Näin järjestät ja kilpailutat tilausbussin ryhmällesi

Matkustajia bussissa tilausmatkalla

Tilausajo on helppo ja edullinen tapa matkustaa yhdessä

Oma auto ei aina ole vaihtoehto. Mutta miksi tyytyä taksiin, kun voi ottaa bussin?

Suuremmille ryhmille tilausajo omalla bussilla on kätevä ja verrattain edullinen tapa siirtyä paikasta toiseen. Bussikuljetus soveltuu yhtä hyvin luokkaretkille Korkeasaareen, leirikouluihin Nuuksioon ja kiertoajeluille Helsinkiin kuin myös tapahtumiin, messuille ja tehdasvierailuille.
Tilausbussilla hurautat polttariporukalla kohteeseen tai kuljetat häävieraat kirkolta juhlapaikalle. Yhtä lailla illan päätteeksi tilausajo kuljettaa väsyneet juhlijat turvallisesti takaisin kotiin.

Mitkä asiat vaikuttavat hintoihin

Tilausbussin hinta koostuu suurelta osin polttoaineesta, kuljettajan palkasta ja bussiin liittyvistä hankinta- ja huoltokustannuksista.
Hintaan vaikuttaa myös muun muassa matkan ajankohta, liikennöitsijän varikon sijainti ja ryhmäkoko. Ymmärtämällä tilausajojen hinnoittelua, voi säästää bussikuljetuksen hinnasta.

Ryhmäkoko

Ryhmät, joiden koko on 49–57 henkilöä, saavat usein tilausajot henkilöä kohden edullisimmin. Syynä on, että kuljettajan palkkakustannukset ovat samat riippumatta siitä, käytetäänkö täysikokoista linja-autoa vai pikkubussia.

Jos ryhmä kuitenkin on pienempi, on hyvä huomioida, että 16-20 henkilön ryhmä matkustaa usein edullisemmin kuin 22-26 henkilön ryhmä. Tämä johtuu siitä, että pikkubusseihin mahtuu usein enintään 16-20 henkilöä, minkä vuoksi 12-paikkaisen ja 16-paikkaisen bussin vuokrauksen hinta on pääsääntöisesti lähes sama.

Myös täysikokoisen bussin hinta on usein sama riippumatta siitä, matkustaako kyydissä 25 vai 50 henkilöä.

Matkan pituus, ajankohta ja liikennöitsijän varikon sijainti

Polttoaineen osuus hinnasta kasvaa, mitä pidemmästä matkasta on kyse.

Lyhyillä matkoilla liikennöitsijän kalenteri korostuu: tuleeko kuljettaja vapaapäivältä töihin, vai sopiiko tilausajon aikataulu päiväohjelmaan muiden aikataulujen oheen. Tämä kasvattaa liikennöitsijöiden välisiä hintaeroja, minkä vuoksi tarjous kannattaa pyytää usealta liikennöitsijältä.

Myös liikennöitsijän varikon kaukainen sijainti kuljetuksen lähtöpaikkaan nähden nostaa hintaa. Siksi on usein syytä pyrkiä löytämään bussiyritys, jonka varikko sijaitsee mahdollisimman lähellä, ja joka siksi voi ajaa kyydin halvemmalla.

Lue myös 13 vinkkiä miten säästät rahaa tilausajoissa.

Liikennöitsijöiden kilpailutus ja hintojen vertailu

Tilausajon varaaminen ei ole vaikeaa. Samalla tavalla kuin vertailet hintoja kaupassa, voit vertailla tilausajojen hintoja Omabussi.fi -palvelussa.

Täyttämällä yhden lomakkeen voit kilpailuttaa useita alueesi bussiyrityksiä. Saat tilausajon hinnasta tarjoukset sähköpostiisi. Voit rauhassa vertailla bussikuljetusten hintoja ja valita niistä mieleisesi.

Bussin kilpailutus on ilmaista, eikä vaadi rekisteröitymistä.

Bussin kuljettava toivottaa matkustajat tervetulleeksi

Bussikuljetukset eri tilanteisiin

Miltä kuulostaisi pikkubussin vuokraus polttariporukalle tai minibussi 12 henkilön messukuljetukseen? Suuremman bussin vuokraus soveltuu niin turnausmatkoille, luokkaretkille, leirikouluihin kuin yritys- ja opiskelijatapahtumiin sekä messuille. Yleisimpiä tilausajojen käyttötarkoituksia ovat:

  • Urheiluseurojen peli - ja turnausmatkat ovat tilausliikenteen peruskauraa. Vierasjoukkue kulkee yhdellä bussilla kätevästi peleihin. Menomatkalla valmistaudutaan peliin ja paluumatkalla usein levätään.
  • Leirikoulut ja luokkaretket hoituvat tilausajolla kätevimmin. Oppilasryhmä pysyy hyvin kasassa, matkustaa voi omien aikataulujen mukaan, ja esimerkiksi usean kohteen kiertäminen onnistuu hyvin yhden päivän aikana.
  • Häät ja juhlat ovat monesti logistinen haaste. Kuinka vieraat siirtyvät kirkolta juhlapaikalle? Entä illan jälkeen kotiin? Kun paluukyyti on järjestetty, vieraat voivat nauttia illasta täysin siemauksin. Juhlat jatkuvat paluukyytiin asti (juhlatila ei tyhjene pikkuhiljaa) ja siivous päästään aloittamaan aikataulussa kun juhlat päättyvät paluukuljetukseen.
  • Polttarit ovat parhaimmillaan päräyttävät. Miltä kuulostaisi kierros 16-paikkaisella pikkubussilla Helsingissä tai karaoke matkalla Turkuun?
  • Messut ovat alan yhteinen kokoontumispaikka, jossa voi vaihtaa ajatuksia. Messukuljetukset tilausajolla on oiva tapa lähteä messuille koko yrityksen tai tiimin voimin.
  • Yritystapahtumat nousevat seuraavalle tasolle, kun olet huomioinut työntekijöiden ja asiakkaiden liikkumisen tapahtumaan ja sieltä pois. Minibussin vuokran hinta henkilöä kohden tai shuttle-bussi iltapäiväksi on yllättävän edullinen matkustajaa kohden.
  • Kiertoajelut ovat turistien suuressa suosiossa. Bussikuljetus on tapa kiertää useita kohteita yhden päivän aikana - kun aikaa on rajallisesti.
  • Opiskelijatapahtumat ja -retket ovat usein opiskelijoiden hartaasti odottamia kohokohtia. Bussivuokraus ainejärjestölle on yleinen tapa suunnata viettämään aikaa yhdessä.
  • Karaokebussi on kuin karaoketaksi mutta isompi. Matka etenee laulellen parhaita hittejä.

Miten valita sopiva tilausbussi tai -ajoneuvo?

Taksiin mahtuu enintään 4 henkilöä ja tilataksiin 5–8 henkilöä. Taksin ennakkotilaus varsinkin pidemmille matkoille on suositeltavaa saatavuuden varmistamiseksi. Usein myös kaupunkien välisille meno-paluu tilauskuljetuksille saman taksin käyttäminen on edullisempaa kuin kahden yhdensuuntaisen kuljetuksen ostaminen.

Minibussi tai pikkubussi (sama asia) on bussimalleista pienin. Pikkubusseihin mahtuu yleensä 16–19 henkilöä. Pikkubusseissa on vain vähän tavaratilaa.

Kaupunkibusseja on saatavilla rajoitetusti myös tilausajokäyttöön suurimmissa kaupungeissa. Kaupunkibussiin mahtuu pääsääntöisesti istumaan 30–40 henkilöä ja seisomaan 20–30 henkilöä. Kaupunkibussien maksiminopeus on 80 km/h, minkä vuoksi ne soveltuvat vain kaupunkien sisäisille tilausajoille.

Turistibussi on tyypillisin bussikuljetuksissa käytetty bussimalli. Turistibussissa on mukava matkustamo pidemmällekin matkalle, ja tavaratilat matkustamon alapuolella. Turistibusseissa on pääsääntöisesti paikkoja 49–60. Varusteet vaihtelevat busseittain mutta tyypillisesti turistibusseissa on WC, mikrofoni, suuret tavaratilat, usb- tai sähköpistokkeita, kallistuvat penkit, turvavyöt kaikissa istuimissa ja matkustamon kylmäilmastointi.

Kaksikerrosbusseja on Suomessa tilausajokäytössä muutamia. Kaksikerrosbussiin mahtuu usein noin 75–81 matkustajaa mallista riippuen. Kaksikerrosbusseja on toistaiseksi muutamia pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Erityisesti sesonkeina niiden saatavuus on rajattua, joten aikainen varaus on suositeltava.

Busseja jonossa varikolla
Suuri osa Suomen tilausajoista lähtee Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta tai suuntautuvat Helsinkiin.

Vinkkejä onnistuneeseen tilausajoon Helsingissä

Suuri osa Suomen tilausajoista lähtee Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta tai suuntautuvat Helsinkiin.

Alle on koottu muutama keskeinen vinkki tilausajon käyttöön pääkaupunkiseudulla.

  • Helsinki-Vantaan lentoasema on monen tilausajon lähtöpaikka tai määränpää. Helsinki-Vantaan bussiasema sijaitsee tuloaulan ulkopuolella ensimmäisessä kerroksessa. Bussiasema on merkitty opastein, joissa on bussin kuva. Kulku bussiasemalle tapahtuu terminaalin ensimmäisestä kerroksesta. Ovien jälkeen ulkona kuljetaan oikealle. Tilausajot lähtevät usein laitureista 19–22 ja 30–36.
  • Länsisatamassa linja-auto voi noutaa laivalta saapuvan ryhmän terminaalin edessä olevalta lastausalueelta. Jos bussi lähtee laivalle mukaan, matkustajat kulkevat terminaalin läpi laivaan mutta matkatavaroita voi jättää linja-autoon säilytykseen.
  • Helsingin keskusta on suosittu tilausajojen lähtö- ja saapumispaikka. Tilausbussit eivät voi kuitenkaan pysähtyä missä tahansa, minkä vuoksi keskusta-alueella on useita tilausajojen pysäkkejä.

Yleisimpiä tilausajojen lähtö- ja paluupaikkoja ovat:

  • Kiasma, Mannerheiminaukio 1
  • Rautatientori, Mikonkatu 19
  • Autotalo, Eteläinen Rautatiekatu 10

Vinkkejä onnistuneeseen tilausajoon Turussa

Tilausajo on suosittu tapa liikkua Turussa. Turussa pikkubussi ja minibussi ovat oivat vaihtoehto pienemmille ryhmille. Suuremmille ryhmille löytyy laaja valikoima kaupunki- ja turistibusseja.

Yleisimpiä tilausajojen lähtö- ja paluupaikkoja Turussa ovat:

  • Turun tuomiokirkko, Tuomiokirkonkatu 1
  • Turun linja-autoasema, Läntinen Pitkäkatu 4
  • Turun satama, Kolmas linja 2

Turussa bussi kannattaa varata 1–3 kuukautta ennen lähtöpäivää mutta saatavuutta on usein myös aivan viimeisiin päiviin asti. Tilausajon hinta Turussa on usein kilpailukykyinen, erityisesti yli 15 hengen ryhmille.

Vinkkejä onnistuneeseen tilausajoon Tampereella

Tampereelta matkustaa tilausajolla kahdessa tunnissa Helsinkiin, Turkuun, Poriin, Jyväskylään ja Seinäjoelle. Tilausbussien tarjonta on Tampereella laajaa, ja alueelta löytyykin yli kaksikymmentä tilausajoja ajavaa liikennöitsijää. Bussiyhtiöt ajavat pääsääntöisesti tilausliikenteen ohessa linjaliikennettä.

Yleisimpiä tilausajojen lähtö- ja paluupaikkoja Tampereella ovat:

  • Tampereen keskustori, Keskustori
  • Tampere talon edusta, Yliopistonkatu 55
  • Tampereen linja-autoasema, Hatanpään valtatie 5–7

Myös Tampereella on suositeltavaa varata bussi 1–3 kuukautta ennen lähtöpäivää, vaikkakin busseja voi olla saatavilla vielä viimeisiin päiviin asti. Tilausajojen hinnat ovat Tampereella usein kilpailukykyisiä, varsinkin jos ryhmän koko on yli 15 henkeä.

Mitä sinun tulee tietää ennen tilaamista?

Voit lähestyä bussiyrityksiä suoraan sähköpostilla tai soittaa yrityksiin. Voit kuitenkin myös kilpailuttaa useat alueesi yritykset yhdellä tarjouspyynnöllä Omabussi-palvelussa. Ensimmäiset tarjoukset saapuvat suoraan sähköpostiin usein jo tunnin sisään. Kilpailuttaminen on ilmaista eikä sido tilaukseen.