Aiheeseen liittyvää: Lisää valokuvia
Puola – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta
Hotelleja – Varsova
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Zamek Krolewski, plac Zamkowy
Kuninkaanlinna (Zamek Królewski) on pitänyt vahtia linnanaukion laidalla 1300-luvulta lähtien. Palatsissa käydään edelleen sankoin joukoin tutustumassa sen upeasti sisustettuihin huoneisiin.

Varsovan suurimmat nähtävyydet

Varsovan ydinkeskustassa on melkoinen määrä perinteisiä nähtävyyksiä, kirkoista palatseihin ja Kuninkaanlinnaan. Vaikka vanhakaupunki ja valtaosa muutakin kaupunkia jälleenrakennettiin sodan jälkeen, ei sitä kaupungissa kävelevä välttämättä edes huomaa. Erilaista nähtävää on sen verran, että kaiken sen tutkimiseen voi hyvin kuluttaa monta päivää. Toisaalta kuitenkin valtaosa nähtävyyksistä on sen verran lähekkäin, että niihin on mahdollista ainakin pintapuolisesti tutustua muutamassa tunnissa.

Kaupunkikortti

Osaan nähtävyyksistä on nykyisin varsin korkeita, yli viiden euron pääsymaksuja, ja yksi tapa säästää on hankkia Warsaw Pass. Kortti oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn moneen nähtävyyteen ja museoon, sillä voi tehdä ilmaisen kaupunkikierroksen ja sen hankkiva voi myös matkustaa kortin voimassaoloajan julkisilla ilman lisälippuja.

Sen lisäksi, että moneen nähtävyyteen pääsee ilmaiseksi sisään, voi kortin kanssa myös ohittaa jonoja, jotka viikonloppuisin voivat olla pitkiä. Yhden vuorokauden kortti on melko kallis hankinta, mutta 48 ja 72 tunnin kortit ovat kannattavia hankintoja niille, jotka vierailevat monessa pääsymaksullisessa paikassa.

Plac Zamkowy – Linnanaukio

Linnanaukio eli Plac ZamkowyTuristeja Plac Zamkowy -aukiolla [kartalla] on monessa mielessä Varsovan pääaukio, ja se sijaitsee tärkeällä paikalla Veikseljoen rannalla, vanhankaupungin vieressä. Aukion läpi ja lähettyviltä kulkee joka päivä tuhatmäärin niin turisteja kuin paikallisiakin, sillä aukion lähistöllä sijaitsee kaikenlaista tärkeää, mukaan lukien raitiovaunu- ja bussipysäkkejä, joille saavutaan ympäri kaupungin.

Aukio sijaitsee vanhankaupungin ja Krakowskie Przedmieście -kadun välissä, ja näin se onkin hyvä ensimmäinen vierailukohde ensimmäistä kertaa Varsovassa oleville. Aukiolla on helppo päästä sisään tunnelmaan, jossa on niin Varsovan menneisyyttä kuin nykyisyyttäkin, ja sillä on hyvä vierailla useaan otteeseen loman aikana. Hyvää paikallistunnelmaa aukiolla on usein, lähes aina muulloin kuin keskikesällä ja sellaisten juhlapyhien kuten joulun ja juhannuksen aikana. Aukio on melko laaja ja sen alueella ja ympäristössä on melkoisesti kaikenlaista, johon on hyvä ainakin pikaisesti kaikkeen tutustua.

Linnanaukio
Linnanaukion keskellä yläilmoihin kohoaa Sigismundin pylväs.

Aukion keskellä yläilmoihin kohoava Sigismundin pylväsSigismundin pylväs on paikka, jolla opastetut turistiryhmät mielellään seisovat ja jolle paikalliset järjestävät tapaamisia. Se on pystytetty kuningas Sigismund III Vaasan kunniaksi, eli kuninkaan, joka vuonna 1644 siirsi maan pääkaupungin Krakovasta Varsovaan. Pylväs on Gdańskin Neptunus-suihkulähteen jälkeen maan toiseksi vanhin maallinen muistomerkki. Toisen maailmansodan aikana itse pylväs kuitenkin vaurioitui, mutta sen päällä ollut patsas säilyi ehjänä ja vain pylväs korvattiin uudella. Vanhaa voi käydä tarkastelemassa Kuninkaanlinnan sivuilla, joilla pylvään palatPylvään pala ovat ihmetyttäneet paikalla vierailevia jo pitkään.

