Saksa – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Berliinissä on vuodesta 2022 lähtien ollut vain yksi lentoasema, eivätkä sen muut lentoasemat ole enää toiminnassa. Jos loma on lyhyt eli parin kolmen päivän mittainen, kannattaa hotelli varata lentoaseman ja päärautatieaseman väliä kulkevan paikallisjunan reitin varrelta. Matkat Berliiniin, liikkuminen paikan päällä ja majoittuminen
koristekuva Bremeniin ei enää ole yhtä helppo matkustaa kuin ennen, ja nykyään sinne on paras matkustaa niin, että yhdistää vierailun siellä jonkin muun kaupungin kanssa. Bremeniin niin lentäen, rautateitse kuin linja-autollakin saapuvan on erittäin helppo siirtyä asemilta ydinkeskustaan tai muualle kaupunkiin.
Lue myös
koristekuvaViron kylpylät ovat äärimmäisen monipuolisia, ja niiden joukosta kuka tahansa voi löytää unelmiensa kylpylän. Eniten kylpylöitä on suurimmissa kaupungeissa, mutta kylpylähotelleja on myös pienillä paikkakunnilla ja kansallispuistoissa metsien keskellä. Lue lisää Viron kylpylöistä

Tekemist


Ruoka ja ravintolat

Kahvilan terassi Frankfurt on ruokiensa puolesta monipuolinen ja tasokas kaupunki, jossa voi syd laajalla hintahaitarilla. Ravintoloita on melkoinen mr ytimess ostospaikkojen ja vanhankaupungin ympristss, ja niit on mys erinomainen valikoima rautatieaseman lhistll, etenkin Mnchener Strassella ja sen sivukaduilla. Ruokien hinnat ovat Frankfurtissa viime vuosina nousseet, ja sinne suuntaavan kannattaa varautua siihen, ett ruokiin kuluu lhes yht paljon tai joissain tapauksissa enemmnkin kuin Helsingiss.
>> Ruoka ja ravintolat

Ostokset, shoppailualueet ja hintataso

My Zeil Mit erilaisimpien ostosten tekeminen on Frankfurtissa helppoa, ja kaikki mahdollinen lytyy ydinkeskustasta. Kauppoja, tavarataloja ja ostoskeskuksia on parhaiten Hauptwache-metroaseman liepeill. Rautatieaseman edustalla olevissa kortteleissa on erilaisia, usein varsin arkisia kauppoja, ja sek niiss ett itse asemalla on parhaat mahdollisuudet sunnuntaisin tehd ainakin jonkinlaisia ostoksia. Frankfurtissa monet tuotteet ovat kotimaata edullisemmissa hinnoissa. >> Ostokset, shoppailualueet ja hintataso

Tapahtumat, kulttuuri- ja yelm

Alte Oper Frankfurt on erittin monipuolinen kulttuuri- ja tapahtumakaupunki. Siell on helppo lhes koska tahansa menn oopperaan tai klassisen musiikin konserttiin, ja keskikesll on Frankfurtissa lukuisia tapahtumia ulkosalla. Frankfurt on kaupunki, jossa voi menn huippuluokan jalkapallo-otteluun, ja sen yelmkin onnistuu tarjoamaan kaikille jotakin mielenkiintoista. >> Tapahtumat, kulttuuri- ja yelm

Muuta ajanvietett

Ebbelwei-Express Frankfurtissa ja lhiseuduilla voi harrastaa erikoisia asioita ja oppia uutta. Frankfurtissa voi lhte uimaan tai harrastamaan muunlaista urheilua, siell ja lhistll voi rentoutua kylpylss mutta siell voi mys nautiskella tienoon ominta juomaa, omenaviini. >> Muuta ajanvietett

Saksa – Lis kiinnostavia paikkoja
Lue verkkopalvelun kyttehdot ja tietosuojakytnt.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti