Saksa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Bremen
Bremen
Uutta Pienessä matkaoppaassa
Helsingin pohjoispuolella Uudellamaalla oleva Helsingin seutu on nähtävyyksiltään ja ajanvietteiltään monipuolinen alue. Kirkkonummi, Järvenpää, Tuusula, Hyvinkää ja Nurmijärvi ovat kaikki omalla tavallaan ainutlaatuisia vierailupaikkoja. Uudenmaan Helsingin seudun vierailupaikkoja ja hotelleja
Vantaa on muodostunut entistä monipuolisemmaksi kaupungiksi, jossa on erityisen paljon kulttuuria ja jonne kannattaa mennä muutenkin kuin vain sen lentoasemalle. Vantaan parhaat vierailupaikat ja niiden lähellä olevat hotellit
Ilmoitus
Kauppoja Centro storico -vanhassakaupungissa
Aivan Bremenin ydinkeskustassa sijaitsevat monet parhaat kaupat, tavaratalot ja ostoskeskukset.

Ostoksilla Bremenissä

Bremen on erinomainen ostoskaupunki niin hintojensa kuin tarjontasakin puolesta, ja sinne on hyvä lähteä pelkästään ostoksia tekemään. Aivan ydinkeskusta suurimpien nähtävyyksien vieressä on paras paikka tehdä ostoksia niin toreilla, valintamyymälöissä, pikkuliikkeissä, tavarataloissa kuin ostoskeskuksissakin. Muualla kaupungissa on jonkin verran ostospaikkoja, mutta pitkälle ei ostosten takia kaupungissa kannata lähteä. Bremen on hyvä ostoskaupunki muulloin kuin sunnuntaisin, ja perjantai-illat ja lauantai-iltapäivät ovat erityisen vilkkaita ostosaikoja.

Parhaat ostosseudut

Bremenistä on helppo löytää ostospaikat, ja aivan ydinkeskustassa sijaitsevat monet parhaat kaupat, tavaratalot ja ostoskeskukset. Viertel aivan ytimen vieressä on hyvä paikka lähteä tekemään nuorekkaita ostoksia, ja keskustan ulkopuolella ja myös Bremenin ulkopuolella Bremerhavenissa on paljon tavarataloja ja ostoskeskuksia.

Altstadt-vanhakaupunki on paras paikka ostella lähes mitä tahansa, ja se kannattaa ostosmielessä tutkia kunnolla ennen kuin lähtee muualle. Miellyttävä pääkävelykatu Sögestrasse [kartalla] on niin turistien kuin paikallistenkin lempiostoskatu, ja sillä on hyvää tunnelmaa kesäisin, niin että sillä viihtyy muutenkin kuin ostoksilla. Sen poikkikatu Obernstrasse on pääostoskatu, jonka varrella on suuria ketjumyymälöitä, tavarataloja ja ostoskeskuksia. Näiden kahden kadun ympäristössä on muitakin ostoskatuja, kuten Papenstrasse, ja täältä löytyvät sellaiset suuret liikkeet kuin Galeria Kaufhof, Saturn-elektroniikkaliike, H&M ja Lidl. Tällä alueella on myös ostoskeskuksia, kuten Mall of Fame -kauppakeskus, joka sijaitsee Lloyd Passage -käytävässä [kartalla]. Kauppakeskus on lasikatolla katettu katu ja on näin kuten koko aluekin hyvä paikka tehdä ostosksia niin kesähelteillä kuin talvellakin.

Himoshoppailija, joka on mieltynyt suurten kansainvälisten liikkeiden tarjontaan, viihtyy Oberstrassen ympäristössä olevilla kaduilla vaikka monta päivää, ja siellä on hyvä tehdä kaikenlaisia ostoksia. Yksilöllisempää tuotetta lähistöltä löytyy Markt-aukion ympäristöstä, missä Domshofplatz-aukiolla [kartalla] on Bremenin päätori. Sitä ympäröivillä kaduilla on pieniä liikkeitä jonkin verran, ja turistien suosikkipaikkana täältä saa myös hyvin matkamuistoja ja tuliaisia.

Vastaavanlaista tuotetta on hyvin tarjolla toisella puolella vanhaakaupunkia sijaitsevassa Schnoorviertel-osassa [kartalla]. Sen kaduilla on mukavaa tunnelmaa ja hienoja pieniä liikkeitä. Huomionarvoinen seikka on se, että aprillipäivästä uudenvuodenaattoon kaupat ovat Schnoorissa sunnuntaisin avoinna klo 11–16.

Yksilöllisen ja erikoisenkin tavaran perässä oleville ”Das Viertel” eli Ostertor- ja Steintor-kaupunginosista muodostuva alue on hyvä paikka lähteä katselemaan etenkin nuorison mieleen olevaa vaatetta, tavaraa ja koristetta. Liikkeitä ei tarvitse sen kummemmin metsästää, vaan ne ovat kätevästi raitiovaunujen (numerot 2, 3 ja 6) käyttämän Ostertorsteinweg-kadun [kartalla] varrella ja lähistöllä. Liikkeitä on kävelymatkan päässä Schnoorista taidemuseoiden vieressä olevan Ulrichsplatz-aukion laitamilla, mutta mitä pidemmälle katua ja kaupunginosaa jatkaa, sitä vaihtoehtoisemmiksi niin kaupat kuin muukin tarjonta siellä käyvät.

Muualla kaupungissa on kaikenlaista kauppaa, toria ja ostoskeskusta, mutta vanhakaupunki ja Viertel riittänevät valtaosalle ostospaikoiksi. Päiväretken yhteydessä Bremerhaven on hyvä paikka tehdä ostoksia suurissa ketjumyymälöissä, tavarataloissa ja ostoskeskuksissa. Myös Bremenin kaupungissa olevan Pier 2 -laiturin [kartalla] yhteydessä sijaitseva Waterfront on varteenotettava ostoskeskus niille, jotka muutenkin saapuvat tänne esimerkiksi kiertoristeilyä varten.

Bremenin turistisivut kertovat lisää kaupoista ja ostoksista

Torit

Bremenissä on muutama tori, ja näistä hyvä turistille on aivan vanhankaupungin ytimessä sijaitseva Domshof-aukion ruokatori. Täällä on ma–la kaupan normaali valikoima kaikenlaista vihanneksista hedelmiin ja muihin elintarvikkeisiin, ja täällä on myös hyviä kojuja, joissa voi edullisesti ja nopeasti maistella saksalaisia ja aasialaisia ruokia. Domshofin tori on avoinna ma–pe klo 8–14 ja la klo 8–15. Grossmarkt-sivusto esittelee kaikki kaupungin elintarviketorit.

Bremenin joulu- ja pääsiäistoreilla on hyvä maine, ja näitä on sekä Marktin ympäristössä Domshof-aukiolla että Schlachte-joenrantapromenadilla vanhankaupungin edustalla.

Schlachte-rantapromenadilla on Kajenmarkt-tori huhtikuun lopulta syyskuun loppuun joka lauantai klo 10–16. Rantapromenadilla on myös pienempi antiikki- ja keräilyesinetori ympäri vuoden lauantaisin klo 10–14.

Ruokatori, Domshof
Bremenissä on muutama tori, ja näistä hyvä turistille on aivan vanhankaupungin ytimessä sijaitseva Domshof-aukion ruokatori.

Kirpputorit ja antiikkitorit

Sunnuntaisin Bremenissä pidetään Bürgerweide, Saksan suurin kirpputori. Täältä saa niin kirpputoriroinaa, keräilytavaraa kuin suoranaista antiikkiakin. Tori pidetään toukokuun alusta syyskuun loppuun Schlachthof-taidekeskuksen edustalla [kartalla], päärautatieaseman ja messukeskuksen välimaastossa. Talvisin se pidetään vanhassakaupungissa Hansa Carré -keskuksessa [kartalla] Obernstrassen varrella.