Kolmikulmaisen aukion muita kohokohtia ovat rakennuksetRakennuksia Krakowskie Przedmiescie -kadun alkupäässä Krakowskie Przedmieście -kadun alkupäässä, näkymät kohti Veikseljokea ja vanhankaupungin puoleinen osioLinnanaukion vanhankaupungin puoleinen osio, jossa on terasseja ja mukavaa kaupunkilomatunnelmaa hevosvankkureineen lähes ympäri vuoden. Aukio on värikäs ja miellyttävä vierailupaikka etenkin aamupäivisin kun kaupunki vasta heräilee, mutta sillä on omanlaistansa tunnelmaa myös iltapäivisin ja alkuillasta, ympäri vuoden.

Kuninkaanlinna

1300-luvulta lähtien linnanaukion laidalla on vahtia pitänyt Kuninkaanlinna (Zamek Królewski). Tässä moneen kertaan tuhotussa ja jälleenrakennetussa palatsissa käydään edelleenkin sankoin joukoin tutustumassa upeasti sisustettuihin huoneisiin, jotka kertovat omaa tarinaansa linnan historiasta.

Yksi tapa nähdä mahdollisimman paljon on ottaa osaa reilun viiden euron hintaiselle kierrokselle, joka tutustuttaa paitsi kuninkaan käyttämiin huoneistoihin myös moneen muuhun linnan huoneeseen. Linnan pysyviin kokoelmiin kuuluu kaikenlaista Rembrandtin tauluista kolikoihin ja itämaisiin mattoihin. Siellä on myös säännöllisesti vaihtuvia näyttelyitä ja konsertteja, joista saa tietoa verkkosivuilta.

Linnaan sisään haluaville on kaupan melkoinen määrä erilaisia lippuja, ja siellä on myös maksuton vierailupaikka, joka kertoo linnan lukuisista tuhoutumisista ja jälleenrakentamisista. Linnalla on erilaiset aukioloajat kesäisin ja talvisin, mutta tyypillinen aukioloaika on kesällä klo 10–18 ja talvella klo 10–16. Torstaisin pariin osaan on ilmainen sisäänpääsy, ja linnan puisto on ympäri vuoden maksuton vierailupaikka.

Kanonia, Vanhakaupunki
Vanhankaupungin nähtävyyksiin kuuluu myös Kanonia eli suuri maassa makaava kirkonkello.

Vanhakaupunki

Varsovan vanhakaupunki (Stare Miasto) on 1400-luvulta lähtien ollut kaupungin vilkkaimpia osia, mutta toisen maailmansodan aikana se tuhoutui lähes totaalisesti. Nykyisin on vaikea uskoa, että koko alue 1940–60-luvuilla rakennettiin pikkutarkasti uudelleen. UNESCO otti sen suojelukohteekseen jo sosialistiaikoina, ja 1990-luvulta lähtien myös turistit ovat mieltyneet erityisen paljon sen mukaviin katuihin. Paikallisiakin kaduilla näkee, sillä vanhakaupunki sijaitsee lähellä keskustan liikenteen solmukohtia, ja siellä on ympäri vuoden aamusta iltaan mukavaa tunnelmaa. Kaupunginosassa on melkoisesti ravintoloita, baareja ja kahviloita, mutta pääosin se on turisteille suunnattu paikka aterioida. Drinkille tai kahville sinne on hyvä mennä, ja sieltä löytyy sellaista vanhanajan tunnelmaa, jota Suomesta ei helposti löydy.

Vanhankaupunginaukio
Vanhankaupunginaukiolla on mukava kävellä, istahtaa kahville tai aterialle ja tutkia maalauksia ja muita matkamuistoja, joita sen alueella kaupitellaan.

Vanhankaupunginaukio

Tunnelma vaihtelee vanhankaupungin eri osissa, mutta eläväisimpiä tietenkin ovat turistien suosimat paikat, kuten Rynek Starego Miasta eli Vanhankaupunginaukio [kartalla]. Aukio on kenties hivenen liian turistivoittoinen kaikkien makuun, mutta siellä on mukava kävellä, istahtaa drinkille, kahville tai aterialle ja tutkia maalauksia ja muita matkamuistoja, joita sen alueella ahkerasti kaupitellaan. Sillä on kaikenlaista kesät talvet, ja keskitalvella siellä on luistinrata ja ennen joulua myyntikojuja. Huomionarvoisia ovat aukion talojen julkisivutVanhankaupunginaukion rakennusten julkisivuja, jotka ympäri vuoden antavat aukiolle aurinkoisilla ilmoilla väriä.

Aukion laidalla on museoita, ja yksi hyvä kulttuuripitoinen vierailukohde on Puolan kansalliskirjailijan nimeä kantava Adam Mickiewiczen kirjallisuusmuseo, numerossa 20.

Toinen hyvä museo aukion laidalla on Varsovan historiaan keskittyvä museo eli Muzeum Historyczne Warszawy, numeroissa 28–42. Tämä kaupunginmuseo kertoo lähemmin siitä, minkälaista elämä oli Varsovassa ennen sotaa ja miten vanhakaupunki ja monet muut kaupungin vanhat osat rakennettiin pikkutarkasti 1960-luvulle mennessä uudestaan.

Yksiä aukion kohokohtia ovat entisöidyt maanalaiset käytävät ja muut osat, jotka kulkevat aukion numerosta kaksi osoitteeseen Jezuicka 4 ja siitä vielä Boleść-kadulle. Mielenkiintoinen on myös maan alla sijaitseva muistomerkkien tulkintakeskus (Brzozowa 11/13). Nämä käytävät ja kellarit ovat 700 vuotta vanhoja, ne selvisivät ilman vaurioita toisen maailmansodan pommituksista, ja juuri niiden takia vanhankaupungin jälleenrakentaminen onnistui niin hyvin.

Numerossa 4 on kolmaskin museo eli Meripihkamuseo (Bursztynek), joka tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden hankkia meripihkatuotteita.

Vanhankaupungin muut nähtävyydet

Muualla vanhassakaupungissa on kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää mukavista katunäkymistä moniin pieniin ja suuriinkin yksityiskohtiin. Vierailun arvoisiin paikkoihin kuuluu etenkin Kanonia [kartalla] eli suuri maassa makaava kirkonkello. Yksi mielenkiintoinen vierailukohde on Apteekki-museo (Muzeum Farmacji), muutenkin mielenkiintoisen Piwna-kadun numerossa 31 [kartalla].

Pyhän Annan kirkko, Nowe Miasto
Uudessakaupungissa oleva Pyhän Annan kirkko on hyvä tutustumiskohde.

Nowe Miasto eli uusikaupunki

Vanhastakaupungista on juuri Piwna-katua pitkin hyvä siirtyä kohti muureja ja Barbakan Warszawski -porttiaBarbakan Warszawski -portti. Tällä kohti Varsovan vanhankaupungin uudempia osia kulkevalla reitillä tulee vastaan kaikenlaista, mistä matkamuistojen metsästäjille mielenkiintoista on juuri muurien ja portin ympäristön tarjonta. Muurien ja portin jälkeen vastaan tulee Nowe Miasto eli uusikaupunki, joka Varsovassa kuten muissakin vanhoissa kaupungeissa tarkoittaa vanhaakaupunkia vähän uudempia mutta silti keskiajalla rakennettuja osia. Täällä on hivenen erilaista vanhanajan tunnelmaa kuin vanhassakaupungissa, ja kävelyä on luvassa sen verran, että hyväksi todetut jalkineet on hyvä olla jalassa.

Uudenkaupunginaukion kirkko
Rynek Nowego Miasto -aukion laidalla sijaitseva kirkko on kaupungin kauneimpia.

Kaikenlaista tapahtumaa markkinoista esityksiin on kesäaikaan luvassa rynek Nowego Miasto -aukiolla, jonka laidalla sijaitseva kirkko on kaupungin kauneimpia. Uudessakaupungissa on hyvä katsastaa multimediapuisto [kartalla], jonka suihkulähteellä on toukokuun alusta syyskuun loppuun lauantaisin multimediaesityksiä. Uudenkaupungin joenrannoilla, multimediapuiston takana, on kesäaikaan myös 120 metriä pitkä uimaranta, jonka tarjontaan kuuluu vesibussi eli Veikseljoella risteilevä alus. Rannalla on myös Fiesta i Siesta -ravintola, josta saa meksikolaisia ruokia. Sen vieressä vielä kaiken muun lisäksi on linnake nimeltään Fort Legionów, joka vuonna 2000 myytiin ravintoloitsijalle ja jossa nykyään on kaikenlaisia tilaisuuksia.

Krakowskie Przedmieście – Nähtävyyksien täyttämä katu

Linnanaukiolle johtava Krakowskie Przedmieście on monin tavoin Varsovan merkittävin katu. Sen käveleminen päästä päähän johdattaa niin kaupungin historiaan kuin nykypäiväänkin. Katu on suureksi osaksi jalankulkijoille omistettu, joskin sen läpi kulkee ajoittaista liikennettä. Monen nähtävyyden lisäksi katua elävöittää yliopistoYliopiston rakennuksia, jonka takia sillä on useita kirjakauppoja ja myös yllättävän edullisia kahviloita ja ravintoloita. Kadun varrella on myös joitain Varsovan hienoimpia hotelleja, joiden lippulaiva on Hotel Bristol.

Tunnelmaa Krakowskie Przedmieście -kadulle antavat kesät talvet sen varrella olevat merkittävät nähtävyydet ja muut rakennukset. Lukuisat kirkot ovat kaupungin merkittävimmästä päästä, ja Linnanaukion kupeessa oleva Pyhän Annan kirkko (Kościół Akademicki św. Anny, engl. St Anna’s Church ) on hyvä tutustumiskohde. Kirkko on kenties kaupungin hienoimmin koristeltu, ja sen olennainen osa on Taras widokowy eli näköalaterassiPyhän Annan kirkon näköalaterassi eli Taras widokowy. Tämä roomalaiskatolinen kirkko, jolla on myöhäisklassinen julkisivu, ei vaurioitunut sodassa juurikaan.

Pyhän Annan kirkon vieressä oleva ja näköalatornina toimiva kellotorni antaa keskustan parhaat näkymät näihin Varsovan vanhimpiin ja merkittävimpiin osiin. Torniin on nimellinen pääsymaksu, ylös on itse kavuttava ja,se on parhaiten avoinna toukokuun alusta elokuun loppuun, klo 21 asti viikolla ja klo 22 asti viikonloppuisin. Torni on talvikaudella avoinna klo 18 asti koko viikon, mutta ympäri vuoden se suljetaan kovalla tuulella, sateella ja lumisateella. Kesäkauden aikana myös ryhmät ovat tervetulleita torniin.

Kirkon jälkeen tulee vastaan samalla puolella katua sijaitseva Puolan kansallisrunoilijan, Adam Mickiewiczin muistomerkki (Pomnik Adama Mickiewicza). Runoilija eli vuosina 1798–1855, ja hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat Krimin sonetit.

Presidentinlinna
Presidentinlinnan edessä on parin leijonapatsaan lisäksi prinssi Józef Poniatowskin muistomerkki.

Seuraava pysähtymispaikka on pian muistomerkin jälkeen vastaan tuleva Presidentinlinna (Pałac Prezydencki). Sen edessä on usein koululaisryhmiä ja etenkin puolalaisia turisteja katselemassa palatsia ja sen pihamaata. Parin leijonapatsaan lisäksi palatsin edessä on Pomnik księcia Józefa Poniatowskiego eli prinssi Józef Poniatowskin muistomerkki. Tämä vuosina 1763–1813 elänyt kenraali ja sotaministeri otti osaa epäonnistuneeseen Kościuszkon kapinaan, joka kohdistui Preussia ja Venäjää vastaan ja jonka tarkoituksena oli säilyttää Puola-Liettua eli keskiaikainen Pohjois-Euroopan mahtivaltio, mutta se tuhoutui vuoteen 1795 mennessä täysin ja sitä seurasi vuosikymmeniä, jolloin Puolaa ei edes virallisesti ollut olemassa.

Kopernikuksen patsas
Kopernikuksen patsaan edessä oleva kirkko on kaupungin merkittävimpiä.

Kadun varrella ovat presidentinlinnan jälkeen Varsovan yliopiston (Uniwersytet Warszawski) [kartalla] pääasialliset rakennukset, joihin mennään sisään melko huomaamattomista porteista. KampuksenVarsovan yliopiston kampusaluetta läsnäolo antaa kadulle sivistyneen ja nuorekkaan olemuksen, jota vielä vahvistaa vähän matkan päässä sijaitseva tähtitieteilijä Kopernikuksen muistomerkki (Pomnik Mikołaja Kopernika).

Kopernikuksen patsaan edessä oleva kirkko puolestaan on kaupungin merkittävimpiä ja monille suoranainen pyhiinvaelluksen kohde. Se tietenkin yhdistetään Varsovan tunnetuimpaan poikaan, säveltäjä ja pianovirtuoosi Frédéric Chopiniin, jonka sydän on haudattuna kirkon pilareihin. Kirkko on Pyhän ristin kirkko eli Kościół Świętego Krzyża [kartalla], jota kannattaa ihailla niin sisältä kuin ulkoakin. Se tuhoutui melko totaalisesti toisessa maailmansodassa, mutta tästä väliepisodista ei ole enää merkkiäkään jäljellä.

Krakowskie Przedmieście on nähtävyyksien täyttämä katu, jolla pääsee Linnanaukion tavoin nopeasti kiinni kaupungin henkeen. Ajoittain kuorot tai orkesterit intoutuvat mainostamaan illan esityksiä kadulla, ja sen monet kahvilat terasseineen tarjoavat hyvän tilaisuuden nauttia tunnelmasta ja ilmapiiristä. Kadun varrella on vähän kalliimpia hintoja kuin muualla keskustassa, mutta ne ovat kuitenkin pysyneet melko kohtuullisina, ja kadun varrella voi pienelläkin matkakassalla matkustava syödä ja juoda kunnolla.

Kulttuuri- ja tiedepalatsi
Varsovan Kulttuuri- ja tiedepalatsi on 230-metrinen rakennus, ja nykyisin varsinainen monitoimitalo.

Pałac Kultury i Nauki – Kulttuuri- ja tiedepalatsi

Varsovan näkyvin rakennus eli Kulttuuri- ja tiedepalatsi (engl. Palace of Culture and Science) sijaitsee [kartalla] päärautatieaseman vieressä, plac Defilad -aukiolla. Rakennus muistuttaa suuresti Moskovan yliopiston päärakennusta sekä muita niin sanottuja Stalinin hammastaloja Moskovassa ja myös Latvian Riiassa olevaa vastaavanlaista rakennusta. Tämä vuosina 1952–55 rakennettu, 230-metrinen rakennus on nykyisin varsinainen monitoimitalo, jossa on paitsi hyvät näkymät 30. kerroksesta kaikkialle Varsovaan myös ravintoloita, konserttisaleja, museoita, teattereita, elokuvateatteri ja kaupungin turisti-infopiste.

Turisti-info Kulttuuri- ja tiedepalatsissa
Kaupungin turisti-infopiste sijaitsee Kulttuuri- ja tiedepalatsissa.

Vaikka rakennuksen perusidea oli Stalinin ja hänen arkkitehtiensa, on kulttuuripalatsissa paljon viitteitä Puolan omaan kansallistyyliseen arkkitehtuuriin. Palatsin historiaan ja rakennusvaiheisiin liittyy paljon mielenkiintoista tietoa, kuten että sitä tuli rakentamaan 3500 neuvostoliittolaista, joita varten rakennettiin omat uima-altaat ja elokuvateatterit. Harva myöskään tietää sitä, että palatsiin tehtiin lisäys vielä vuonna 2000, jolloin sen kello otettiin käyttöön. Tämän ajannäyttimen viisarit ovatkin 6 metrin pituiset – kysymyksessä on Euroopan toiseksi suurin kello, joka sijaitsee maailman korkeimmassa kellotornissa.

Nykyään turistit lähtevät Kulttuuripalatsin sisälle lähinnä sen näköalaterassille tai muihin varsinaisiin vierailupaikkoihin. Näistä kaksi museota eli tekniikan museo ja evoluutiomuseo ovat hyviä vierailukohteita perheille. Vetonauloja ovat myös teatterit, joista nukketeatteri vetää puoleensa perheitä mutta jotka ovat hyviä vierailukohteita puolan kieltä taitaville. Palatsin suuressa kongressisalissa on perinteisesti ollut myös konsertteja, mutta viime vuosina niiden määrä on ollut vähäinen.

Valtaosa vierailijoista saapuu palatsille noustakseen hisseillä 114 metrissä olevaan 30. kerrokseen, mikä on mahdollista yleensä ma–su klo 10–20, mutta aukioloajat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan ja ne on hyvä tarkastaa verkkosivuilta. Aikuisilta lippu maksaa noin 5 euroa mutta tarjolla on myös alle 3 euron lippuja per henkilö perheenjäsenille.

Vaikka rakennukseen ei mielisikään sisään, kannattaa loman aikana käydä kuitenkin katsomassa sitä lähempää. Sitä ympäröivä aukio on arkinen kuriositeetti sinänsä, ja sen ympärille kohoaa jatkuvasti uusia tornitaloja. Päärautatieaseman puolella oleva turisti-info on hyvä vierailupaikka kenelle tahansa, sillä sieltä saa ilmaisen kartan ja paljon kaikenlaisia esitteitä, jotka antavat lisätietoa kaupungista ja sen vierailupaikoista.

Muranowin getto
Muranówin kaupunginosassa, plac Grzybowskilla, on jäljellä toisen maailmansodan aikaisia juutalaisgeton rakennuksia.

Entiset juutalaiskaupunginosat ja toisen maailmansodan aikainen getto

Lähellä Kulttuuri- ja tiedepalatsia, aivan päärautatieaseman takana ja palatsin pohjoispuolella ovat alueet, jotka toisen maailmansodan alkuvaiheissa olivat juutalaisten gettoaluetta. Juutalaiskorttelit ovat tulleet nykyihmisille tutuiksi lähinnä elokuvista, joista Roman Polanskin Pianisti on viimeisimpänä valottanut lisää Varsovan juutalaisten synkkiä vaiheita toisen maailmansodan aikana.

Pomnik Bohaterow Getta
Muranówissa, lähellä Ratusz Arsenał -metroasemaa, sijaitsee juutalaisten vuoden 1943 kansannousun muistomerkki (Pomnik Bohaterów Getta).

Alue on melko laaja, ja siihen liittyy useita merkittäviä vierailukohteita. Alueella ei ole kaikkein mukavinta liikkua suurten rakennusprojektien ja vilkkaiden valtakatujen alueella, mutta nopeastikin voi käydä katsomassa yhtä tai kahta sen pääpaikoista. Pääosa keskustan juutalaisalueiden vierailupaikoista sijaitsevat Mirów- ja Muranów-nimisissä kaupunginosissa, ja jonkin verran aiheeseen liittyvää löytyy myös muualta kaupungista, etenkin Pragan kaupunginosasta.

Muranówissa, lähellä Ratusz Arsenał -metroasemaa, sijaitsee juutalaisten vuoden 1943 kansannousun muistomerkki (Pomnik Bohaterów Getta) [kartalla], ja sen vieressä on uusinta rakennustaidetta edustava POLIN eli Puolan juutalaisten historiasta kertova museo.

Mirówissa, melko lähellä päärautatieasemaa, sijaitsee Próżna [kartalla], alueen pääkatu, joka johtaa plac Grzybowski -aukiolle, ja tämä osa säilyikin sodan pommituksista suhteellisen vahingoittumana. Sen varrella on lisää nähtävää, kuten Teatr Żydowski eli juutalaisteatteri ja alueen pääasiallinen synagogaMuranowin juutalaisalueen pääasiallinen synagoga eli Nożykin synagoga, joka valmistui vuonna 1902 ja selvisi sodasta vahingoittumattomana. Lisää nähtävää on Sienna-kadun varrella, jonkin matkan päässä synagogasta ja lähellä päärautatieasemaa. Talon numero 55 takapihalla voi myös käydä katsomassa yhtä ainoaa jäljellä olevaa palaa geton alkuperäisestä muurista [kartalla], joka vuosina 1940–1943 ympäröi koko aluetta.

Varsovassa on muuallakin juutalaisiin liittyviä alueita ja muita vierailupaikkoja. Keskeisin on Aleje Jerozolimskie, yksi Varsovan vilkkaimmista kaduista, joka kulkee päärautatieaseman ohi. Sen varrella oli aikoinaan kaupungin ensimmäinen juutalaisten siirtokunta, joka tuhottiin jo 1770-luvulla, mutta kadun nimi eli Jerusalemin valtakatu on pysynyt. Merkittävin muistomerkki juutalaishistoriasta sen varrella on Nowy Światin kulmauksessa oleva palmupuuPalmupuu nimeltään Terveisiä Jerusalemin valtakadulta, jonka nimeksi taiteilija antoi ”Terveisiä Jerusalemin valtakadulta”.

Lisää aiheesta:

Warsaw Guide -sivustolta löytyy lisää Varsovan nähtävyyksiä.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/09

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Muokattu: 30.11.2019  |  Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti