Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Parhaiten Ateenaan on Suomesta suoria lentoja kesällä, ja perillä Ateenaan lentoasema on reilun puolen tunnin metromatkan päässä ydinkeskustasta. Muualta Kreikasta Ateenaan on helppo matkustaa lentäen, lautalla, bussilla tai junalla, mutta kaikkein suosituinta sinne on matkustaa lautalla Kreikan saaristosta.
koristekuva Prahaan pääsee Helsingistä useilla eri lentoyhtiöiden suorilla lennoilla, mutta myös Tampereelta ja Turusta on lentoja Riian kautta Prahaan. Kulkeminen lentoasemalta ytimeen bussilla ja metrolla on vaivatonta ja ruuhkatonta.
Lue myös
koristekuvaViron kylpylät ovat äärimmäisen monipuolisia, ja niiden joukosta kuka tahansa voi löytää unelmiensa kylpylän. Eniten kylpylöitä on suurimmissa kaupungeissa, mutta kylpylähotelleja on myös pienillä paikkakunnilla ja kansallispuistoissa metsien keskellä. Lue lisää Viron kylpylöistä
Ilmoitus


Puolan pieniä matkaoppaita

Gdansk

Gdansk Itämeren rannikolla sijaitseva Gdańsk on Puolan pohjoisrannikon suurin ja merkittävin kaupunki. Se on myös maan rannikon suosituin vierailupaikka. Kaupungin valttikortteihin kuuluvat pieni, kaunis ja monipuolinen vanha keskusta, jonka alueella sijaitsee lähes kaikki tarpeellinen. Kauniit katunäkymät, pikkutarkasti entisöidyt julkisivut, lukuisat museot ja vanhanajan tunnelma kesät talvet luovat kaupunkilomalle erinomaiset puitteet. >> Gdanskin Pieni matkaopas

Gdynia

Gdynia Gdynia muodostaa yhdessä Gdańskin ja Sopotin kanssa kolmoiskaupungin. Se edustaa monin tavoin uutta Puolaa, ja siellä on monia uusia museoita ja nähtävyyksiä, jotka ovat ilmestyneet sinne 2010-luvulla. Gdynian vetonauloihin kuuluu sen päälaituri, jolla on mukavaa merellistä tunnelmaa koko kesäkauden ajan, ja jossa voi tutustua perinpohjaisesti laivoihin ja merenalaiseen elämään. Gdyniaan kannattaa lähteä käymään kaikkien niiden, jotka lomailevat Gdańskissa tai Sopotissa. >> Lue lisää Gdyniasta

Krakova

Krakova Puolan merkittävin ja suosituin lomakohde on Krakova, joka sijaitsee maan eteläosissa, lähellä Slovakiaa, Unkaria ja Ukrainaa. Se sijaitsee Puolan väkirikkaimmalla alueella, jolla on paljon merkittäviä kaupunkeja ja jolle rakennettiin myös Auschwitz, toisen maailmansodan pahamaineisin keskitysleiri. Krakovaan on jo pari vuosikymmentä vetänyt ihmisiä myös Spielbergin ohjaama elokuva Schindlerin lista, josta tuttua tehdasta käydään ahkerasti katsomassa. >> Krakovan Pieni matkaopas

Poznań

Poznan Puolan viidenneksi suurin kaupunki Poznań on maailmalla tuttu messuistaan, joilla on pitkät perinteet. Kaupunki on vuosisatojen saatossa käynyt läpi mitä erilaisimpia ja yleensä varsin kivuliaita vaiheita, mutta 2020-luvulle tullessa Poznań on paremmassa iskussa kuin koskaan aikaisemmin. Palvelut, ruoat, tapahtumat, museot ja muut nähtävyydet sekä kaupungin hyviä otteita esittävä jalkapallojoukkue ovat kaikki lähemmän tutustumisen arvoisia. >> Lue lisää Poznańista

Sopot

Sopot Puolan rannikolla sijaitseva Sopot on yksi Itämeren tunnetuimmista ja hienoimmista rantaloma- ja kylpyläkaupungeista. Sen valttikortteihin kuuluvat kilometrien pituinen hiekkaranta, luova kesäajan lomatunnelma, erinomaiset ravintolat, hyvä yöelämä, kohtuulliset hinnat ja monipuoliset majapaikat. >> Lue lisää Sopotista

Varsova

Varsova Varsova on yksi Euroopan suuria metropoleja, ja tämä Keski- ja Itä-Euroopan välimaastossa keikkuva kaupunki on nykyään entistä suositumpi vierailupaikka. Varsovaan voi lähteä museoihin ja muihin nähtävyyksiin tutustumaan lähes ympäri vuoden, sinne voi talvikauden aikana lähteä katsomaan urheilua, oopperaa, balettia tai lukuisia tapahtumia ja pitkän kesäkauden aikana kaupungin puistoista ja terasseista saa kaiken irti. >> Varsovan Pieni matkaopas

Aurinko ja pilviäSää- ja ilmastotietoja Puolan eri kaupungeissa

Tilaa uutiskirjeemme

Lue ensimmäisten joukossa uusista oppaista, artikkeleista ja muista Pienen matkaoppaan kuulumisista.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.