Schlachte-joenrantapromenadilla on antiikki- ja keräilytavaratori ympäri vuoden joka lauantai klo 10–14.

Bremenin turistisivut kertovat lisää toreista ja markkinoista

Tehtaanmyymälät ja outlet-myymälät

Bremenin lähellä sijaitsee suuri Ochtum Park -keskus [kartalla], josta saa muotia ja kansainvälisiä merkkejä suurilla alennuksilla. Se on avoinna ma–pe klo 10–19 ja la 10–18. Sinne pääsee esimerkiksi busseilla 101 ja 102, jotka lähtevät Bremenin päärautatieaseman edustalta.

Tavaratalot ja ostoskeskukset

Bremenissä ja sen lähistöllä on saksalaiseen tyyliin melkoisesti tavarataloja ja ostoskeskuksia, eikä niitä tarvitse erikseen etsiä. Hyvä valikoima tavarataloja ja ostoskeskuksia on vanhassakaupungissa Obernstrassen [kartalla] ympäristössä. Sen varrella sijaitsee tavaratalo Karstadt, ja hyvin lähellä sitä toinen suuri tavaratalo, Galeria Kaufhof. Tällä alueella sijaitsee myös ostoskeskuksia, joista tyylikkäin on turisti-infon kanssa samassa rakennuksessa, aivan Markt-aukion vieressä sijaitseva Kontorhaus am Markt [kartalla].

Jos haluaa vierailla Bremenin suurimmassa ostoskeskuksessa, on Weserpark [kartalla] oikea osoite. Sinne pääsee keskustasta esimerkiksi raitiovaunulla 1.

Elintarvikeostoksilla

Bremenissä on elintarvikeliikkeitä niin keskustassa kuin muuallakin kaupungissa. Niitä ei juuri tarvitse erikseen etsiä, eikä elintarvikkeiden tai juomien löytäminen tuota vaikeuksia, ainakaan noin klo 8–20, jolloin ma–la on eniten valintamyymälöitä avoinna. Elintarvikeliikkeiden lisäksi ruokatori, joka on Domshof-aukiolla Marktin vieressä vanhassakaupungissa, on ma–la aamusta iltapäivään paras paikka hakea tuoreita elintarvikkeita.

Aivan keskustassa sijaitsee Lidl (Langenstrasse 25) [kartalla], joka on muulloin kuin sunnuntaisin avoinna klo 8–21. Samalla seudulla Galeria Kaufhof -keskuksen yhteydessä sijaitsee Edeka-valintamyymälä [kartalla], joka keskuksen tavoin on avoinna ma–la klo 8–20. Lähellä näitä ja ruokatoria on toinen saksalainen alennuskauppa, Aldi (Violenstrasse 24) [kartalla], joka on avoinna ma–la klo 8–20. Aasialaisia elintarvikkeita löytyy ydinkeskustasta Asia Shopista (Martinstrasse 66) [kartalla], joka tosin on avoinna rajallisemmin kuin valintamyymälät, viikolla vain klo 19, lauantaina vain klo 18 asti.

Vaatteita lapsille myyvä kauppa
Vaatteet, kengät, asusteet, elektroniikkatuotteet, koristeet ja elintarvikkeet ovat kotimaata edullisemmissa hinnoissa.

Päärautatieaseman vieressä olevan suuren postitoimistotalon yhteydessä on Edeka-valintamyymälä [kartalla], joka on avoinna ma–la klo 8–21. Itse asemalla on liikkeitä myös, ja siellä on normaalia enemmän avonaisia liikkeitä sunnuntaisin, jolloin valtaosa kaupungin liikkeistä on valintamyymälöitä myöden kiinni.

Bremenissä on paljon hyvin varusteltuja kioskeja ja pikkukauppoja, joista saa kaikenlaista alkoholista perustarvikkeisiin aamusta iltaan. Niitä ei ole valtavasti vanhassakaupungissa, mutta esimerkiksi päärautatieaseman lähistöllä ja Viertelissä niitä on melkoisesti.

Mitä ostaa Bremenistä?

Bremenissä on hyvät hinnat ja valikoimat, ja sieltä voi tarttua mukaan lähes mitä tahansa. Vaatteet, kengät, asusteet, elektroniikkatuotteet, koristeet ja elintarvikkeet ovat kotimaata edullisemmissa hinnoissa ja niiden valikoimat ovat laajemmat ja kattavammat kuin Suomessa. Alkoholijuomat ovat hyviä ostoksia paitsi hintansa myös laatunsa ja valikoimiensa suhteen, ja etenkin viinejä täällä on joka kaupassa hyvä valikoima. Bremenissä on myös hyvin tarjolla kaikenlaista kirppu- ja antiikkitoreilla, ja sieltä voi tuoda mukanaan vanhaa krääsää, keräilytavaraa tai sitten oikeaa antiikkia.

Hintataso ja aukioloajat

Vertailujen mukaan Helsingissä on huomattavasti kalliimpaa kuin Bremenissä, ja merkittävä asia on myös se, että bremeniläisten ostovoima on lähes kolmanneksen helsinkiläisiä parempi. Oikeastaan kaikki on Bremenissä edullisempaa kuin kotimaassa, ja siellä on monia Länsi-Saksan muita osia alemmat hinnat.

Vaikka sunnuntaisin on nykyisin entistä enemmän ostosmahdollisuuksia, on ostokset edelleen hyvä suorittaa ma–la aamusta iltaan. Suuret liikkeet ovat yleisesti avoinna ma–la 10–20, osa sulkee jo klo 19 ja pienistä liikkeistä osa voi sulkeutua jo tätä ennenkin. Monet kaupat ovat sunnuntaisin avoinna pari kertaa syksyllä ja pari keväällä, ja näinä päivinä kaupat ovat avoinna klo 13–18. Muina aikoina saksalaiseen tyyliin päärautatieasema on paikka, jossa on jonkin verran liikkeitä avoinna myös sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Toinen paikka Bremenissä, jossa toukokuun alusta vuoden loppupuolella tehdä sunnuntaisin ostoksia, on Schnoor-alue.

Bremenin turistisivut kertovat lisää sunnuntaishoppailusta

Valuutta, pankkiautomaatit ja maksukortit

Bremenissä on paljon pankkiautomaatteja tätä nykyä, ja niistä on hyvä paikan päällä nostaa rahaa. Euroja kannattaa tietenkin ottaa mukaan jo kotimaasta, eikä Bremenissä ole luvassa ryöstöjä tai näpistyksiäkään, ainakaan niille, jotka eivät tarpeettomasti levittele ja näyttele rahojaan. Taskuvarkaiden varalta lompakkoa ei kannata pitää takataskussa, ja muutenkin etenkin tungoksessa ja vilkkaina aikoina lompakon tai muun rahamassin on hyvä olla niin, että sen tuntee olevan matkassa vielä mukana. Maksukortit käyvät hyvin suurissa liikkeissä, mutta edelleenkin on sen verran paikkoja, jotka eivät ota vastaan kortteja, että käteistä on jatkuvasti hyvä olla mukana. Maksukorteista Visa ja Mastercard ovat yleisimmät, AMEX ja DC käyvät etenkin suuremmissa liikkeissä ja saksalaisten pankkien omat kortit ovat entistä harvemmin ainoa maksukorttimahdollisuus.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2016/04

Lukijoiden kommentteja

Yllä lueteltujen kauppojen ja ostospaikkojen lisäksi suosittelen vaate-, kenkä-, ym. ostoksille C&A -liikettä, siellä on halvimmat vaatteet ja modernimmat ehdottomasti. En ole yhtään matkaa tehnyt Bremeniin poikkeamatta ko liikkeeseen. /Liisi

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti