Turkki – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Ilmoitus
Lastenrattaat Kusadasissa
Kusadasi on kohtalaisen hyvä ja melko suosittu lomakohde perheille, ja sinne on hyvä lähteä perinteiselle rantalomalle.

Lasten kanssa Kusadasissa sekä lähistön nähtävyydet, liikkuminen ja matkat Kusadasiin

Lasten kanssa Kusadasissa

Kusadasi on kohtalaisen hyvä ja melko suosittu lomakohde perheille, ja sinne on hyvä lähteä perinteiselle rantalomalle. Loman aikana voi paitsi viettää aikaa ja harrastaa rannalla myös mennä vesipuistoihin, joita on esimerkiksi Tusan-rannan vieressä tai Long Beach -rannalla, vierailla aidossa turkkilaisessa suurkaupungissa eli Izmirissä, tehdä päiväretken Kreikan Samokselle, syödä hyvin ja tehdä ostoksia.

TripAdvisor kertoo Kusadasin vesipuistoista, jotka etenkin koulujen kesälomien aikaan ovat erinomaisia vierailupaikkoja perheille.

Lähistön nähtävyydet ja päiväretkikohteet

Efesos

Kusadasin lähistöllä on rantoja, jotka ovat yleisimpiä päiväretkikohteita, mutta ehdottomasti suosituin vierailupaikka on antiikin ajan merkittävimpiin kreikkalaisiin kaupunkeihin kuulunut Efes eli muinainen Efesos [kartalla], joka englanniksi tunnetaan nimellä Ephesus.

Efekseen tulee valtavasti ihmisiä risteilyiltä, ja koko Kusadasi on täynnä taksiyhtiöiden mainoksia, jotka tarjoavat edestakaista matkaa turisteille. Tämä on porukoille yksi mahdollisuus, mutta edullisemmaksi tulee, jos paikan päälle siirtyy minibussilla. Yksi Efekseen menevä minibussi lähtee dolmus-asemalta [kartalla], ja se vie jonkin matkan päähän varsinaisesta Efeksen portista. Pysäkillä on takseja odottelemassa vierailijoita, mutta perille asti voi hyvin kävelläkin. Jos haluaa päästä suoraan Efeksen sisäänkäynnille, kannattaa mennä ensin Selçuk-nimiseen paikkaan, joka on erinomainen päiväretkikohde sekin, ja siirtyä sieltä dolmuksella Efekseen.

Efes on suosittu vierailupaikka ympäri vuoden, ja sinne on hyvä mennä heti aamukahdeksalta, jolloin se avautuu ja jolloin se on ensimmäisen tunnin parin ajan hyvällä tuurilla melko tyhjä. Efeksessä on kuumaa kesällä, varjoja on vähän, joten vettä, hattu ja aurinkorasvaa on kannattaa ottaa mukaan.

Selçuk

SelçukkuvaSelcuk ] sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Kusadasista, ja sama bussi menee sekä Efeksen tienhaaralle että Selçukiin. Selçuk on melko suosittu vierailupaikka päivisin, mutta siellä on aitoa turkkilaista tunnelmaa ja siellä kannattaa vaellella muuallakin kuin päänähtävyyksillä. Ruoat ovat hyviä ja edullisia, ja täällä jos missä kannattaa pysähtyä varjoiselle terassille turkkilaiselle teelle. Bussiaseman vieressä oleva tori on hyvä paikka tehdä herkullisia hankintoja. Selçukin päänähtävyyksiä ovat Efes-museo ja kukkula, jolle Johannes eli Johanneksen evankeliumin kirjoittaja haudattiin.

Kulturpark, Izmir
Izmir on varteenotettava päiväretkikohde, ja sinne on hyvä mennä etenkin ostoksille ja katsomaan aitoa turkkilaista kaupunkia.

Izmir

Izmir on varteenotettava päiväretkikohde, ja sinne on hyvä mennä etenkin ostoksille, katsomaan aitoa turkkilaista kaupunkia, syömään Kusadasia parempia turkkilaisia ruokia ja näkemään suuren basaarin ja mitä erilaisimpia nähtävyyksiä, joita on juuri basaarin lähellä.

Jos haluaa lähteä Izmiriin päiväretkelle, kannattaa Kusadasissa nousta dolmukseen kävelykeskustan vieressä olevalta pysäkiltä [kartalla], siirtyä linja-autoasemalle (otogar) ja hankkia sieltä lippu Izmiriin. Izmiriin voi myös mennä niin, että menee jonkin bussiyhtiön toimistoon ja ostaa lipun haluamaansa bussiin. Sellaisesta voi ostaa lipun jo edellisenä päivänä ja mennä sitten noin puoli tuntia ennen lähtöä toimistolle, josta on lipun hintaan kuuluva servis eli minibussikuljetus linja-autoasemalle sen yhtiön bussin viereen. Tietoa toimistoista saa majapaikoista, ja jos ei saa, voi vain mennä bussiasemalle ja ostaa lipun Izmiriin.

Samos

Kreikan puolella kaikkein lähin päiväretkikohde on Samos, joka on noin puolentoista tunnin laivamatkan päässä. Laivat menevät Vathiin [kartalla], joka tunnetaan myös Samos Town -nimisenä. Sieltä ehtii vierailla jossain muuallakin päivän aikana, ja bussit lähtevät reilun kilometrin päästä satamasta, rantakadulta. Kenties tunnelmaltaan ja nähtävyyksiltään paras vierailupaikka on Pythagorion, joka on saanut nimensä saarella vaikuttaneen filosofi-matemaatikko Pythagoraan mukaan. Siellä on hyvää tunnelmaa ja kaikenlaista muinaista nähtävää, ja siellä on kannattaa käydä syömässä rantapromenadilla ja nauttia kaupungin leppoisasta ilmapiiristä ja ystävällisistä ihmisistä. Ostoksiakin siellä voi tehdä, ja Kreikassahan alkoholi on edullisempaa kuin Turkissa. Etenkin ouzo eli Kreikan anisviina on hyvä, halvimmillaan pilkkahintainen ostos (edullisimmillaan 10 euroa litra).

Samokselle pääsee lautoilla, jotka lähtevät parhaiten kesäkauden aikana satamasta [kartalla] suurten risteilyalusten vierestä päivittäin klo 9.00 aamulla ja palaavat takaisin iltakuuden aikoihin. Lippuja voi ostaa monesta eri matkatoimistosta, niitä voi ostaa myös hotellien välityksellä ja kaikkein paras edestakainen lippu on ostaa Ferry to Samosista, josta sellaisen sai vuoden 2023 keväällä alle 30 eurolla. Lippu on paras ostaa ainakin päivää ennen matkaa, ja jos lipun ostaa muualta kuin verkkosivuilta, pitää passi olla mukana sekä ostaessa että matkalle lähtiessä. Jos lipun ostaa esimerkiksi hotellin välityksellä, kuuluu siihen yleensä kuljetus. Laiva on turkkilainen, ja siellä on puhvetti, josta saa kohtuuhintaan muun muassa olutta, teetä, virvoitusjuomia ja pientä naposteltavaa.

Kusadasin julkinen liikenne ja liikkuminen paikasta toiseen

Kusadasissa ei keskustan alueella tarvitse muuta kuin kävellä paikasta toiseen. Keskusta ei ole aivan pieni, mutta siellä on paljon kävelykatuja ja siellä on mukava kävellä, katsella kauppoja ja etsiä sopivaa ruokailu- tai illanviettopaikkaa. Rannoille ei ole kävelymatka, ja niille on hyvä siirtyä dolmus-minibusseilla. Myös pitkän rantapromenadin varrella on mukava kävellä ja istahtaa vaikka drinkille.

Dolmus-busseja
Kuten muissakin turkkilaisissa kaupungeissa, minibussit, jotka tunnetaan dolmus-nimellä, kuljettavat parhaiten ihmisiä paikasta toiseen.

Kuten muissakin turkkilaisissa kaupungeissa, minibussit, jotka tunnetaan dolmus-nimellä, kuljettavat parhaiten ihmisiä paikasta toiseen. Ne ottavat kyytiin ja pysähtyvät missä tahansa, ja Kusadasissa rannoille meneviin busseihin voi nousta esimerkiksi rantakadun varrella. Hintaa matkalle tulee muutama liira, ja raha kannattaa antaa kuskille samalla kun nousee bussiin.

Dolmukseen voi nousta myös varsinaisella dolmus-asemalla [kartalla], joka sijaitsee pienen matkan päässä kävelykeskustasta. Täältä voi esimerkiksi mennä linja-autoasemalle (otogar), joka on parin kilometrin päässä. Bodrumiin täältä pääsee parhaiten siten, että nousee ensin Söke-nimiseen paikkaan kulkevaan minibussiin ja vaihtaa siellä linja-autoasemalla Bodrumiin suuntaavaan. Suoria yhteyksiä on paljon Izmiriin, ja muuallekin voi kulkea suorilla bussikyydeillä, joten syytä bussien vaihtelulle ei aina ole.

Kusadasissa kuten muuallakin Turkin rannikolla takseja on paljon ja ne tekevät niin lyhyitä kuin pitkiäkin matkoja. Taksilla matkustaminen on periaatteessa edullista mutta niillä matkustelussa on usein yllätyksiä, jotka nostavat hintaa.

Kaikkiin päiväretkikohteisiin voi mennä taksillataksilla, ja matka esimerkiksi Izmiriin maksaa noin 90 euroa. Hinnaston voi nähdä Kusadasi Taxicab Servicen sivuilta.

Matkat Kusadasiin

Kusadasin lähin lentoasema on Izmirin lähellä, ja sinne saapuu paljon lentoja Istanbulista ja jonkin verran ulkomailta.

Istanbulista voi lentää monta kertaa päivässä Izmiriin, ja yksi lentoyhtiö, joka lentää paljon kaupunkien välillä on Pegasus, ja sillä on myös suoria lentoja esimerkiksi Tukholmasta Turkkiin.

Toinen lentoyhtiö, joka lentää Helsinki-Vantaan lentoasemalta suoraan Turkkiin, on Turkish Airlines, jolla voi välilaskulla lentää Izmirin lentoasemalle.

Jos haluaa tutkia lisää lentoja, jotka suoraan tai välilaskulla lentävät Izmiriin, on Skyscanner kätevä sivusto.

Siirtyminen lentoasemalta Kusadasiin

Izmirin lentoasema (ABD) [kartalla] sijaitsee sellaisella paikalla, että sieltä voi helposti siirtyä Izmirin lisäksi rannikon lomapaikoille. Lentoaseman sivuilla on asiaa siitä miten sieltä voi parhaiten bussilla tai taksilla siirtyä Izmiriin tai muualle alueelle.

Taksi vie noin tunnissa Kusadasiin, ja hintaa kyydille tulee reilusta 30 eurosta ylöspäin, riippuen vähän minne tarkalleen ottaen on menossa. Yksi mahdollinen yleissivusto, jolta voi tilata kyydin etukäteen on Hoppa.

Kusadasiin on aikoinaan tehty paljon pakettimatkoja, mutta korona-aikojen jälkeen ne eivät ole palanneet ohjelmistoon. Jos sinne aletaan taas tehdä matkoja, voi niitä katsella esimerkiksi Aurinkomatkojen Turkki-sivulta.

Hotellit ja muut majapaikat Kusadasissa

Jos Kusadasiin lähtee omatoimimatkalle, kannattaa majapaikka varata heti sen jälkeen kun on varannut lennot. Kusadasissa on majapaikkoja myös hankalissa paikoissa, joten sijaintiin ja kulkuyhteyksiin kannattaa kiinnittää suurta huomiota. Kaikkein paras on yöpyä ytimessä, lähellä vanhaakaupunkia ja merenrantaa, tai sitten rannan lähellä.

Keskeinen ranta on Ladies’ Beach [kartalla], ja sen lähellä on paljon hyvin varusteltuja hotelleja ja jonkin verran lomakeskuksiakin. Lomakeskusten kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä ne ovat usein hankalaissa paikoissa ja niissä tulee vietettyä suurin piirtein koko loma. Uima-altaalla varustettu majapaikka on aina mukava, ja myös esimerkiksi kesällä, jolloin meressä voi hyvin uida, uima-allas on kätevä esimerkiksi vilvoittelua silmällä pitäen.

Kusadasin majapaikkoja voi katsella Booking.comissa.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2023/01

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti