätietoa alkukielellä esitettävistä elokuvista, ja Berliln Info -sivusto antaa tietoa elokuvateattereista, joilla on ainakin ajoittain alkukielisiä esityksiä. Berlin.de-sivusto esittelee elokuvia ja elokuvateattereita niille, jotka pystyvät seuraamaan elokuvia saksaksi.

Kesäkaudella leffanälkäisen kannattaa hyödyntää lämpimiä säitä ja suunnata kohti ulkoilmateattereita,, joita Berliinistä voi löytää toistakymmentä. Mukana on myös monia drive-in-teattereita.

Konsertti C-Hallessa (CC License: Attribution 2.0 Generic)
Suuria konsertteja järjestetään mm. Kreuzbergin eteläpuolella Columbiahallella, joka tunnetaan myös C-Halle-nimellä.

Klubit ja suurkonsertit

Berliinissä on toista sataa klubia ja muita elävän musiikin esittämiseen erikoistuneita paikkoja.

Suurimmat konsertit järjestetään Arena Berlinillä [kartalla], Kreuzbergin eteläpuolella Columbiahallella, joka tunnetaan myös C-Halle-nimellä [kartalla], Velodromilla [kartalla], olympiastadionilla [kartalla] ja Mercedes-Benz Arenalla (oli O2 World) [kartalla].

Toukokuun loppupuolella pidetään Arena Park -puistossa [kartalla] Berlin Festival, jonka yhteydessä on paitsi musiikkia myös muita tapahtumia viikonlopun ajan.

Jazz ja Blues

Berliinissä on paljon jazzklubeja, joilla voi kuulla bluesia ja souliakin. Niistä Berlin Jazz Clubs -sivusto antaa kaiken tarpeellisen tiedon.

Berlin JazzFest pidetään marraskuun alkupuolella. Tämä on yli 5000 muusikollaan ollut yksi maailman parhaista jazzfestivaaleista jo vuodesta 1964 lähtien.

Tunnetuimpia tapahtumia

Berliinin elokuvajuhlat

Yksi kaupungin tunnetuimmista tapahtumista on vuodesta 1951 järjestetyt Berliinin elokuvajuhlat eli Berlinale, joka kuuluu maailman tärkeimpien elokuvajuhlien joukkoon. Tämä kansainvälinen juhla järjestetään vuosittain helmikuussa, ja palkintoina jaetaan arvostettuja kultaisia ja hopeisia karhuja. Berlinale on kävijämäärällä mitattuna maailman suurin elokuvajuhla, mihin yksi suuri syy on varmasti se, että kaikki näytökset ovat yleisölle avoimia.

Saksojen yhdistymisen päivä

Tag der Deutschen Einheitia eli Saksojen yhdistymisen päivää juhlitaan lokakuun 3. päivänä, jolloin monet paikat myös Berliinissä täyttyvät ihmisistä sekä erilaisista tapahtumista. Jos Berliinissä sattuu olemaan tuolloin, on Pariser Platz -aukiolla Brandenburger Tor -portin luona tietenkin kaikenlaista juhlaa ja tapahtumaa. Tämä on kuitenkin vilkas ja vähän rasittava ajankohta olla tapahtumapaikoilla ulkopuolisena. Monet päivät yhdistymisen vuosipäivän ympärillä ovat myös vapaapäiviä, ja 3.10. kaupat ovat kiinni ja myös monet museot ja muut vierailupaikat ovat kiinni. Mikäli mahdollista, kannattaa Berliiniä vältellä lokakuun alkupäivinä.

Pride-kulkue Berliinissä (CC License: Attribution-ShareAlike 2.0 Generic)
Berlin Pride pidetään kesäkuun lopussa.

Helluntain kulttuuriparaati, Love Parade ja Pride

Joka helluntai Berliinissä järjestetään monia kulttuureja edustava katuparaati Karneval der Kulturen eli kulttuuriparaati Kreuzbergin kaupunginosassa. Karnevaalin aikana kulttuurien moninaisuutta juhlitaan paraatin lisäksi monin eri musiikki- ja teatteriesityksin. Karnevaali pidetään toukokuun loppupuolella, joka on erittäin vilkas ajankohta lähteä Kreuzbergiin. Muiden kuin niiden, jotka nimenomaan haluavat osallistua festivaaleille, on hyvä kiertää täysin tukossa oleva Kreuzberg näinä päivinä.

On hyvä huomata, että Love Paradea, joka oli tanssimusiikin paraati, ei ole enää vuoden 2010 onnettomuuden jälkeen pidetty eikä järjestäjien mukaan enää ikinä pidetäkään.

Homot ja lesbot viihtyvät aina hyvin Berliinissä, ja heidän varsinainen juhlapäivänsä on kesäkuun lopussa, jolloin Berlin Pride pidetään.

Museoiden yö

Suosituksi tapahtumaksi on tullut Lange Nacht der Museen eli Museoiden yö, jolloin museoita voi kiertää yömyöhään. Tapahtuma on kerran vuodessa, ja viime vuosina se ollut elokuun loppupuolella. Museoiden yönä museoissa voi käydä klo 18–02 ja museoiden välillä on ilmaisia kuljetuksia. Museoihin on kuitenkin pääsymaksut ja tungokset voivat olla valtavia, joten todella museoiden annista kiinnostuneiden on parempi valita jokin muu päivä niihin tutustumiseen.

Valon juhla

Lichterfest eli valon juhla on yksi Berliinin uusimmista mutta myös näyttävimmistä tapahtumista. Juhla järjestetään vuosittain lokakuussa, ja nimensä mukaisesti sen pääosassa on valo. Monet kaupungin maamerkeistä, kaduista ja aukioista on valaistu näyttävästi ja omaperäisesti, tietyn teeman mukaisesti.

Joulumarkkinat

Saksa on joulumarkkinoiden luvattu maa, sillä melkein joka kylä ja kaupunki koristautuu joulun alla. Torit ja aukiot saavat koristeiden ja tapahtumien lisäksi monia kojuja, joissa myydään kaikenlaista aina jouluherkuista käsitöihin ja leluihin. Berliini ei ole tässä poikkeus: esimerkiksi Gendarmenmarkt-aukiolla pääsee nauttimaan hehkuviineistä, juustoista ja paahdetuista kastanjoista joululauluja laulavan kuoron säestyksellä. Gendarmenmarkt on ykköspaikka joulumarkkinoille, mutta ei suinkaan ainoa. Joulumarkkinoita on luvassa myös esimerkiksi Charlottenburgin palatsin alueella ja Alexanderplatzilla.

Lisää tapahtumia

Berlin.de-sivusto ja Visit Berlin -sivusto listaavat lisää tapahtumia.

RAW Tempel
Entiseen teollisuusmiljööseen rakennettu RAW Tempel on juhlijoiden suosiossa.

Yöelämä

Berliinin yöelämä on erittäin monipuolista ja etenkin kotimaahan verrattuna varsin kohtuuhintaista. Berliinissä on paljon kaupunginosia, joissa on iltaisin hyvä siirtyä viihteelle, ja niitä on sekä entisen Itä- että Länsi-Berliinin puolella. Idän puolella hinnat ovat yleensä alhaisempia, ja tuopin voi hyvin saada 2–3 eurolla. Lännen puolella hinnat ovat yleensä korkeampia, mutta sieltäkin ainakin korttelikapakoista saa tuopin noin kolmella eurolla.

Yöelämänsä puolesta parhaisiin kaupunginosiin kuuluvat etenkin Kreuzberg, missä Bergmannstrasse ja Kottbusser Tor ovat hyviä juhlimispaikkoja, Friedrichshain, missä etenkin Simon-Dach-Strasse ja RAW Tempel ovat juhlijoiden suosiossa, Prenzlauer Berg, missä on paljon baareja ja tekemistä etenkin Danziger Strassen varrella ja lähistöllä, ja Mitte, missä Oranienburger Strasse ja sen päässä oleva Hackescher Markt -aukio ovat hyviä mutta hyvin suosittuja paikkoja lähteä juhlimaan.

Kaikkialla Berliinissä on hyviä baareja, joista tuopin saa yleensä 2–4 eurolla. Berliinissä on suosittua ostaa olutta kioskista tai kaupasta ja juoda se kadulla tai puistossa. Tämän takia kaduilla on kesäisin paljon lasinsiruja ja roskaa, mutta tällä tavalla kaupungin yössä voi säästää. Berliinissä on myös paljon kauppoja ja kioskeja, joissa on jopa terasseja ja vessoja, ja niissä puoli litraa olutta maksaa 1–2 euroa. Myös kebabpaikat tarjoavat edullista olutta niillekin, jotka eivät mene niihin ruokailemaan.

Go Germany -sivusto antaa lisätietoa yöelämästä.

Homot ja lesbot

Berliini on seksuaalisten vähemmistöjen suosiossa oleva kaupunki, ja täällä kukin voi juhlia tavallaan paitsi normaaleissa baareissa myös varsinaisissa homo- ja lesbobaareissa ja alan klubeilla. Schöneberg on pääpaikkoja, mutta se on aika seesteinen ja rauhallinen kaupunginosa. Paljon alan baareja ja klubeja on esimerkiksi Kreuzbergissä, joskin kaikkialla Berliinissä on jokaiselle jotakin.

Patroc-sivusto esittelee alan tapahtumia ja paikkoja, ja Night Tours -sivusto esittelee kaikkea mahdollista saunoista klubeihin ja hotelleihin.

Teksti: Peter Forsberg, Anniina Simula
Kuvat: Peter Forsberg, GillyBerlin /Flickr, NervousEnergy/Flickr
2017/10

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti