Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Ilmoitus
Kroatia
Amsterdam
Syys- ja lokakuussa eteläisessä Euroopassa on vielä lämmintä, ja myös Keski-Eurooppa on näiden kuukausien ajan melko lämmin ja monin tavoin kesää edullisempi ja väljempi paikka lomalle.

Minne syksyllä kannattaa matkustaa

Syksy on monelle ikävä vuodenaika, jolloin kesän lämpö katoaa, illat pimenevät varhain ja sateita on luvassa entistä enemmän. Syyskuu kuitenkin on erinomainen matkustuskuukausi, ja silloin voi vielä lähes kaikkialla Euroopassa viettää rantalomaa ja Suomen lähialueet ovat silloin monin tavoin hyviä matkakohteita.

Syys- ja lokakuussa eteläisessä Euroopassa on vielä lämmintä, ja myös Keski-Eurooppa on näiden kuukausien ajan melko lämmin ja monin tavoin kesää edullisempi ja väljempi paikka lomalle.

Lokakuussa Etelä-Euroopan ja Turkin rannat ovat vielä lämpimiä, ja koko lokakuu on myös oiva ajankohta matkustaa esimerkiksi Prahaan tai Budapestiin.

Marraskuussa koko Eurooppa alkaa viilentyä ja on pimeää enemmän kuin valoisaa, mutta esimerkiksi Italian vilkkaat kaupungit ovat tällöin oivia tutustumiskohteita. Espanjan suuret rantalomapaikat ja vähän pienemmätkin ovat marraskuussa vielä yleensä lämpimiä, ja marraskuussa Marokko on erinomainen paikka viettää aikaa.

Marraskuun parin viimeisen viikon aikana monsuunisateet kaikkoavat Thaimaasta, ja marraskuun puolivälistä lähtien aina kevään koittamiseen asti se on suomalaisten suurta suosiota nauttiva matkustusmaa.

Syyskuu

Syyskuu on yksi vuoden parhaista matkustuskuukausista Euroopassa, ja se on huomattavasti parempi ajankohta lähteä minne tahansa kuin kuuma ja vilkas elokuu. Rantalomapaikoista esimerkiksi Kreikka on vähemmän vilkas ja majapaikoiltaan edullisempi kuin keskikesällä, mutta myös muut rantalomapaikat kuten Bulgaria ja Kroatia ovat syyskuussa parhaimmillaan. Suomen lähialueet kuten Venäjä ja Baltia ovat syyskuussa vielä oivia paikkoja matkustella, joskin esimerkiksi jotkin Viron pienet paikkakunnat alkavat jo kuun puolivälin tienoilla siirtyä talviunille. Myös Keski-Eurooppa on syyskuussa vielä aivan kesäinen, ja esimerkiksi Saksa ja Itävalta ovat paikkoja, joissa voi patikoida kesäisissä tunnelmissa ja joissa on vähemmän vierailijoita ja edullisempia majapaikkoja kuin keskikesällä. Syyskuussa kuitenkin viikonloput ovat huomattavasti vilkkaampia kuin arkipäivät, ja näin niiden, joilla on siihen mahdollisuus, kannattaa matkustaa kaikkialle mieluiten viikolla.

Viro on maa, johon voi hyvin matkustaa ympäri vuoden, ja siellä Tallinna ja Tartto ovat oivia matkakohteita koko syksyn ajan. Syyskuun alussa on mukava vielä lähteä vaikka Haapsaluun tai Saarenmaallekin, mutta Pärnuun ei syyskuussa rantalomalle kannata enää lähteä.

Venäjä on hyvä matkakohde kesäisin, mutta syyskuussa se ainakin joinain vuosina on parhaimmillaan. Etenkin Moskovan syyskuun intiaanikesät ovat legendaarisia, ja niinä vuosina kun niitä sattuu, on se syksyn alkaessa erinomainen matkakohde. Länsi-Venäjän suuret kaupungit ovat syyskuun ensimmäisen puoliskon yleensä kohtalaisen lämpimiä, ja syyskuun jälkimmäinen puoliskokin on harvoin vielä syksyisen sateinen ja kolea.

Riika on hyvä matkakohde pitkin vuotta, mutta syyskuussa siellä on vielä usein kesäistä, ja jos haluaa vierailla siellä kesätunnelmien aikaan, kannattaa Latvian pääkaupunkiin matkustaa kuukauden kahden ensimmäisen viikon aikana. Loppukuussakaan ei ole mitään vikaa, sillä Baltian syksy on parhaimmillaan kaunis, ja lokakuukin on vielä varsin hyvä kuukausi vierailla Riiassa. Marraskuu on ankea kuukausi, mutta sekään ei ole huono kuukausi lähteä Riikaan ostoksille, museoihin ja konsertteihin. Myös KHL:n runkosarjan ottelut syyskuun alkupuolelta aina helmikuun loppuun tarjoavat tilaisuuden lähteä katsomaan paitsi kahta Jokerien ottelua myös nauttimaan kohtuuhintaisesta mutta erittäin tasokkaasta jääkiekosta.

Vilna on monin tavoin parhaimmillaan syyskuussa, ja monina vuosina siellä on syyskuun lopussa ja vielä lokakuun alussakin maagista tunnelmaa. Terassit pysyttelevät katukuvassa vielä syyskuun alun, mutta vaikka ne kuun puolivälin jälkeen pikkuhiljaa katoavatkin, on kaupungissa hyviä ilmoja koko syyskuun ja vielä lokakuussakin. Sekä Vilna että Liettuan toiseksi suurin kaupunki Kaunas ovat monin tavoin hyviä matkakohteita loka- ja marraskuussakin, ja vaikka ilmat heikkenevät huomattavasti lokakuun alkupuolella, on niissä syksyllä mukava tehdä ostoksia, käydä museoissa ja tutustua kaupunkeihin autenttisimmillaan.

Puola
Gdańsk on syyskuussa loistava kaupunkilomakohde, ja se on vielä lokakuussakin ilmoiltaan siedettävä.

Puola on hyvä matkakohde syyskuussa. Krakova on koko syyskuun ajan kesäinen, ja vielä lokakuussakin voi olla hyviä ja jopa kesäisiä ilmoja. Krakova on ympärivuotinen matkakohde, jossa tosin tunnelma on parhaimmillaan muulloin kuin marraskuussa, mutta silloinkin sinne voi lähteä ostoksille, konserttiin tai nähtävyyksiin tutustumaan. Puolan rannikolla oleva Kolmoiskaupunki on Sopotin johdolla rantalomakohde vielä syyskuun ensimmäisen viikon ja joskus toisenkin viikon aikana, mutta kesä tulee äkilliseen päätökseen yleensä kahden ensimmäisen viikon aikana. Tästä huolimatta Puolan rannikolla on tunnelmaa syksyisinkin, ja joskin Gdynia ja Sopot muuttuvat syyskuun loppupuolella tai viimeistään lokakuun alussa melko ankeiksi paikoiksi, on Gdańsk kaupunki, joka on syyskuussa loistava kaupunkilomakohde ja joka vielä lokakuussakin on ilmoiltaan siedettävä. Gdańsk on kuitenkin vakiinnuttanut paikkansa suosittuna lomakohteena, ja sinne voi hyvin matkustaa myös säiltään ikävän talvikauden aikana.

Kroatia on syyskuussa vielä täydessä vauhdissa, ja maassa voi tällöin matkustaa minne tahansa. Ilmat ovat aurinkoisia, lämpöä riittää yötä myöten ja syyskuu on huomattavasti edullisempi ja väljempi kuukausi kuin heinä- tai elokuu. Lokakuu on kuitenkin melko riskaabeli ajankohta rantalomalle, mutta etenkin Splitissä, Dalmatian saarilla ja Dubrovnikissa voi hyvin lomailla vielä lokakuussakin. Marraskuu on vielä lämmin mutta usein sateinen kuukausi, ja silloin Split ja Dubrovnik ovat Kroatian parhaat matkakohteet.

Bulgaria
Bulgaria on syyskuun alkupuolen erinomainen rantalomapaikka, ja kaikki on toiminnassa vähintään syyskuun puoliväliin.

Bulgaria on syyskuun alkupuolen erinomainen rantalomapaikka. Kaikki on toiminnassa vähintään syyskuun puoliväliin, ja ilmat pysyttelevät trooppisina ainakin kuun ensimmäisen ja usein toisenkin viikon ajan. Syyskuun loppupuolella kaikkein paras on matkustaa rannikon suurimpiin kaupunkeihin, eli Varnaan ja Burgasiin, sillä jos säät pettävät, löytyy niistä rutkasti tekemistä ja nähtävää. Jos Bulgariaan mielii vielä lokakuussa, ovat siihen vuodenaikaan rannikon suurimmat kaupungit ainoita järkeviä matkakohteita.

Myös monet Euroopan suuret kaupungit kuten Amsterdam, Bryssel ja kaikki Saksan suuret kaupungit ovat ihanteellisia matkakohteita syyskuussa, sillä matkustajia on keskikesää vähemmän, säät ovat ainakin kuun puoliväliin asti kesäisiä ja etenkin Etelä-Saksassa kuten Frankfurtissa ja Münchenissä yleensä koko syyskuu on kesäinen. Myös niiden eteläpuolella sijaitseva Itävalta on hyvä matkakohde syyskuussa, sillä syksyllä Salzburgin ja Innsbruckin ympäristössä on ihanteellista patikoida Alppimaisemissa ja Wienissä on kesäistä, elokuuta vähemmän ihmisiä ja majapaikat ovat edullisempia kuin kesällä. Lokakuussa suuret kaupungit ovat Amsterdamin, Berliinin, Brysselin ja Wienin osalta hyviä matkakohteita, sillä ajoittaisista sateista huolimatta on vielä kohtalaisen lämmintä ja matkustajia on syyskuutakin vähemmän.

Turkki
Lokakuussa Turkki on hyvä lomakohde, ja osin vielä marraskuussakin.

Lokakuu

Lokakuu on kuukausi, jolloin vielä voi lähteä rantalomalle mutta se on myös oivaa aikaa lähteä Keski-Eurooppaan ja muuallekin kaupunkilomalle.

Rantalomien kanssa saa lokakuussa olla tarkkana, sillä esimerkiksi Kreikan pohjoisimmat saaret, Italian rantalomakohteet ja Kroatia ovat paikkoja, joissa ei ainakaan lokakuun loppupuolella ole usein ilmoja, jotka sopisivat rannalla oleskelulle ja meressä uimisille.

Turkki on hyvä lomakohde lokakuussa ja osin vielä marraskuussakin. Istanbulissa on vielä lokakuun alussa lämmintä ja niin loka- kuin marraskuussakin kaupunkiin on parempi tutustua kuin kesän vilkkaina helleaikoina. Sekä etelä- että länsirannikon rantapaikat ovat koko kuukauden lämpimiä ja jopa trooppisia, ja Antalya on suurena kaupunkina varteenotettava lomapaikka vielä marras- ja joulukuussakin. Turkki on monin tavoin parhaimmillaan lokakuussa, ja yhdessä huhti- ja toukokuun kanssa etenkin Turkin etelärannikko eli ns. riviera on parhaimmillaan loppukaudesta.

Jos mielii matkustaa vaikka syyslomalle Kreikkaan, kannattaa valita aivan maan eteläosissa oleva saari. Kos, Kreeta ja Rodos ovat kaikki lämpimiä koko lokakuun, ja Ateena on kaupunkilomakohde, johon on mukavampi tutustua loka- ja marraskuussa kuin kesäkuulta syyskuun loppuun.

Espanja
Espanja on hyvä lomakohde loppusyksystä ja osin talvisinkin.

Espanja on hyvä lomakohde loppusyksystä ja osin talvisinkin. Lokakuussa lähes kaikki rantalomapaikat ovat vielä lämpimiä, ja Barcelonassakin on ainakin alkukuusta vielä rannalla paljon ihmisiä. Alicante, Málaga ja monet muut rantalomakaupungit ovat parhaimmillaan juuri lokakuussa, ja yhdessä Sevillan kanssa niihin voi hyvin matkustaa vielä marraskuussakin. Myös Madrid on kaupunki, jossa lokakuussa on paremmat olosuhteet kuin vielä syyskuussa, ja se on myös kaupunki, jossa marraskuussakin on vielä terassikelejä ja mukava olla puistoissakin. Tunnettujen kohteiden lisäksi kannattaa miettiä ainakin päiväretkeä vähän tuntemattomampiin paikkoihin, joihin kuuluvat esimerkiksi Cádiz ja Gibraltar, joka tosin virallisesti kuuluu Britanniaan.

Jos lokakuussa mielii kaupunkilomalle, ovat Etelä-Euroopan kaupunkien lisäksi monet Keski-Euroopan kaupungit erinomaisia matkakohteita. Budapestiin voi hyvin lähteä kylpylälomalle koko talven ajan, mutta lokakuu on siellä kaunis ja ilmat voivat olla melko lämpimiäkin. Sama pätee Bratislavaan, Prahaan, Wieniin ja moneen muuhun kaupunkiin, joihin kuuluvat myös Saksan suurimmat kaupungit. Lokakuussa tosin on sateita, mikä pakatessa kannattaa ottaa huomioon, ja kesäkausi on Keski-Euroopassa ohi, niin että terassit ovat pääosin kadonneet eikä puistoissa ole kovin paljon elämää.

Marokko
Marraskuussa Marokko on erinomainen matkakohde.

Marraskuu

Marraskuu on monessa Euroopan kolkassa jo talvea, ja se on kuukausi, jolloin matkakohteen kanssa saa olla tarkkana. Marraskuu on kuitenkin monin tavoin hyvä matkustuskuukausi, sillä majapaikkojen ja lentojen hinnat ovat alhaisimmillaan, ja joissain Euroopankin osissa on vielä mukava matkustella.

Italia on maa, jossa on vilkasta lähes ympäri vuoden, mutta esimerkiksi Firenzen, Rooman ja Venetsian mahdottomia tungoksia voi marraskuussa ainakin vähän vältellä. Kuun loppupuolella on pohjoisessa usein jo viileääkin, mutta Rooma on marraskuussa vielä kaupunki, jossa voi syödä ulkona ja jossa voi hyvin viettää aikaa puistoissa, ja sama pätee Napoliin.

Espanjan lisäksi Portugali on marraskuussa hyvä kohde, mutta sen eteläosissa ei silloin enää ole rantakelejä. Jos haluaa säästää kustannuksissa ja viettää aikaa melko lämpimissä olosuhteissa, on Lissabon erinomainen matkakohde marraskuussa ja miksei koko talven ajan.

Marraskuussa Euroopan ulkopuolella olevat matkakohteet alkavat kuitenkin kiinnostaa eniten, ja Espanjasta lyhyen lautta- tai katamaraanimatkan päässä oleva Marokko on marraskuussa erinomainen matkakohde. Tanger, jonne voi nopeasti mennä Gibraltarin ja Cádizin läheltä meriteitse, on erinomainen vierailupaikka marraskuussa, mutta joulukuusta eteenpäin siellä on ärsyttävän viileitä öitä ja myös usein huonoja ilmoja. Marrakech on marraskuun alussa vielä öisinkin melko lämmin paikka, ja Agadir, joka on monina vuosina lämmin koko talven ajan, on tietenkin marraskuussa takuuvarmasti lämmin rantalomapaikka. Marokossa on hyvä kierrellä enemmänkin vielä marraskuussa, mutta ainakin viime vuosina se on ollut normaalia kylmempi paikka talvisin eikä Agadiria lukuun ottamatta ainakaan takuuvarmaa lämpöä haluavien kannata lähteä sinne talvilomalle.

Thaimaa
Thaimaa on erinomainen vierailupaikka nimenomaan marraskuun jälkimmäiseltä puoliskolta aina huhtikuun alkuun.

Afrikan lisäksi Aasia on paikka, joka on talvisin parhaimmillaan. Siellä suomalaisten ja muidenkin eurooppalaisten suurinta suosiota nauttiva maa on Thaimaa, joka on erinomainen vierailupaikka nimenomaan marraskuun jälkimmäiseltä puoliskolta aina huhtikuun alkuun. Siellä kaikki rantalomakohteet kuten myös Bangkok ja Pohjois-Thaimaa ovat marraskuun loppupuolella ja joulukuun kolmen ensimmäisen viikon aikana kenties vuoden parhaassa iskussa, mutta marraskuun alussa voi vielä sadella eikä se välttämättä ole vuoden paras aika lähteä rantalomalle Thaimaahan.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/07

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti