- Huoneistohotellit
- Hostellit
- Yöpyjien eniten tykkäämät
- Alle 50 euroa per yö
- 50 – 100 euroa per yö
- 100 – 150 euroa per yö
Palma on monipuolinen lomakaupunki, jossa voi viettää kulttuurilomaa, jonne ja jonka tuntumaan voi lähteä rantalomalle tai jonne voi lähteä aktiivilomalle, jonka aikana voi harrastaa mitä erilaisimpia asioita. Palman ostospaikat ovat erinomaisia, ruoat siellä ovat kohtuuhintaisia ja vertaansa vailla ja yöelämä onnistuu tarjoamaan kaikille jotakin.
Tekemistä-osassa syödään paikallisia herkkuja ravintoloissa, mietitään, mitä Palmalta kannattaa ostaa ja kannattaako ostokset tehdä Plaça Majorilta lähtevillä kaduilla, Platja de Palmassa vai muualla. Lisäksi annetaan ajanvietevinkkejä, kerrotaan tapahtumista, konserteista ja kulttuurielämästä sekä piipahdetaan tutustumassa ilta- ja yöelämään. >> Tekemistä
Nähtävää-osassa käydään läpi Palman kaupunginosia ja muita lähistön lomapaikkoja sekä niiden tarjontaa. Lisäksi esitellään tärkeimpiä nähtävyyksiä kuten rakennuksia, maamerkkejä, rantoja, puistoja ja museoita sekä perheille sopivia vierailupaikkoja. >> Nähtävyydet
Selviytymisoppaassa paneudutaan Palma de Mallorcan -matkoihin, lentoihin ja saapumiseen perille, liikkumiseen paikan päällä sekä alueen säähän, ilmastoon ja parhaimpiin matkustusaikoihin. Lisäksi annetaan selviytymisvinkkejä lapsiperheille. >> Selviytymisopas
Hotelli- ja aluevinkeissä kerrotaan niistä Palma de Mallorcan alueista, jotka sijainniltaan ja palveluiltaan ovat parhaita hotellille tai muulle majapaikalle. Lisäksi esitellään näiden alueiden parhaita ja pidetyimpiä hotelleja ja muita majapaikkoja. >> Hotellit ja majoittuminen
Mallorcan suurin kaupunki ja koko Baleaarien saariryhmän pääkaupunki Palma de Mallorca on yksi Euroopan johtavia lomakaupunkeja. Tässä ilmastoltaan suotuisassa kaupungissa, jossa lomaillaan ympäri vuoden, on mukava lähes koska tahansa vaihtaa vapaalle, syödä hyvin, kahvitella terasseilla, viettää iltaa ja tutustua sen nähtävyyksiin. Ennen kaikkea Palma on ystävällinen, rento kaupunki, jonka merellisessä ilmapiirissä viihtyy jokainen.
Kohtuulliset hinnat, pöytiintarjoilu lähes paikassa kuin paikassa, kymmenet erilaiset alueet, joihin voi loman aikana tutustua, ja monipuoliset ajanvietemahdollisuudet tekevät Palmasta yhden Espanjan suosituimmista lomakaupungeista, johon lähdetään niin läheltä kuin kaukaakin. Vaikka Palma on suosittu kansainvälinen lomapaikka, on se myös monin tavoin paikallisten ehdoin elävä, autenttinen espanjalainen kaupunki, jossa voi loman aikana tutustua espanjalaiseen elämänmenoon.
Valtaosa Mallorcalle suuntaavista lomailijoista ei itse asiassa vietä öitään Palmassa, vaan useimmiten kohteena ovat saaren pienet rantalomapaikat. Platja de Palma on Palman itäpuolella oleva rantalomapaikka, jolla on monta eri osaa. Palman länsipuolella olevat rantalomapaikat alkavat Cala Majorista, jossa on jonkin verran elämää talvellakin, mutta sen jälkeen tulevat lomapaikat eli Palmanova, Magaluf ja Santa Ponça ovat saaren vilkkaimpia paikkoja kesällä.
Palma soveltuu lomapaikaksi kenelle tahansa, ja siihen voi tutustua niin Palmaan kuin sen lähistöllä oleviin rantapaikkoihinkin majoittuva. Palma on erityisen hyvä matkakohde perheille, pariskunnille, niin pienille kuin suurillekin ryhmille ja yksinäisille seikkailijoille, joille siellä on paljon kaikenlaista hotelleista ajanvietemahdollisuuksiin.
Palma de Mallorca on hyvä mutta entistä hintavampi kaupunki tehdä ostoksia, ja ostosten tekeminen on siellä yksi lomalaisten pääaktiviteetteja. Siellä on paljon hyviä ostosseutuja, ja niitä on eniten ydinkeskustassa. Kaupungissa on muutama erinomainen kauppakatu, jotka onnistuvat tarjoamaan jokaiselle jotakin. Kaupat ovat entistä paremmin avoinna, osa myös sunnuntaisin, ja siellä on varsin helppo tehdä ostoksia silloin kun haluaa. Hintataso tosin lähentelee Suomen hintatasoa, mutta edelleenkin siellä voi monen tuotteen saada viidenneksen edullisemmin. Ostoksia ja hintavertailuja on Palmassa helppo tehdä, sillä siellä on käytössä euro. Lue lisää: Ostokset
Palmassa on hyvät ruoat, joita voi syödä lähes kaikkialla kaupungissa. Vanhakaupunki lähiympäristöineen, Santa Catalina ja läntisen Palman rantakadun tienoo ovat alueita, joilla on kaupungin parhaat ravintolat. Paljon ravintoloita on myös itäisen Palman puolella, Platja de Palman ranta-alueella, mutta siellä erinomaiset ravintolat ovat vähissä. Palmassa kannattaa maistella mallorcalaisia ruokia, muita espanjalaisia ruokia, italialaisia ruokia ja aasialaisia ruokia, joita on varsin hyvin tarjolla. Kasvissyöjille ja vegaaneillekin löytyy aina jotakin, mutta hintataso ei enää ole erityisen alhainen. Juomarahoja Palmassa ei ole tapana juurikaan jättää, siellä voi syödä koska tahansa ja ravintoloissa on ajoittain lisämaksuja tai minimiveloituksia korttimaksuille. Lue lisää: Ruoat ja ravintolat
Palman keskustassa voi hyvin siirtyä kävellen nopeasti paikasta toiseen, mutta kaupunginosien välillä on sen verran pitkiä etäisyyksiä, että voi olla kannattavaa turvautua bussiin. Linja-autot kulkevat keskustan läpi, ne menevät rantapaikoille ja niillä on hyvä tehdä matkoja eri puolille Palmaa. Pyöräily on entistä suositumpaa, taksi on kohtuuhintainen mutta autoilua tai auton vuokraamista ei Palmassa tai muualla saarella voi suositella. Lue lisää: Liikkuminen paikasta toiseen
Palma de Mallorcan lentoasema on lyhyen matkan päässä keskustasta, ja sieltä on helppo siirtyä muualle kaupunkiin bussilla tai taksilla. Palmaan voi hyvin tulla Manner-Espanjasta tai muilta saarilta lautalla, ja matkustajasatamasta pääsee muualle kaupunkiin samalla bussilinjalla kuin lentoasemallekin mennään. Palman rautatie- ja linja-autoasemat ovat maan alla ydinkeskustan laitamilla, ja sieltä pääsee hyvin kaikkialle Mallorcan saarelle.
Palma de Mallorca on suosittu matkakohde suomalaisten keskuudessa, ja sinne on Suomesta paljon lentoja. Palmaan voi matkustaa myös järjestetylle matkalle, jonkalaisia sinne tehdään valtaosan vuodesta. Lue lisää: Saapuminen Palma de Mallorcalle ja sinne tehtävät matkat ja lennot
Palman viralliset matkailusivut | Palma de Mallorca Wikipediassa | Espanjan turvallisuustilanne (Ulkoasiainministeriön matkustustiedote) | Google maps: Palma de Mallorca, Espanja
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2017/12